tiistai 29. maaliskuuta 2016

Weekly Report

Aika jees viikko. Pääsiäinen tuli ja meni. Pääsiäisen aika on kyllä ihan paras. Kuin joulu keskellä kevättä. Hyvää ruokaa, satoja sivuja hyvää lukemista, pääsiäisen sanomaakin tuli mietittyä (kirkossa ja ehtoollisella), mutta ennen kaikkea pääasia oli: rento oleminen.
Mun muru

Viikolla minä:
- sain oudon sämpylähurmion ja leivoin (poikien iloksi) viikolla kaksi kertaa sämpylöitä (se tuoksu!!) ja kerran korvapuusteja - siihen sain kaveriksi yllättäen jopa esikoisen (!!)
- kävin treffeillä
-  siivosin (vähän) (en jaksanut paljon)
- ostin itselleni kimpun vaaleanpunaisia ruusuja- koska olen sen arvoinen
- hassuttelin poikien kanssa
- koin melkein kuristavalta tuntuvaa yksinäisyyttä n puoli iltaa, jonka jälkeen nautin yksinäisyydesä
- sain ihanan viestin ystävältä snif
- kävin kirkossa  pääsiäisenä ja koin rauhaa
- tunsin empatiaa ja samanhenkisyyttä
 - juoksin 3 km (flunssan jälkeen ei pystynyt enempää) ja OLIHAN sekin alku!

Kiitos K

Koiruus hämillään Frozen esityksestä

Luontokuvaajana

- katsoin dokumentin Janis Joplinista
- nautin sisäisesti ILOHYPYN aurinkoisesta kelistä
- söin kyseenalaisen määrän suklaata ja yhden juustonaksupussin 
- sain loistavaa koiranulkoilutusseuraa ystävästä
- iloitsin poikien laskettelulomasta isänsä kanssa
- ulkoilin terveellisen määrän koiruuden kanssa
- bongasin oravan ja ajattelin, että aion luontokuvaajaksi - lahjakkuutta ilmiselvästi riittää

Jep. HYVÄ VIIKKO EHDOTTOMASTI. Ja olenko muistanut kertoa, että KEVÄT/AURINKO OIKEASTI PIRISTÄÄ ja antaa energiaa!!!!!!??? Niin mahtavaa!

VIIKON RESEPTI: Chili sin carne (kasvisversio chili con carnesta)

VIIKON IHANA AJATUS:  täällä by Irja Askola

Superkivaa viikkoa! Lyhyt viikko :D!

6 kommenttia:

  1. Selvästikin hyvä viikko sinulla :) Pääsiäinen on ihana breikki, tosiaankin vähän kuin joulu keväällä.

    VastaaPoista
  2. Hyvän kuuloinen viikko kaikkineen! :)
    Ja totta tosiaan - nytkin on lyhyt viikko ja se on parhautta se! (Nimim. kaikkien laiskimusten kuningatar)

    VastaaPoista
  3. selvästi sulla on ura luontokuvaajana edessä!

    pääsiäisen breikki tekee ihmismielelle hyvää, samoin lyhyempi työviikko!

    VastaaPoista
  4. Ihana viikko ❤️
    Mulla alkaa hermot mennä, kun ärsyttävä räkätauti vaivannut jo 1,5 viikkoa. Aivan tsippi taas, kun oli päivän töissä.
    Ihkuu viikkoo 😘

    VastaaPoista
  5. Siiis juoksit kolme kilsaa? Mutta sehän on kolme kilsaa enemmän kuin mulla :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!