maanantai 20. huhtikuuta 2015

Weekly Report



Mussut
Kuopus ja minä, käsi kädessä. Snif.


Viime viikolla
  • nautimme työpaikan ruokalamme uudistuksesta. Kuten me kaikki tiedämme lounas on hyvin usein työpäivän kohokohta! Uudistuksen myötä jälkiruokien annoskoko pieneni puolella (iso miinus), mutta kaikki muut muutokset olivat parempaan suuntaan; esim salaattipöytä monipuolistui hurjasti! Jee!
  • kävin katsomassa esikoisen jääkiekkomatsin ja valitettavasti joukkue hävisi karvaasti keravalaisille erittäin suurikokoisille tytöille. Onko reilua, että tytöt saavat pelata poikien joukkueessa, kun kerran tytöt ovat tuossa iässä kehittyneet poikia päätä isommiksi? Murr!
  • äänestin ennakkoon 
  • urheilin 2 juoksulenkin ja yhden pitkän venyttelyn verran, hyvä minä! 
  • luin loppuun Juice Leskisen hienon ja rehellisen elämänkerran Risainen elämä. Juice oli kyllä aivan uskomattoman tuottelias ja lahjakas kynäilijä, ainutlaatuinen suomen kielen käyttäjä ja hyvin herkkä ihminen. Kirjan kautta hahmottui kuva taiteilijasta, joka halusi menestystä, mutta sen saavutettuaan ei osannut elää sen kanssa, ja joka ei kyennyt puhumaan läheisilleen kuin laulujensa ja runojensa kautta. 
  • ilmoittaudun juoksukouluun (joo, siis minä!! Who would have thought?)
  • vietin lauantain jalkapallokentän reunalla
  • sunnuntaina oli esikoisen lätkäpeli Jokereita vastaan ja me (tai siis pojat) voittivat 3-2 jatkoajalla!! Sitä tuuletusta ja tuikkivien/kiljuvien/riemuitsevien vanhempien määrää, lapsista puhumattakaan! Positiivista joukkopsykoosia parhaimmillaan!
  • ihmettelin miten ihmeessä persut saivat noin paljon ääniä?

5 kommenttia:

  1. Mukava viikko jälleen kerran!
    Tytöille on annettu mahdollisuus pelata vuotta nuorempien poikien joukkueessa määrättyyn ikään saakka, koska ovat aina aiemmin olleet pienempiä kuin pojat. Määrätyssä vaiheessa ei ehkä ole enää niin hyvä.

    VastaaPoista
  2. Voi...tuota oman lapsen kädestä pitämistä on niin niin ikävä! Eihän ne enää- 15v. ja 18.v.! Onneks joskus(harvoin)saan halata. Mukavaa viikkoa sulle ystäväiseni <3

    VastaaPoista
  3. Kiva ja eläväinen viikko! Jälkkärin pienennys ON miinus, vaan ehkä se olis vaan hyvä....ainakin mulle ;)
    Kivaa tätäkin viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Sari: Mulle toi oli ylläri. Niin mielenipahoitin kun silmä osui ponnaripäisiin jättiläisiin ;)

    Se ei välttämättä ole todellakaan pojille mikään refrenssi, että tytöt voittaa...

    Hanna: Se on ihanaa, ei ole mitään parempaa! No miehen kädestä pitäminen ehkä...

    Ihanaa carpe diem viikkoa sinne! Asiat aina selviävät ja kaikki on mahdollista!

    Jättihalaus!!

    VastaaPoista
  5. Helmi: Kyllä minä mielenipahoitin tuosta annoskoosta, mutta ehkä tosiaan jotain positiivistakin...Mun annokset ovat aina ennen olleet sellaisia rekkamiestyyppisiä...

    Mitä kivointa viikkoa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!