perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosiraportti 2016

Muutaman vuoden ajan olen kirjoitellut vuosiraporttia. Viimeisin täällä

Vuosi oli muutoksen vuosi, pitkän prosessin lopputulos, halu tehdä asioita toisin, halu kasvaa ja saada aikaan jotain uutta, erilaista, motivoivaa.
Uskon vahvasti, että asioilla on tapana järjestyä ja että tyhjällä tilalla on tapana täyttyä.

Eteenpäin siis, kohti uusia tuulia, jotain hyvää, uutta, onnellista ja raikasta on tiedossa, se on varmaa.





1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Pitkän pähkäilyn ja haaveilun jälkeen  ostin maailman ihanimman koiran, joka on tuonut elämään niin paljon hyvää. Olen Ikionnellinen tuosta rakkauspakkauksesta, joka on koko perheen ilonlähde.  


Tein yksin ex tempore matkan Turkkiin volume 2. - ja nautin niin. Kuin kohtalona löysin edukkaasti minulle sopivan hotellin, joka vastasi  kaikkiin odotuksiini. Muutama ensimmäinen lomapäivä meni yksin, luin kirjaa, uin meressä, kävin punttisalilla ja vesijumpassa, katselin sivusilmällä onnellisia / riiteleviä perheitä, jonka jälkeen tutustuin kahteen mainioon yksin matkaavaan naiseen. Ajattelin että maailma on pieni ja jotenkin - loppupeleissä - sympaattisen empaattinen. Aina on mahdollista tavata kivoja tyyppejä.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
Lupaukseni olivat:
- jatkan itseni löytämistä - myös ammatillisesti- check. Tie on pitkä ja kivinen mutta eteenpäin mennään!
- opettelen fiksumpaa viestintää, vaikka olen leimahteleva, nopea ja kovaääninen (pohjimmiltaan) - check
- rakastan itseäni ja muita hiukan enemmän kuin viime vuonna- kompuroiden, mutta kyllä check
- nautin hetkestä ja elämästä - ajoittain check
- matkustan uudestaan yksin- ponnekas check

2016 tulee jäämään muistiini vuotena, jolloin uskalsin olla rohkea. Uskon, että sisimmässämme tiedämme aina, mikä on meille hyväksi ja mikä on oikeaa. Usein sen ääni  on vain hautautunut jonnekin syvälle erilaisten tunnekerrosten, elämäntilanteen, kiireen, huonon olon alle. Silloin ääni ei kuulu, mutta se on silti olemassa. Ja jossain vaiheessa se kyllä ilmoittaa itsestään, se on sitkeä tyyppi. Oma ääneni oli viestittänyt minulle jo pitkään (ensin vaimeammin, sitten äänekkäämmin), että jotain on tehtävä toisin, että tarvitsen/haluan muutosta. 

Uskon myös vahvasti, että universumi heittelee tiellemme erilaisia mahdollisuuksia jos van uskaltaa valita oikein. Kun laittaa itsensä peliin on jonkin uuden ja raikkaan mahdollista tulla elämääsi. Uskaltaminen, itsensä kuunteleminen ja  arvostaminen on hyvin tärkeää.

Päätös jostain uudesta elämänvaiheesta tapahtui suunnittelematta kuin kohtalon oikusta ja sillä tiellä ollaan. Se oli pelottavaa, eikä ollenkaan mikään piece of cake - mutta uskaltaudun sanomaan, että se loppupeleissä kannatti. Vuoden aikana mentiin myös syvissä vesissä;  kohtasin myös pimeää puoltani, runsaasti pääni sisäistä vastarintaa, pettymyksiä, mutta uskon, että se kaikki oli tarpeen käydä läpi.  Vuosi oli myös rauhallisempi vaihe elämässäni, rauhotuin, otin aikaa itselleni ja lapsille.  Uskon myös, että kun on enemmän aikaa, käynnistyy päässä kaikenmoisia reaktioita ja proesssointia, jotka vievät ihmistä eteenpäin elämässä vaikka välillä tuntuisi että suunta on hukassa.


3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Kyllä, tapasin taas kerran muutamia kivoja ihmisiä.


4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi.


5. Missä maissa vierailit?

Säästösyistä matkat jäivät vähälle. Lissabon ja Turkki nähtiin.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Toivon löytäväni työn, joka motivoi ja antaa iloa.

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Välttämättä ei tule mieleen tarkkaa päivämäärää, mutta täysin poikkeuksellisen vapaa kesä oli ihana. Vietin sen suurimmaksi osaksi mökillä- poikien/siskon/äidin kanssa, kävellen koiruuden kanssa, lukien, välillä lenkkeillen, polskien (:)) ja voi pojat, että nautin.



8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Että kuuntelin itseäni ja sydäntäni. Että uskalsin ostaa koiran. Olin miettinyt koiran hankkimista jo monta vuotta, olihan lapsuudenkodissani aina koira tai kaksi.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Ei ole.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Henkistä huonoa oloa oli, mutta en ns. loukkaantunut.

11. Mikä oli paras ostoksesi?
Matkat! Pinnallisia otoksia oli mm täydellinen uusi MAC:n huulipuna, juuri mun sävy.  Oman naisellisuuden ylistys. Naisella pitää olla luotto huulipuna ja ripsari.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Oli niitä muutama, mutta yritän ajatella, että he pelaavat omilla (heille jaetuilla korteilla).  Uskon, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, mutta huonot olosuhteet saavat ihmiset tekemään välillä outoja tekoja.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, elämään, matkoihin. Ruokaan. Vaatteisiin. Kulttuuriin.

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Kirjoista, teattereista, hupsuttelusta, lasten kehityksestä, ihmisten tapaamisesta, elokuvista, lehdistä, ystävien keskusteluista, hyvästä ruuasta. Ja olisi kiva  innostua myös jostakin ihanasta miehestä ;). 

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Spotify "vuoden 2016" listan mukaan eniten kuuntelemani kappaleet olivat
- Regina Spektor Better ( hidden agenda !!)
- Maija Vilkkumaa Bonnie & Clyde
- Sanni Että mitähän vittua :)

16. Viime kauteen verrattuna, oletko
I onnellisempi vai onnettomampi: Jollain oudolla tavalla onnellisempi, vaikka huonoa oloakin oli. Ja vaikka olen tällä hetkellä työtön ja sinkku. Kuitenkin mulla on tässä tilanteessa enemmän aikaa ja jotain matkaa/prosessia teen eteenpäin. Ja mulla on enemmän aikaa lapsille - oi onnea :) 

II laihempi vai lihavampi: Lihavampi. Kevät meni koiran kanssa megalenkkejä tehden ja kesä myös mutta loppu SYKSY- sehän on sanomattakin selvää, että jos ei liiku kuin kävelylenkkejä ja syö mitä sattuu, niin jossainhan se näkyy ja tuntuu. 

Marraskuussa ostin punttisalikortin ja aloin taas liikkua maltillisesti. Liikkuminen teki niin hyvää, ja hei minähän melkein tykkään juosta juoksumatolla! Ei stressiä, elämään kuuluu kilot ja välillä niitä on enemmän välillä vähemmän! Mutta kevyempää uutta vuotta ja kevättä kohti haluan mennä, I Can Do It!!!

III rikkaampi vai köyhempi: Köyhempi.



17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Olisin halunnut olla aktiivisempi, eteenpäinpyrkivämpi ja aikaansaaavempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Roikuin tietokoneella aivan liikaa.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Vietimme joulua siskon luona. Lapsia, jouluiloa ja herkkuja. 

Juhannuksen vietimme perinteisesti mökillä.

20. Rakastuitko kauden aikana?
Rakastuin - koiraani. Koiruuden hankkiminen oli paras päätös tällä vuosi sadalla. Rakkauspakkaus, joka vie mut ulos joka päivä ja antaa suukkoja joka päivä. 

Poikien rakkaus koiraa kohtaan on ollut myös ylitsevuotavaa ja yllättävän pyyteetöntä. Ja hassua on ollut huomata, että koiralle taidetaan kertoa mehukkaimmat salaisuudet- olen niin iloinen, että pojillakin on elämässä karvapallo.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
House of Cards, Happy Valley, Syke ja Homeland. Narcos oli myös ihan toppen.

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Miten muistat minut: Antti Ritvanen. Jens Andersenin Astrid Lindgren -elämäkerta "Tämä päivä, yksi elämä", Dicke Joëlin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, Colm Tóibínin Brooklyn,  Henriikka Rönkkösen kirja. Ja Karen Joy Fowlern Olimme ihan suunniltamme.


24. Mikä oli paras musiikillinen löytö?
Maija Vilkkumaan uusin levy.   Vain Elämää- kappaleet.
 
25. Mitä halusit ja sait?
Aikaa.


26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Romanttista rakkautta. 

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Jospa heitän tähän nyt ihan lonkalta Mies joka rakasti järjestystä ja Florence.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Tapasin rakkaat ystäväni töölöläisessä ravintolassa, söimme ihanan illallisen, jonka jälkeen oli Maija Vilkkumaan konsertti. Ihanan kevyt ja poreileva ilta!

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
Uskaltaminen, hyppääminen uuden päälle. Sain rohkeuden tehdä sen mitä sydämessäni tahdoin. 

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Melko sama kuin aina ennenkin.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät ystävät ja ystävät. Perhe. Koira. Ulkoilu.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Äh olen niin epäetäkuolaaja, että en ketään. ;) Minä ihastun ihmisen silmiin, karismaan ja juttuihin- niitä ihmisiä oli harvassa. Eilen näin kyllä ihanan unen Samuli Edelmanista, jotta ehkä hän sitten ;)

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Aleppon tilanne, Sipilän outoudet ja  yle sekoilut, ja niin Trump. En ymmärrä, en vaan ymmärrä. David Bowien, George Michaelin, ja Carrie Fisherin kuolema.

34. Ketä/mitä kaipasit? 
-


35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Lähennyimme työkamun kanssa, joka oli samassa tilanteessa eli työttömänä. Vertaistuki on paras tuki.

36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Eräs ystävä positiivisesti.

37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
- aktiivisen urheilun aloittaminen, kropan ja mielen hyvänolon ja tasapainon saavuttaminen. Aion kulkea rauhallisin ja päättäväisin askelin, ilman kiirettä.
- rakkaus. Haluan löytää ihmisen, joka on epätäydellinen ja rakastaa minua vaikka minä olen epätäydellinen. Toivon, myös että hän arvostaa sitä, että olen hupsu, mutta järkevä, ja välillä herkkä.  
- kuuntelen itseäni
- jatkan itseni löytämistä - myös ammatillisesti 
- nautin hetkestä ja elämästä, kerran sitä vain eletään 

Mulla on uudesta vuodesta todella hyvä kutina… Sellainen kutina, että moni asia nytkähtää eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Lähetän siis paljon hyviä energioita ja positiivisia viboja kaikille, tehdään tästä vuodesta upea!!!

Uutta vuotta kuvatkoon Eeva Kilven ajatus:
"Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää."

8 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä ollut rohkeiden ratkaisujen vuosi. Kuvista ja teksteistäsi on välittynyt se, että koiran hankkiminen oli ehdottomasti hyvä päätös.

    Ihanaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kelpo vuosi. Tälläisiä edelleen!

    VastaaPoista
  3. Ihana epäkuolaaja, meikäkään ei kuolaa kenenkään tähden perään. No ehkä Mark Darcy, jota esitti Colin Firth. ;)

    Upeaa, että koiruus oli onnistunut juttu. Vaikka meidän Samu on ihana, niin koiraa ei meille toista enää tule. Samu roikkuu koko ajan iholla ja välillä erakko, kun olen, koen sen jopa raskaaksi, kun ei ole yhtään tilaa hengittää.

    Hienoja ratkaisuja olet tehnyt ja ne varmasti kantaa ensi vuonna hedelmää. <3 Muiskuja <3

    VastaaPoista
  4. Minäkin uskon, että elämä kantaa! Tsemppiä uuteen vuoteen!
    t. Emmi

    VastaaPoista
  5. Kiitos muru tästä vuodesta! Ja ihan parasta uutta vuotta ♥ Tuokoon se tullessaan kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  6. Onnea vuodelle 2017! Olkoon se vielä parempi kuin tämä edellinen.

    VastaaPoista
  7. Onnea vuodelle 2017! Olkoon se vielä parempi kuin tämä edellinen.

    VastaaPoista
  8. Tuollaisen yksin matkustamisen ilon (ja pelon) haluaisin kyllä kokea, vaikka toki perheenkin kanssa on kiva matkustaa.

    Toimeliasta uutta vuotta ❤

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!