perjantai 17. heinäkuuta 2015

Muotikoordinaattorin kesäinen paluu

Hei Mussukat

Taas on tullut aika yhdistää luksus ja glamuuri aistikkaalla tavalla sekä näyttää huokeassakin vaatteessa jalokiveltä.
Tänään päivän polttavana aiheena ovat kesän karkelot!  Kesähän on juhlien ja kissanristiäisten kulta-aikaa.

Olen saanut kolme (3) kinkkistä kysymystä iki-ihanilta ja tyylikkäiltä blogilukijoiltani. Hmm. Vaikeita kysymyksiä vaan ei mahdottomia.
1. Miten pukeutua kummitytön ylioppilasjuhliin? Haluan näyttää paremmalta kuin hän. Hän ärsyttää minua muutenkin koska hän kirjoitti 7 ällää ja sai yo-lahjaksi porchen 40 vuotiaalta rakastajaltaan. Itse olen vain merkantti ja myös vanhapiika.

Tuo kummitytön juhla on kinkkinen, sympatiat myös ylivoimaisesta kummitytöstä. Ei siitä yli pääse, että 40 vuotiaalla voi olla enemmän peitettävää kuin 18 vuotiaalla.
Ensinnäkin värjää tukkasi blondiksi, koska blodeilla on hauskempaa. Sitten on aika heittäytyä täysin villiksi, ja pukea päälle kevään hottis: hauska mineistä minein  baby doll - mekko  (vähän niin kuin vastineena pikkumustalle)
Asusteena tiara, upea (nuori hohtavahampainen tiukkapeppuinen) (vuokra?)mies tai siamilainen kissa. Uskalla olla Nainen isolla N:lla, sellainen aikuinen nainen! Huulipunan on ehdottomasti oltava punaista ja rintavaon on oltava sellainen, että kesätuuli tuivertaa lähes nännipihoillesi!
Olen varma, että näillä asusteilla ja vaatetuksilla OLET juhlien EHDOTON KUNINGATAR.

Seuraava kysymys: 2. miten peitän karvaiset ja kalman väriset sääreni muilta kanssajuhlijoilta?
Ilouutinen sinulle, jonka sääret ovat kalpeat, kelmeät, porsaanpunaiset ja karvaiset. Tämän kevään hot of the hottest ovat 70 – luvun hippimekot. Älä siis paljasta reilusti säärtä (niin kuin muotikoordinaattori Elisa usein) vaan pukeudu hauskaan, super pitkään, löysään, kukalliseen hippimekkoon. Näin olet ajan hermoilla ja super cool – ja mikä parasta kelmeät jalkasi saavat jatkaa eloaan luonnontilassa ! Asusteena voisi esim olla suitsukekannu ja yrttiteemuki tai peace and love- tyyppinen henkinen opas. Muista halailla puita ja puhua kasveille! Niin ja vaihda nimesi Suomettareksi, Vellamoksi tai Ulpukaksi.

Kolmantena kysymyksena: 3. miten pääsen bikinikuntoon ilman, että rasitan itseäni turhalla liikunnalla?

Noh rakkaat lukijani bikinikunto on täysin yli arvostettua ja niin passe kuin olla ja voi. Ei kannata. Kesä on tirisevien grillimakkaroiden, porsaankyljysten, muiden grilliherkkujen, saunasidukoitten ja valkoviinispritzereitten kulta-aikaa – kesällä ei ole tarkoituskaan rasittaa itseään. Nauti, rentoudu, hakeudu kevyeen humalatilaan, herkuttele, kittaa, kikata ja rasita itseäsi vasta syksyllä! Piukat peput ja pinkeiksi treenatut yläkropat ovat tosin so last season, että en suosittele sitä syksylläkään.....

Kesäriehakkuutta juhliinne
Muotikoordinaattori Elisa
http://punanaamio.fi/tuote/9745/rainbowhippimekko
https://terrymarotta.wordpress.com/2012/05/03/kill-the-babydolls/

7 kommenttia:

  1. Kiitos tämä ratkaisi juhlavaateprobleemat, buuaahhhaa!

    Emma

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavista ohjeista! Näillä pärjää koko kesän.

    VastaaPoista
  3. Ou jee, mä valitsen ton kakkos-kolmosvaihtoehdon yhdistettynä!!! Sä nainen teit sen taas: sait hymyilemään. Pus <3

    VastaaPoista
  4. Jee! Viisaat neuvot! Olispa upeta juhlat tulossa, joihin pukeutua sun vinkeillä!

    Kiitos naurusta!

    VastaaPoista
  5. Itse asiassa mä haluisin välillä lukea tollasia nauti, herkuttele, syö jne- juttuja enemmän.

    Mä en jaksaisi enää kuulla noita treenijuttuja ihmisiltä. Sosiaalisessa mediassa jaetaan kuvia kyykyistä tai kroppakuvia jatkuvalla syötöllä, ja ruokakuvat ovat proteiinimössöä Nolottaa melkein, kun tuntuu, että kaikki ympärillä juoksee viisi kertaa päivässä lenkillä, salilla ja kaupassa ostamassa rahkaa ja raejuustoa- olisipa virkistävää lukea kun joku kirjoittaisi herkuttelustaan, viininjuonnista jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetin skumppakuvien julkaisun, kun yksi tuttu kysyi, juonko joka päivä :P
      No, en. En ainakaa ihan. Paitsi ehkä lomalla. :DDD

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!