maanantai 25. tammikuuta 2016

Weekly Report

Viikko oli hyytävän kylmä, ja suoraan sanottuna aloin saada tarpeekseni näistä 25 asteen pakkasista. Joku raja sentään! Haaveilin kesästä, lämmöstä ja kesämekoista. Suunnittelin jonkinlaista sulattamisprojektia lumikinoksia vastaan, mutta homma jäi ajatuksen asteelle.

Esikoinen sairasti koko viikon, reppana ja loppuviikosta aloin minäkin niiskuttaa. Sinnittelin koko viikon silti töissä koska onneksi exä pystyi jäämään kotiin poikaa hoivaamaan. Perjantai-illasta mulle nousi kuume ja oli pakko hyväksyä, että NYT oli aika levätä. Kuopus oli ainoa terve ja nyt pitää koputtaa puuta, että näin pysyy. Onneksi poika on oma-toiminen ja mm. lähti kavereidensa kanssa luistelemaan, välillä niin iloitsen, että pojat ovat jo noin isoja!

Launtaina niksautin vielä kaiken lisäksi niskani, enkä pystynyt kääntämään päätä ollenkaan. Pienikin pään kääntäminen aiheutti viiltavän kivun. Kävin lääkärissä, napsin Burana 600 ja sirdaludia ja yritin pitää jonkinlaista jöötä kotona. Siinä kun vaakatasossa vietin paljon aikaani aloin miettiä, että koska en näköjään osaa kuunnella itseäni ehkä nämä kaikki fyysiset vaivat yrittävät saada mua pysähtymään? Siinä ne tosiaan onnistuivat.

Katselin elokuvan jos toisenkin, lueskelin siskolta saatuja naisten lehtiä. Sisko lapsineen tosiaan piipahti meillä sunnuntaina ja sain heidän iloisesta seurastaan piristysruiskeen. Ja sen lisäksi äiti toi mulle ihanan tulppaanikimpun, jotta kyllä mua hemmoteltiin. Lucky me, olen onnen tyttö.  



Tulevalle viikolle olen meidän kaikkien iloksi tilannut auringonpaistetta ja n. 5 astetta pakkasta. Minusta sellainen olisi oikein sopiva hyvitys viimeaikaisista lumisateista ja pakkasista. 

Hyvää viikkoa kaikille. Tervettä sellaista :)!!

8 kommenttia:

  1. Paranemista! Mulla on ihan samanlainen säätilaus :) Sitä saadaan siis!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista! Kyllähän se niin on, että ellei sitä muuten pysähdy, niin taudit sitten pysäyttävät.
    Säätilaus kuulostaa hyvältä. Tosin tänne Turkuun on ennustettu parin päivän vesisateita, joten ei tarvitse aurinkoa odotella eikä kohta ole enää luntakaan. Yritetään kestää!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pöpö olisi pian voitettu!
    Mä myös tilasin sellaista -5 astetta, mutta nyt taisi säätilaus mennä hieman pieleen. Täällä ainakin on keli nollassa. Ja huomiseksi, kun startata autolla Hkiin klo 06, on luvassa järkkyä räntäsadetta. Mihin voin valittaa? :D

    VastaaPoista
  4. Tuossa asussasi ainakin paistaa aurinko :). Täälläkin vähän toistaitoinen olo. Joku virus jäytää. Sen piikkiin voikin sitten vetää lonkkaa sen minkä huushollaukselta pystyy.

    VastaaPoista
  5. Kevät näkyy jo vaatteissa. Mä olen kanssa aivan täynnä tätä talvea. Moni voivottelee, kun tulee sade, ja lumi sulaa täältä länsirannikolta; minäpä iloitsen :D
    Odotan sitä hetkeä, kun saan iskeä narsissit ja pajunkissaoksat piharuukkuihin. Silloin alkaa virallisesti mun kevät, ja mennään suosikkivuodenaikaa ja kesämekkoja kohti.
    Älä nyt rääkkää itseäs, vaan parantele kunnolla ❤️

    VastaaPoista
  6. Kuten Suvi tuossa edellä, minäkin iloitsisin lumien sulamisesta. Tuohan se samalla pimeyden mukanaan, mutta en nyt jaksa välittää siitä. Kuitenkin päivät ovat jo selvästi pidempiä, joten kyllä sitä valoakin saadaan koko ajan enemmän. Mä tosiaan olisin valmis heittämään tälle talvelle hyvästit ja kokemaan sen sijaan vaikka ennätyspitkän kevään. Kevät on NIIN ihana!

    Harmi, että teillä on sairasteltu. Meilläkin on joku superyskä, sekä minulla että pojallani. Koitetaan nyt päästä näistä taudeista äkkiä eroon, niin ollaan sitten täysissä sielun ja ruumiin voimissa vastaanottamassa kevättä (niin, mä ihan oikeasti tunnun uskovan siihen, että se tulee PIAN).

    Voimia, valoa ja kaikenlaista iloista elämääsi! :) ♥

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista oi sinä oranssi aurinko! ;)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!