maanantai 21. syyskuuta 2015

Weekly Report

Voisin tietysti kirjoittaa tähän kauheasti kivaa diipadaapaa menneestä viikosta, mitä tein, mitä en...mutta puhutaanpa suoraan. Fakta on se, että mulla on  tällä hetkellä hetkellä ihan mielettömän vahva muutoksen kaipuu. En edes tiedä mitä/millaista muutosta kaipaan, tiedän vain että olen jonkun uuden kynnyksellä.
RED lehti elokuu 


Olen miettinyt laidasta laitaan muutoksia tai uusia ihmeellisiä asioita mm. kissan tai uuden harrastuksen hankkimista, opiskeluja, uutta työtä...mutta vielä en ole päässyt puusta pitkään. Ystävän kanssa jutttelin aiheesta, ja hän muisti jonkun sanoneen, että ns. inspiraatiota ei ole oikeasti olemassa, että pitää vain ALOITTAA joku juttu ja inspiraatio joko tulee tahi ei siinä vanavedessä. Sitä kohti siis!

Vahvasti mulla on sellainen fiilis, että jos uudelle antaa tilaa, asiat voivat alkaa loksahdella paikoilleen, veteen voi alkaa heijastella juuri oikeita tähtiä, kuin palapelin paloja oikeille paikoilleen. Niitä heijastuksia odotellessa :)

Pieniä askelia olen ottanut
- olen käynyt kävelylenkeillä x 3ja 1 kerran punttisalilla
- kaseerasin vaatteita ja pääsin eroon yhdestä jätesäkistä -> Fidalle
- olen ottanut käyttöön muistikirjan
- ostin kotimaisia omenoita ja söin niitä kanelin kera - taivaallista!
- olen käynyt katsomassa elokuvan Amy

Tällä hetkellä haluan saada hyvän pohjavireen  ja pöhinän syksyyn, työhön, omaan/poikien elämään. Että arki rullaisi ja olisin tyytyväinen.  Sitä kohti siis!!

Lauantaina kokoonnuimme yhdessä äidin puolen suvun kanssa. Oli hurjan ihana nähdä serkkuja ja hienoa, että pojatkin tapasivat pikkuserkkujaan. Muistelimme menneitä ja mietimme tulevaa. Erittäin mukavaa, suku voi olla paras!


Sukulaisten kanssa muistelemassa



Aulanko




2 kommenttia:

  1. Paljon olet työstämässä. Suunta on passeli. Ja mukavia kuvia!

    VastaaPoista
  2. Runosuoni: Joo ja siltä juuri tuntuu, päässä pyörii 100 ajatusta. No valoa kohti mennään se on varmaa :)!

    Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!