Uusia alkuja (Begin again)

tiistai 2. elokuuta 2016



Eilen satoi ja samalla oli mitä parhain sää katsoa leffa.

Ilokseni jemmasta löytyi Hämeenlinnan kirjastosta puolivahingossa lainattu "Uusia alkuja". 

Niin hyväntuulen leffa tämä, joka pyöri musabisneksen ympärillä. Elokuvassa nuori lupaava sydänsuruinen biisien kirjoittaja ja vanha alkoholisoitunut levy-yhtiön tuottaja tapaavat sattumalta. He päättävät yhdessä tuumin tuottaa levyn ja keksivät kunnon indie-hengen mukaisesti äänittää sen New Yorkin kaduilla.

Ruffalo on tuottajan roolissa huikea. Hän on kuin luotu katkeroituneen ja viinaan ratkenneen, mutta samalla samaistuttavan sympaattisen retkun rooliin. Ehkäpä paras roolisuoritus minkä olen häneltä nähnyt. Knightleykin yllättää mukiinmenevällä lauluäänellä ja tässä elokuvassa hällä on muitakin ilmeitä kuin se iänikuinen mutrusuu.

LÄMPIMÄT suositukset, pieni suuri helmi!

2 kommenttia :

  1. Kivan kuuloinen leffa, juuri tuollaisia täytyy listata itselleen muistiin syysiltojen varalle :) (Vaikka mehän ei vielä syksyä ajatella, vaan nautitaan kesästä viimeiseen asti, eiks joo :D )

    VastaaPoista
  2. Elokuu on todellakin vielä KESÄÄ, eli vielä ON kesää jäljellä :D
    Ihanaa nähdä tänään, happyhappyjoyjoy!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top