perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ihanaa pääsiäistä

Ihan huippua, että pääsiäinen on täällä. On aikaa lueskella naisten lehtiä ja katsoa hömppää




telkasta. Olla vaan ja möllöttää poikien kanssa. Tavata perhettä ja ystäviä. Tällä samalla teemalla meinaan jatkaa pääsiäisen läpi, sillä erotuksella että jatkan myös juuri aloitettua lenkkeilyharrastusta, herkuttelen hyvässä ja hjumoristisessa sukulaisseurassa ja käyn pääsiäiskirkossa. Ajattelin myös kokeilla muutamaa uutta reseptiä, mm uusimmassa kodinkuvalehdessä oli kivan kuulloisen mausteisen (marokkolaisen?) kanapadan ohje...    

Lisäksi olen päättänyt, että pääsiäisenä - ihan tietoisesti - pysähdyn. Pysähdyn miettimään hyviä asioita ja hyviä ihmisiä elämässäni. Pysähdyn hengittelemään syvään, hengähtämään, katselemaan taivaalle, hymyilemään.

Pysähtyneitä tunnelmia, kevyttä mieltä ja elämän kauneutta pääsiäiseenne. Elämä on siistiä,
nautitaan siitä ja jaetaan toisillemme positiivista energiaa!

Pääsiäishalaus,
Elisa

4 kommenttia:

  1. Halaus sullekin! ♥ Mäkin sanoin lapsille, että NYT lepäillään, luetaan kirjoja, pelaillaan, syödään herkkuja ja NAUTITAAN olostamme. Kerätään voimia loppukevään varalle. Ollaan yhdessä. Niin täydellistä!

    Rentouttavaa ja rauhallista pääsiäistä teidän perheelle ja koko hjumoristiselle suvulle! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa JUST niin siltä kun pitääkin!!!
    Nautinnollista pääsiäistä. Joka aistille jotakin <3

    VastaaPoista
  3. Mukavaa pääsiästä! Nauti vapaista, ruuasta ja hömpästä :)

    VastaaPoista
  4. Terhi: Tää rentoilu ja möllöttäminen on ihanaa! Pääsiäinen on aikuisten oikeasti yksi lempipyhiäni, ei ole niin stressaava kuin esim joulu....
    Iloa!!

    Helmi: Aistikasta pääsiäistä sinnekin :D

    Kepponen: Kaunista ja lempeää pääsisäistä, kultainen!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!