torstai 16. helmikuuta 2017

Aina ei vaan jaksa

Puhu kukille vai pukille
En tiedä mitä matalapainetta täällä on nyt ilmassa, en osaa täysin pukea sitä sanoiksi. Kai tämä vetämätön fiilis johtuu monestakin asiasta ja sotkeentuneista/takkuisista ajatuksista, joita kotioloissa voi pyöritellä vähän liian paljon. Vaikka olen ollut nyt työttömänä jo tovin, niin aika aktiivinen olen kuitenkin ollut sosiaalisesti. Päivät alkavat jo klo 630-7 ihan jo koiruuden ja lasten vuoksi.  Kullekin viikolle olen järkännyt ohjelmaa/kamutreffejä vähintään 2-3 kpl, lisäksi käyn koirapuistossa joka päivä, ja sielläkin alkaa olla tuttuja kivoja ihmisiä. Sitten on poikien harrastukset ja lähimpien kanssa soitellaan päivittäin jne. 

Mutta eihän ne asiat mene aina niin kuin on suunnitellut, näin alkuvuodesta kun taudit ovat jyllänneet jne, kovin monet treffit olen itse siirtänyt lasten sairastelun vuoksi tai ne ovat toisen toimesta siirtyneet. Kyllähän sen herranen aika huomaa, että jos päivät menevät pelkästään  kotiympyröissä, sitä vaan alkaa tulla mökkihöperöksi ja apaattiseksi. Sitä alkaa kyynelsilmässä itsesäälitellä itseään, puhua koiralle ja kukille, ärsyyntyä jatkuvista sotkuista kotona (joita riittää), paiskoa astioita, miettiä kuulosuojaimia itselleen mölyapinoita vastaan ja kun työnhaku menee niin kuin menee, itsetuntokin on kovilla. 

Niin se vaan on, että ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja ja työttömän pitää niitä etsimällä etsiä, muuten ei tule hommasta mitään. (Tai ainakaan mulla ei tule). Aktiivinen pitää olla, apatia ja työttömyys ei ole hyvä yhdistelmä!

Mä niin toivon, että sisuuntuisin, esim saisin jostain mojovat aggressiot - jotka potkisi mua aktiivisempaan elämään, aktiiviseen "mä tulen täältä, olen upea, mä osaan/oon hyvä"-fiilikseen  ja kohonneeseen itsetuntoon. 

Tällä hetkellä tekisi mieli lennähtää ulos ja leijailla tiehensä tästä mökkihöperyydestä kuin Katto Kassinen. Voi kumpa minunkin navassani olisi nappi, ja vips vain kun sitä painaisi, pieni moottori selässäni alkaisi käydä. Ja sitten kun moottori olisi saanut kylliksi vauhtia, leijailisin pois hienosti, polleana, omanarvontuntoisena ja arvokkaasti. Uuteen nousuun ja kiitoon.



Sisuuntumista odotellessa,
Elisa

15 kommenttia:

  1. Kotona olo on rankkaa! Ja vaikka tänä päivänä olisi kuinka aktiivinen ei työnsaanti ole helppoa. Voimia etsintään ja yritykseen. Kyllä se jostain tulee, kun et huomaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että työnsaanti on tosiaankin työtä. Sitä soittelee, kirjoittelee hakemuksia, tekee taustatyötä...yllättävän aikaavievää.

      Mutta uskotaan, että etsivä löytää!
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Olen joskus ollut tuossa tilanteessa, joten tiedän fiiliksen. Hyvä, että oot aktiivinen ja yrität - se on tärkeintä. Koska tarpeeksi kauan kun yrittää, niin jonain kertana tärppää ♥
    Keksitään keväälle jotain piristävää? :) Puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin uskon, että yrittänyttä ei laiteta. Pakko uskoa siihen, ei ole muita vaihtoehtoja :D

      Jotain kivaa pitää ehdottomasti keksiä! Puss muru!

      Poista
  3. Voi muru, mä niin tiedän, mistä sä puhut <3 Ystäviä näen ihan liian harvoin, mutta nyt kun heitä olen tässä viikon sisään nähnyt enemmänkin, tuntuu, että kotona olo ahdistaa entistä enemmän. Vai johtuuko osittain tästä kuun kierrosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvaisin, että sä ymmärrät <3

      Sehän se ongelma on, että päivisin harvalla ystävällä on aikaa nähdä , ja monet illat poikien kuskauksissa.
      Ja nyt kun olen kotona, tuntuu että lapset tukeutuu muutenkin enemmän kotona olevaan vanhempaan. Kuskailen niitä kouluun, ja teen vähän liikaakin ekstraa...

      Se ahdistus voi tosin olla kuunkierrostakin, mutta yritetään keksiä kivoja juttuja arkeen. Se aktiivisuus/sosiaalisuus on kyllä tärkeää. Harmi kun asumme niin kaukana toisitamme :(

      Poista
  4. Hei, eikös se jotenkin niin, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen jossain avautuu. Et ehkä näe sitä vielä, mutta kyllä se siellä kulman takana odottelee. Aurinkoisia tuulahduksia sinne :-)

    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisas Johanna! Näinhän se on, kyllä minäkin tuohon uskon.

      Valloittavan ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  5. Ymmärrän, mistä puhut. Kaikki kyllä järjestyy. <3 Lähetän täältä tsemppiä, asenne sinulla on kohdillaan, tarvitaan hieman aikaa, että oikeat asiat ja ihmiset kohtaavat. Älä lannistu uhallakaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä Muuttolintu. Mä en ole koskaan ollut urakeskeinen ihminen, mutta kyllä työ on ihmiselle tärkeää. Se että kuuluu johonkin joukkoon ja saa onnistumisia.

      En lannistu, sen lupaan!!

      Ihanaa viikonloppua kultainen!

      Poista
  6. Tsemppiä sinulle! Ystäväni joutui lähettämään satoja työhakemuksia ennenkuin tärppäsi. Ihailin sitä sinnikkyyttä. Uskon, että sinä olet vähintään yhtä sinnikäs! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnikkyys ja pitkäjänteisyys on se juttu, mitä työnhaussa tarvitaan, oman itsensä markkinoimisen lisäksi.

      Siinä voi onneksi aina kehittyä! Mä olen aina ollut huono kehumaan itseäni, ja sen kyllä pitää muuttua :D!

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä työnhakuun!
    Minulla on tuttapiirissä jo jonkin aikaa töitä etsineitä ja tässä markkinatilanteessa se on raskasta. Paikkoja on vähän, hakijoita paljon ja joukosta erottautuminen ei ole helppoa. Toivon sinulle voimia ja sinnikkyyttä. Kyllä se sieltä vielä kohdallesi osuu.

    VastaaPoista
  9. Voi ymmärrän sua ihan täysin. Vaikka olenkin onnellisesti työelämässä mutta olen ihan liian sosiaalinen ihminen olemaan hetkeäkään yksin. En voisi kuvitellakaan olevani yksin pitkiä aikoja, tapaamatta yhtään ketään. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja silti tuntuu ettei sekään aina riitä. Haleja sinulle ihanalle <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!