lauantai 4. maaliskuuta 2017

Hämmästyttää kummastuttaa no 67

Paljaana on palsta Gloria-lehdessä, jossa julkkisnaiset kuvataan luonnontilassa, tai niin ainakin toivoisi.   

Uusimmassa Gloria-lehdessä "paljaana" oli Martina Aitolehti. Joo, ei ollut Martina paljaana, ei edes hyvällä tahdolla. Ripset olivat selkeästi laitetty ja jättihuulet törröllään. Hänellähän on käsittääkseni myös hammaslaminaatit, huulitäytteet, silikonit, hiusten väri-ja pidennykset. Samaa kastia oli Jutta Gustafsbergin taannoinen luonnontila ja  meikittömyys. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa?

Muutama julkkis on kuvattu ko. juttusarjassa onneksi aivan "paljaana", esim Kirsi Piha ja Lena Meriläinen olivat oikeasti luonnontilassa kuvissaan. Peukut heille!!

Olisiko liikaa toivottu, että jos tällaisiä juttuja kirjoitetaan, ne olisivat myös aitoja. Suurin osa "paljaana"-kuvista on on ihan selkeästi filtteröity tai photoshopattu, ja osassa on ihan selkeästi näkyvää meikkausta (esim silmien rajauksia).  Lehden lukijoilla on aivot ja silmät. Tässä tapauksessa tuntuu, että Gloria lehden lukijoita aliarvioidaan. 

Ymmärrän, että yhteiskunnan odotukset ovat valitettavasti nykyään kauneus(ja meikki)painotteisia. Siksi tällaiset "paljaana"- jutut voivat oikeasti rohkaista nuorten naisten  ja miksei aikuistenkin minäkuvaa! "Tältä näyttää aikuinen nainen ilman meikkiä ja hitto soikoon, onhan nainen kaunis meikittäkin!!"  Jos jotain johtopäätöstä pitäisi tehdä, on näköjään edelleen epätavallista, että julkkisnainen näyttäytyy täysin luonnontilassa. Ja se on mielestäni jotenkin.....hyvin surullista.




14 kommenttia:

  1. Mua lähinnä naurattaa noi julkkisten insta-kuvat muka naturellina (meikittömyys tarkoittaa ilmeisesti toisille aivan muuta kuin "meikittömyyttä") ja samaan kategoriaan menee Glorian paljaana jutut. Valitettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Luonnontila ei ole kajalrajauksia (vaikka olisivat kuinka minimalistisesti tehty). Se ei ole varjostuksia, näppyjen peittelemistä peitevoiteilla jne...

      Arrggh!!

      Poista
  2. Taitaa olla luonnollisuus vääristynyt, kun on kaikkea kestopigmentoitia, ripsipidennyksiä ym. Ehkä niitä käyttävät kuvittelevat olevansa luonnontilassa, kun ei kerta ole meikkiä naamassa. Mutta kyllä paljaana pitäisi olla ilman kaikkea tekojuttuja. No, ehkä kaikkea täytettä on mahdoton imeä kuvauksien ajaksi pois, mutta ehkä sellainen tyyppi ei sitten kuulu ko. juttusarjaan.

    Leppoisaa lauantaita muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Tuijan kanssa!

      Poista
    2. Sehän se, luonnollisuus on todellakin vääristynyt. Ja erityiesti mua askarruttaa, miten tämä vaikuttaa tytön ja naisen alkuihin?

      Näisä Gloria kuvauksissa erityisesti mättää se, että osa kuvattavista on tosiaan meikattuja ....ainakin mun silmä erottaa silmänrajauksia ja varjostuksia. En vaan tykkää, ja ärsyttää kun palstan nimi on paljaana!!!

      Ihanaa päivää mussu!

      Poista
    3. Ja kyllä Tuija puhuu asiaa :D

      Poista
  3. Asiaa! Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Mielestäni ko palsta voisi olla nimeltään "melkein paljaana", "retusoidaan vain vähän " tai "sinne päin meikittömänä'.

      Poista
  5. Kyseisestä lehdestä tai palstasta mä en tiedä mitään, mutta tuo kuva... No kyllä ei ole paljas.
    Palautetta lehteen vaan, jospa ne siitä muuttuisivat oikeasti paljaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä on, että ei oikein jaksaisi. Luulisi, että lehti olisi olisi ymmärtänyt yskän!! Harmittaa jos mentaliteetti on "paljaita kuvia hinnalla millä hyvänsä".

      Onneksi me osataan olla paljaita, ainakin jos halutaan. On mulla muutama paljas kuva plakkarissa varalle :)

      Poista
  6. Olen niin samaa mieltä!
    Tosin nykyiseen meikkaustyyliin verrattuna värillinen päivävoide ja tekoripset ovat meikittömyyttä. Olen joskus katsellut pari meikkausvideota hämmentyneinä, että kuinka paljon erilaisia aineita meikkiin tarvitsee.

    VastaaPoista
  7. Niin samaa mieltä ja samaa artikkelisarjaa itsekin joskus ihmettelin. Nuo kuvat jollain lailla alentavat naista. Jos on tarkoitus olla paljas ja luonnontilassa, ja silti on "photoshopattu", niin eikö se kerro, ettei naisen luonnontilaisuus on edelleenkään toivottu ja hyväksytty juttu. Pöh Glorialle!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!