Upea naisenergiareissu Tallinnaan

Muutama sana vielä viime viikkoisesta Tallinnan-matkasta ihanien 40+ naisten kanssa.

Koska kotoa ulos poistuminen on minulle nykyään harvinaisempaa herkkua (dramaattinen kuin olen), ihmisten ilmoilla olo ja uusiin hersyviin ihmisiin tutustuminen tuntui erityisihanalta - ja olinkin risteilyltä kotiin tullessani henkisesti uudestisyntynyt ja virkistynyt. Tuntui, että olin todellakin käynyt toisenlaisessa maailmassa - saanut irtioton paikassa, jossa oli iloista, hersyvää ja kuplivaa.  Ja elämänjanoni tuntui vain lisääntyneen.

Laivamatkamme Silja Europalla alkuun pääsimme viemään matkatavarat Delux-hytteihimme-  tapahtuma, joka aiheutti minulle pelkkiä huokauksia ja ihastelun äännähdyksiä. Hytti oli super tilava (ja juuri uusittu) ja mikä parasta sisälsi ikkunan edessä olleen pehmeän sohvan. Myöhemmin minun piti(kin) ihan vain ihastella ikkunasta merimaisemaa ja hyristä tyytyväisyyttä. Kyllä meri ja maailma on kaunis ja kaikki on tosi tosi tosi ok ok ok, vaikka moni asian on kesken!

Silja Europahan kuuluu pidetyimpiin risteilylaivoihin Suomessa. Turkulaisille (kuulemma) laiva on erityisen rakas, koska laiva liikennöi Turun ja Tukholman väliä vuosina 1995-2013. Värikkään historian elänyt Silja Europa on ehtinyt seilata jopa Australiaan ja takaisin, kun se vuokrattiin sinne asuntolaivaksi syksystä 2014 talveen 2015 asti. Nyt kuitenkin me helsinkiläiset (ja tietenkin muutkin) saamme nauttia kauniista ja uudistetusta laivasta, josta tuli suosikkini heti ensihetkestä lähtien. 

Törkeän ihana arvontayllätys odotti minua melkein heti tervetuliaiskuohuvien ja alkupalojen jälkeen eli minulle selvisi, että pääsen 30 min niskahartiahierontaan. Oi onnea, hieroja Marleen hieroi niin hyvin että leijuin koko hieronnan ajan 7. taivaassa ja melkein nukahdin. Ehdottomasti yksi elämäni parhaista hieronnoista, enkä nyt yhtään narraa. Lämpimät suositteluni. Hintaa ko. hieronnalla oli muistaakseni 22 eur. 
Nelkyt plus ihanuudet starttaamassa risteilyä


Herkullisia alkupaloja mm siika tartar

Suloinen taitava Marleen 

Onnellinen keski-ikäinen köllöttäja tähyilee merta

Viihtyisän rento Tavollata

Vitello Tonnatot ja innokas bloggaajakollega

Sisäfilettä  karamellisoidulla purjolla - annos taivaasta.

Kamujen jälkkärit - niin hyvän makuisia

Jälkkäri-ihanuus

Tovin saimme levähtää ja esim. käydä ostoksilla, minä ihailin merimaisemaan omassa hytissä, jonka jälkeen piipahdin kannella ihailemassa upeaa merimaisemaa yhdessä hersyvien Saaran lautasella ja CasaMimin kanssa. Saara otti minusta myös hauskan kuvan, jossa YRITIN näyttää eteerisesti taivaan rantaa ihailevalta kaunokaiselta mutta jossa valitettavasti näytin suoraan Temptation island -sarjasta karanneelta tornadolta. ;D
 
No kun vähän tuuli...

Ilta jatkui Tavolata - ravintolassa, jonka nyt kuulutan olevan lempiravintolani koko maailmassa. Ravintola oli jotenkin super sympaattisen viihtyisä punaise tuoleineen ja rentoine tunnelmineen, mullehan pönötys on kovin vieras asia, sitä en vain osaa. Alkuruuaksi söin maukasta Vitello Tonnattoa (ensi kertaa koskaan!!), jonka kanssa tarjoiltiin  tuoretta leipää ja ravintolassa myytävää jumalaisen makuista oliiviöljyä- niin herkullista. Pääruuaksi söin täydellistä medium plus sisäfilettä, karamellisoidun purjon ja kermaperunoitten kanssa -  ihan järjettömän upea makuelämys, valehtelematta luultavasti paras koskaan syömäni makuyhdistelmä.  

Kaiken tämän hardcore syömisen jälkeen lähdimme vielä "yhdelle" viereiseen pubiin, jonka jälkeen klo 23 oli aivan pakko lähteä uinumaan pehmeään sänkyyn. Ihan hyvin sinkkunaiselle (jonka jalka ajoittain vipattaa), koska seuraavana päivänä tarvittiin voimia!

...jatkoa seuraa... 
 
Kiitos iloiselle matkaseuralle ikimuistoisesta seurasta ja ISO kiitos Tallink, Silja Europa ja Marika Nöjd, kun huolehdit meistä ja tarjosit upean risteilyn.

Kiitos myös meidän 40+ naisten "äitiliinille" ihanalle Helille.

 

21 comments

  1. Voi hitsinpimpula sentään - minä vielä otan lopputilin, että pääsen mukaan näille reissuille - tuo päivätyö tuntuu tällä hetkellä häiritsevän hieman liikaa tätä harrastuspuolta;)
    Ihana matka teillä on ollut!
    Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malta vielä lopputilin kanssa, ellet nyt ihan kauheasti halua, vielä on risteilyjä jäljellä ;)

      Valoisaa pääsiäisen jatkoa sinulle <3

      Poista
  2. Oli vaan niin ihana reissu <3 Tuo hyttikuva sinusta on niin mahtava, säteily tuntuu täällä asti. Omg noita herkkuja, vaikka olenkin tässä herkutellut koko pääsiäisen. Alkaisikohan huomenna uusi elämä, hih.

    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin huippu reissu, että oksat pois ja erityisesti mulle todellinen irtiotto.

      Mä harkitsen uutta elämää...ehkä...ehkä en ;)

      Muiskuja <3

      Poista
  3. Kuullostaa olleen kiva reissu, olisipa ollut kiva olla mukana😊. Silja Europa on meille ihan spesiaalilaiva isännän kanssa, aikanaan on sillä monen monta risteilyä tehty❤. Kivaa pääsiäisen jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silja Europa oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta johon tosin haluaisin tutustua uudestaan.

      Ihan mahtavaa maanantaina ja uusia Europa risteilyjä teille toivoen <3

      Poista
  4. Aivan ihana tuo hytissä otettu kuva <3 <3

    Pitäisköhän jo tehdä aamukampa toukokuisia treffeja odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru...oli kyllä niin fiiliskuva.

      Mä todellakin olen aamukammman kannalla....onko tässä nyt 19 yötä vai mitä (mun c matematiikalla ;))

      Poista
  5. Kuulostipa todella ihanalta tuo teidän matkanne jo näin alusta! Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sellainen herkkumatka, että varmasti 2 kg turposin. Mutta kaikki oli sen arvoista :)!

      Poista
  6. Juu, vähän tuuli kannella :) Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän tuuli, mutta kaikki eivät näyttäneet temptation island karkulaisilta ;)

      Kiitos!

      Poista
  7. Siis vieläkin uhkun ja puhkun naisvoimaenergiaa, kiitos ihanan positiivisesta seurastasi : ) Seuraava reissu jo kesälle suunnitteilla, Tallinnassa niin paljon nähtävää ja koettavaa! Nyt tuli hyviä uusia vinkkejä, mitä siellä tehdä niiden perinteisten juttujen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Soisin vastaavan ihan jokaiselle ruuhkavuosien naiselle. Eihän elämän pidä ihan pelkkää makaronilaatikkoa olla, vaikka siitäkin kyllä tykkään :)

      Muiskuja!

      Poista
  8. Oijoi mikä matka! Jahka minä näistä pahimmista ruuhkavuosista selviän ja vielä kerään pari vuotta elämänkokemusta, niin kyllä sitten irrottaudun satamasta tuollaiselle reissulle. Lähdethän mukaan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta mooses tuolloin lähdet ...hyvää kannattaa odottaa ;)! Sulla kai oli aikaa tuokio 40 v ikään ;)

      Iloa huhtikuulle, kultainen!

      Poista
  9. Teillä on selvästi kiva reissu. Minustakin tuo sinusta merimaiseman edessä hytissä otettu kuva on ihana.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Ja kuulostaa niin kivalta tuo teidän reissu!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Super kiva matka kyllä oli ja niin paljon mahtui koko reissuun. Ihana kuva sinusta tuolla hyvin sohvalla <3

    VastaaPoista
  13. Europalla onkin näköjään ihan superupeat hytit!

    Tavolatalla söin maaliskuun Baltic Princess-reissulla miltei listan läpi ja toissa viikonloppuna pääsin Helsinki-Tukholma-reitillä taas herkuttelemaan Tavolatassa.

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!