maanantai 8. elokuuta 2016

Kallio Block Party


Ekaa kertaa tuli tsekattua Kallio Block Party niin, että ajoissa olimme liikenteessä (ja  lapsiakin oli mukana), ei siis mitään partyparty - meininki ollut. Kuitenkin... vitsi, että yllätyin postiivisesti. Aidosti hyväntuulinen tapahtuma, johon lapsetkin sopivat (ainakin alkuillasta).

Ja sijainti: Onko mahtavampaa kuin nauttia herkkumerkkuruokaa urbaanissa sykkeessä ja kadota sitten metrolla kotiin sohvan ja sohvatyynyjen & telkun täyttämään paratiisiin, oman koiruuden kainaloon?

Miksi mennä?
  • IHAN PELKÄSTÄÄN RUUAN VUOKSI. Ruokateltat olivat mulle se juttu, kaikkea hiukan erikoisempaa mättöä sai todella hyvään hintaan. Kuka ei haluaisi maistaa tiibetiläisiä jauheliha (tai kasvis)kääryleitä 7 eur (joo niillä oli hieno nimikin mutta en muista) ja mangolassia 3 eur? Tai 5 chilin hodareita 5 eur? (No minä en, chili ei oo mun juttu D.)
  • TUNNELMA: Minähän ajattelen melkein kaikesta, että pieni on kaunista. Välttelen suuria areenakeikkoja, ja nautin Tavastia - tyylisistä intiimeistä keikoista. Juurikin tämän vuoksi nautin siitä, että Block Partyn esiintymis/musiikkilavat olivat pienempiä ja ne olivat levitetty laajemmalle alueelle (bongasin muutaman aidosti hyvän bändin mm. Kaupungin teatterin lavalla). Ihan piti hiukan notkua aka tanssahdella :D
  • aidosti hyvän tuulen tapahtuma, ihmiset olivat hyvällä mielellä ja tuulella (örveltäjiä on voinut olla  klo 19 jälkeen, kun lähdin kotiin)
  • IHMISTEN SEURAAMINEN. Ihan jo ihmisten seuraaminen oli hauskaa. Ystävää odotellessa kuuntelin eräitä naisia: " tää ihmisten pukeutumisen seuraaminen on jo hauskaa". (Ajattelin samaa.) Jossain vaiheessa ystäväni lausahti, "ihan kun olis ulkomailla!" I so agree.
Jatkoon Kallio Block Party!!!








1 kommentti:

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!