lauantai 3. kesäkuuta 2017

Pienikin kannustus voi välkehtiä sinussa ikuisesti

Olen tänään miettinyt paljon juuri valmistuvia tai koulunsa päättäviä. Elämää, lapsia, nuoria, millainen on heidän nuoruutensa versus omani...Luin myös HS:n viisaan  pääkirjoituksen "Juhlitaan myös niitä lapsia, jotka eivät tee huippusuorituksia".
"Tänään on kuitenkin juhlapäivä myös niille, jotka eivät kuluneena vuonna keränneet huippuarvosanoja tai palkintoja, mutta jotka silti tekivät parhaansa. Ehkä joku pääsi vuoden aikana halvaannuttavasta esiintymispelostaan, joku nosti arvosanansa välttävästä tyydyttävään, joku ei reputtanut ylioppilaskirjoituksissa tai päättökokeessa vaikka etukäteen niin pelkäsi. Joku sai koulussa kavereita, joita viime vuonna ei ollut.

Tällaisia lapsia ja nuoria näkyy (some)julkisuudessa vähemmän, mutta heille vuosi on voinut ollut hyvinkin merkityksellinen.
Suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista pärjää elämässään myöhemmin hyvin, riippumatta siitä miten tämänkertainen kouluvuosi sattui sujumaan. Juhlitaan tänään siis kaikkia koulun päättäviä heidän suorituksistaan riippumatta. "

Olen miettinyt erityisesti suorituksia. Itse olin aina koulussa super tunnollinen. Itkin suunnilleen jos unohdin koulukirjan kotiin, vaadin itseltäni aivan liikaa. Todistuksen KA. oli aina noin 9.0 luokkaa. Myös ammatillisissa opinnoissa pärjäsin hyvin. Työelämässäkin olin tunnollinen ja sain poikkeuksetta hyvää palautetta. 

"Jos rehellisiä ollaan, emme me aikuisetkaan joka vuosi tee työ- tai yksityiselämässä huippusuorituksia tai ylitä itseämme. Joku vuosi saattaa mennä hyvinkin penkin alle.  "

Myöhemmin esim eron jälkeen kuitenkin tuli vuosia, jolloin en pystynyt antamaan työelämälle parastani. Voimat olivat vain vähissä, tein parhaani, mutten yh:na  tehnyt huippusuorituksia. Lähellekkään. Eikö se toisaalta ole ihan luonnollista? Minä ajattelen, että on. Toisaalta tässä jatkuvan kasvun työelämässä kaiketi hiukan epähyväksyttävää. Kuitenkin vaikeiden tilanteiden alla, harvemmin ihminen pystyy parhaimpaansa.

Uskon vahvasti, että vaikeita tilanteita tai vuosia tulee sekä aikuisille että lapsille. Niin elämä vain menee.  Ja työ- tai opiskelupanos voi olla arvokas, vaikkei ole antanut kaikkeaan. Usein työ tai- opintopanos riippuu voimavaroista tai elämäntilanteesta. Ihminen USEIN kuitenkin haluaa tehdä parhaansa (poikkeuksia toki on).

Uskon, että vaatimattomassakin suorituksessa on aina jotain hyvää. Kyse on näkökannasta ja valosta, miten asiaa katsotaan. Ja mihin verrataan.

Pienikin edistys voi olla kaunista ja merkityksellistä.

Ihminen voi olla iso vaikka kehitys olisi pientä.

Ja pienikin kannustus voi välkehtiä sinussa ikuisesti.

Mieti siis mitä lapselle (tai aikuiselle) sanot.

Ps. tämä teksti kumpusi sivullisesta aikuisesta, joka lyttäsi oman lapsensa todistuksen saamisen jälkeen. Niin suututti ja raivostutti.

  Lainaukset HS pääkirjoituksesta.

18 kommenttia:

  1. Et tiedäkään miten hyvältä tuntui lukea tämä postaus. Kirjoitus olisi hyvin voinut koskea minun poikaani. Tänään olimme ylpeitä kun keskiarvo oli noussut vähän eikä heikkoja numeroita ollut kuin yksi enää.
    Ihanaa lomaa teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin vahvasti yritän korostaa omille lapsille, että he ovat arvokkaita juuri sellaisena kuin ovat, numeroista viis. Ja yrittäminen on tärkeintä.
      Ihanaa kesää teidän perheelle <3.

      Poista
  2. Hurjan hyvä teksti! Ihan samaa mieltä olen, että ihminen yleensä pyrkii tekemään parhaansa käytettävissä olevien voimavarojensa mukaan. Ja voimavarojen määrä vaihtelee.

    Meillä palkitaan eniten suorituksista ja niistä parhaista sellaisista. Joku saa huippuarvosanat leikiten, eikä ole ehkä joutunut edes pistämään parastaan. Joku tekee paljon töitä, antaa kaikkensa, muttei numeroissa yllä kovin korkealle, mutta saattaa nimenomaan petrata omaa suoritustaan. Se on mielestäni se palkitsemisen arvoinen juttu. Ja opettaa lapselle myös, ettei koulumenestys tule pelkästään lahjakkaille, vaan myös heille, jotka harjoittelevat, harjoittelevat, harjoittelevat...

    Oikein hyvää kesää kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kommentista. Hienosti sanottu tuo:
      " Joku tekee paljon töitä, antaa kaikkensa, muttei numeroissa yllä kovin korkealle, mutta saattaa nimenomaan petrata omaa suoritustaan. Se on mielestäni se palkitsemisen arvoinen juttu. "

      Mä juurikin ajattelen noin, jokainen kilpailee itseään vastaan. Parhaansa tekeminen on tärkeää ja huomionarvoista. Ja kaikilla meillä elämäntilanteet ja voimavarat vaihtelevat, harva meistä tekee huipputulosta KOKO elämänsä ajan.

      Muiskuja ja onnellista kesää sinne!

      Poista
  3. Juuri näin <3 Kuopuksen todistus ei nyt ollut mitä parhain, mutta kyllä sitä kehuttiin ja sanottiin, että hei ajattele tuli näin hyvät numerot ilman oikeastaan mitään työtä ja ajattele, kuin hyvät numerot saattaa tulla ensi vuonna, kun himppasen luet enemmän. Toinen oli tyytyväinen. Voi olla ettei kyseinen lapsukainen koskaan tulee saamaan palkintoja ym. mutta iloitsen miten hän elää hetkessä, nauttii elämästä ja murehdi turhia, ei myöskään koulunkäymistä, eli kuten omassa blogissa kirjoitin, uskon että siivet kantaa. <3

    Viime vuonna en tuuletellut esikoisen stipendiä kielissä ja tsemppari stipendiä, mutta tänä vuonna himppasen tuuletin, koska tänään on niin merkillinen päivä, että kaikilla lapsilla on asiat tosi yes. Neljän lapsen äitinä tai oli lapsia kaksi tai yksikin, on ollut tunne, että aina on tilanne päällä, mutta juuri tänään oli täydellinen päivä ja todellakin viis niistä numeroista, vaan onnelliset lapset. <3

    Meillä ei suoriteta ja lapset saavat olla aika vapaastikin ja heidän on hyvä oppia, että omalla työllä pääsee eteenpäin. Meillä ei myöskään painosteta ja kaikki muksut saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, jokainen täydellisen erilaisine persoonineen. <3

    Muiskuja ihana Elisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi juuri näin kuin teillä. Todistus ei ollut parhain mutta kannustusta tuli opettajalta: "Pystyt huipputuloksiin, jos vain hieman petraat keskittymistäsi. Sinulla on myös hyvä sydän, jota tässä maailmassa tarvitaan ja jota ei oppimalla voi saavuttaa. "

      Olen ihan super iloinen, että opettaja otti aikaa ja eforttia kertoakseen pojalle mielipiteensä.

      Samaa mieltä, aina on tilanne päällä lasten kanssa, tilanteita huiskii huips vaan yllättäen, mutta joskus tulee niitä hetkiä kun lapsi onnistuu, elämä hymyilee, kannustuksen sana kohtaa toisen. Elämä on kaunis.

      Muiskuja sinne toiselle ihanalle. <3

      Poista
  4. Tätä aihetta paljon miettinyt tänään. Seurannut päivityksiä somessa: "Ylpeä lapseni kiitettävästi todistuksesta". Minä, ylpeä muutenkin ja varsinkin siksi että täällä pienikin kannustus tai jo luokka-asteen läpipääseminen välillä ajankohtaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa olen miettinyt itsekin. Eilen oli FB pullollaan näitä päivityksiä, joiden tarkoitus oli hyvä...

      Onneksi voi olla ylpeä muutenkin ja onnellinen muutenkin. Kaikki lapset ovat ihmeitä ja ihmeellisiä. <3

      Poista
  5. Meillä neiti sai hyvän todistuksen, mutta joku sai varmasti paremman. Mutta meidän mielestä se oli todella loistava. Ja vielä kun peilasimme vanhempina sitä omiin todistuksiimme tuon ikäisenä, meidän neitihän on vallan hikipinko :D Ja panostus koulunkäyntiin sekä kokeisiin lukeminen on ihan minimaalista.

    Valitettavasti neidin pappa muistaa aina kehua, kuinka serkut sai niin ja niin hyvät todistukset. Hän ei ehkä tarkoita sillä mitään, mutta mielestäni pitäisi keskittyä vain siihen yhden lapsen todistukseen ja olla ylpeä siitä, oli se sitten millainen tahansa. Riittää, kun on ollut ihmisiksi ja sentään yrittänyt.

    Aurinkoa viikonloppuusi muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on parempia ja ehkä myös huonompia, mutta olisi hienoa, että lapsi ymmärtäisi, etteivät numerot tee hänestä arvokasta. Hän on jo ihme, lahja, super jo itsessään.

      Meilläkin on lähipiirissä noita todistus (numero tms) ihmisiä. Yritän aina häivyttää heidän viestiään jotenkin taka-alalle. Onnistuen tai epäonnistuen...yritys on tärkein.

      Aurinkoa viikonloppuusi ihana <3

      Poista
  6. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos niitä olisi, riittäisi se, että tekee parhaansa. Erittäin hyvä kirjoitus. Itsellä meni viime vuosi ja tämän vuoden alku penkin alle. Olosuhteet olivat sellaiset. Nyt riittää se, että jaksaa riippua tässä elämässä. Olen ylpeä jo siitä, jos jaksan työviikon viedä läpi.
    Ai niin, se vertailu toisiin on ihan syvältä, jokainen meistä kun on ihan oma maailmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelen, että tärkeintä on että tekee parhaansa. Eikä enempää voi lapselta vaatia.

      Koulu on jo ihan tarpeeksi rankka itsessään, ja elämä - paljon tulee ristiriitoja, kasvunpaikkoja, iloa ja surua - juuri siksi kannustaminen on tärkeää.

      Muiskuja!

      Poista
  7. Kiitos, että kirjoitit todella tärkeästä aiheesta!
    Aikuisten on välillä vaikeaa muistaa, että lasten elämä koostuu muustakin kuin koulusta vaikka siellä toki suuri osa ajasta vietetäänkin. Koulu instituutiona ja sen käytänteinä sopii paremmin toisille ja huonommin toisille eivätkä nämä erot yhteensopivuudessa kerro mitään lapsen hyvyydestä tai "huonoudesta".
    Jokainen lapsi on ihana ja arvokas omalla tavallaan, ja meidän aikuisten tehtävä on nähdä ja osoittaa se, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisasta kommentista.

      Niin hienosti sanottu:
      " Jokainen lapsi on ihana ja arvokas omalla tavallaan, ja meidän aikuisten tehtävä on nähdä ja osoittaa se, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen." Voiko tuota enää paremmin sanoa? En usko. <3

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus!

    Minä haluaisin lasten oppivan yrittämään parhaansa tilanteeseen ja voimavaroihinsa nähden sekä oppimaan sen, että tulosten eteen pitää nähdä vaivaa. Sekin on aika opettavainen asia, kun ei onnistukaan, vaikka on mielestään valmistautunut. Yrittäminen ja edistys on aina arvokas asia!

    Minä joudun tunnustamaan, että ole vähän sellainen eteenpäin kannustaja ja samaan aikaan ruoskija äiti. Meidän poikia ei ole kokeet eikä koulunumerot juuri kiinnostaneet, niinpä olemme mieheni kanssa kehitelleet erilaisia bonusjärjestelmiä koenumeroihin sekä yhden osalla jatkuviin Wilma-merkintöihin unohtuneista läksyistä/tavaroista :D Pojat voivat siis ansaita rahaa ja menettää peliaikaa.

    VastaaPoista
  9. Hyvä ja tärkeä kirjoitus! Jokainen on omana itsenään arvokas ja hänet pitää sellaisena huomioida! Pärjäämistä on niin kovin erilaista...

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!