Kun käy treffeillä eikä enää ihastu

lauantai 2. syyskuuta 2017

Mä olen jotenkin todella väsynyt. Väsynyt siihen, että käyn treffeillä, enkä enää ihastu. En, vaikka kuinka yritän ihastua. Pinkkikin sanoi viimeksi tavatessamme, että "sä et ole ollut rakastunut  mieheen viimeiseen 2,5 vuoteen". Se on ihan totta. Olen pitänyt itseäni semiaktiivisena deittailun rintamalla ja kuitenkin 2,5 vuotta ja - "ei mitään".

Eilen illalla valvoin ja kävin läpi viimeisemmän suhteeni loppuaikoja, ja s-postiviestintää asianosaisten ja ystävien mm. Tuulan/Pinkin kanssa.

Se oli jotenkin valaisevaa siinä mielessä, että mulle tuli sellainen olo, että tuotako mä pelkään? Että joudun kokemaan jotain tollaista tuskaa? Että mut jätetään ja särjen sydämeni uudestaan? Siksikö mä oon edelleen yksin? Annanko mä miehille oikeasti tilaisuuksia vai välttelenkö mä alitajuisesti oikeaa kohtaamista tai ihastumista? En oikeasti tiedä.

Näin olin kirjoittanut Tuulalle vuonna 2014:
Tää paha olo vaan jatkuu. Tänään kuskasin, hoidin pojille ruuat, siivosin, kävin 1 h kävelyllä (josta itkin 30min).  Mä en ymmärrä. Olenko mä voinut olla niin väärässä ton miehen suhteen? Jos se ei ole sitä mitä mä luulin? Jos toinen sanoo, että rakastaa vähintään joka viikko ja sitten kuitenkin jättää?
Pelkään (lapsuuden traumojen kokemuksella) että mut hylätään/jätetään
Sehän on se story of my life. En pohjimmiltaan voi uskoa, että mua rakastetaan omana itsenäni. Että joku oikeasti hyväksyy mut (paitsi ystävät ja perhe) sellaisena kuin olen......Lämpimänä mutta suorapuheisena, muttei koskaan ilkeänä.
Ja joo tiedän, että olen ehkä ollut (liian?) iso kakkupala sille xx:lle. Korrektista (kommunikaatiokulttuurista +) avioliitosta mun "avoimeen kommunikaatiokulttuuriin". Peppimäisyyteen. Suoruuteen, joka on mua.

Summa summarum: mä toivon, vaan että sinä ja minä löydetäään se rakkaus joka me molemmat ansaitaan. 

Hyvät ihmiset saa hyviä asioita - eikö? Eventually?

Halit ja ANTEEKSI tää purkaus.... 
Taru

Hyvät ihmiset saa hyviä asioita - eikö? Eventually? Ehkä mun tarttis tehdä jotain. Antaa itselleni ja toiselle mahdollisuus. Tai sitten en vaan ole tavannut sitä oikeaa.


22 kommenttia :

  1. Hyvä kirjoitus ja hyvä huomio itsestä. Jos pelkää jotain, niin sitä kohti on vaikeaa mennä. Jos vielä pelkää satuttavansa itsensä, niin sitä enemmän kaihtaa.

    Luen juuri Haein Sunimin kirjaa "Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa". Kirja on upea ja siinä hienoja lyhyitä lukuja sekä viisaita lauseita, joista huomaan olevan itselleni paljon apua ja mietittävää. Kirja on kirjastossa saatavilla, jos tällainen yhtään kiinnostaa :)

    Mutta muuten; kun olet tehnyt noin hyvän huomion siitä mitä tapahtuneet ovat vaikuttaneet elämääsi, olet jo mennyt eteenpäin. Ehkä alitajuntaisesti tekemäsi tauko uuteen suhteeseen on ollut sinulle tarpeen, jotta näet omaan sisimpääsi. Sitten kun aika on kypsä, tai haluat edetä muuten, olet jo vahvempi ja selkeämpi ja rennompi sen suhteen miten katsot maailmaa ja ihmisiä (miehiäkin :)).

    Muista olla lempeä itsellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta itkettävän ihanasta kommentista. <3 <3 ja halit sinne.

      Sehän on juurikin parasta, että tekee oikeita ja rehellisiä huomioita itsestään, vaikeitakin juttuja, ei tod aina niitä hyvän mielen juttuja.

      Tuo kirja "Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa" kiinnostaa ihan kybällä ja varaan sen kirjastosta heti.

      Rakkautta kaikissa muodoissaan sinne <3

      Poista
  2. Sinä olet juuri sen arvoinen, että sinua saa rakastaa juuri sellaisena kuin olet <3

    VastaaPoista
  3. Jos kalenteria katsoo, niin 2,5 vuotta on aika oitkä aika, mutta toisaalta kenen näkökulmasta?? Aika minkä ihminen tarvitsee saadakseen itsensä kokoon suuren pettymyksen ja surun jälkeen on minusta määrittämätön. Eli tuo 2,5 vuotta voi olla touselle sata vuotta ja toiselle sekuntti. Anna siis itsellesi aikaa ja lupa olla oma itsesi ja älä missään nimessä sulje suutasi vaan jatka suorasukaisuuttasi, koska muuten et olisi sinä!

    Kaukesta huolimatta, nauti treffeistä ja unohda se ihastuminen...se tulee KUN on tullakseen. Väkisin ei tule muuta kuin niitä sydänsuruja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin haluan ajatella:"se tulee KUN on tullakseen", ehkä se tosiaan on niin, etten vain ole tavannut sitä oikeaa. Muiskuja, lämpimiä ajatuksia ja kiitos kun kommentoit ihana <3

      Poista
    2. Samaa mietin minäkin, että kaksi ja puoli vuotta ei välttämättä ole pitkä aika. Ole itsellesi armollinen. Nykyajan hektinen elämäntapa heijastuu myös ihmissuhteisiin, mutta niissäkin on lupa hidastaa ja antaa itselle juuri se aika, mitä tarvitsee.

      Itse olen ollut eron jälkeen yksinäni jo yli viitisen vuotta ja vaikka en enää toivukaan siitä suuresta tuskasta, vallitseva olotila pääsääntöisesti on se, että en ihan vielä ole valmis edes siihen treffailu- ja tapailurumpaan vaikka parisuhdeihminen olenkin. Luotan siihen, että sydän kyllä kertoo, koska on oikea aika. Ja jotain pientä oireilua on lähiaikoina jo ruvennut olemaankin. ;)

      Minun on henkilökohtaisesti ollut pakko pysähtyä käsittelemään lapsuuden traumojani ihan ajan kanssa, koska en missään nimessä enää halua, että ne vaikuttavat haitallisesti lähisuhteisiini. Tiedän, että sä olet myös käynyt pitkän terapian ja sitä kautta varmasti saanut työkaluja asioiden työstämiseen. Ehkäpä sinäkin olet sekä tietoisesti että tiedostamatta ottanut siihen tarvitsemaasi aikaa?

      Sä vaikutat ainakin blogin kautta aivan mielettömän ihanalta naiselta, eikä ole epäilystäkään, ettetkö jossain vaiheessa tapaa ihanaa ihastuttavaa miestä. Siihen asti yritä nauttia sinkkuuden hyvistä puolista, koska niitä et sitten saa takaisin, kun joku tulee ja vie jalat altasi. :)

      Poista
    3. Toi on hyvä näkökulma, että kaksi ja puoli vuotta ei ole välttämättä pitkä aika, ehkä mä oikeasti olen tarvinnut sen. Eikä mulla ole mikään kiire ollut, mutta pikku hiljaa sitä alkaa fyysisesti ja henkisesti kaivata toista rinnalleen.

      Mielestäni kävin terapiassa oikein hyvinkin läpi omia kipukohtiani, ja sain työkaluja. Koin, että se todella auttoi. Viime aikoina on vaan tullut mieleen, onko mulla jäänyt jotain käsittelemättä, kun on edelleen yksin?

      Kiitos sydämestä ja kaikkea hyvää elämääsi. Se että vaivauduit kirjoittamaan mulle noin ihanasti ja kannustavasti, kertoo siitä että olet itse aivan mieletön ja upea tyyppi <3

      Poista
  4. On ihan totta, että kun on jätetty, on äärimmäisen vaikea luottaa uudelleen ja uskoa, että uusi suhde voisi onnistua. Eikä sitä tuskaa varmasti halua kokea uudelleen. Mutta mä uskon, että sä kyllä löydät vielä sen sinulle tarkoitetun. Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kannustavista sanoista. <3

      Poista
  5. Kovasti ihmiset väittää, että se oikea tulee kohdalle kun sitä vähiten odottaa. Sun kannattaa ehdottomasti alkaa nauttia olostas, nauttia treffeistä vaikka ne ei veisikään minnekään ja antaa sen ihastumisen tulla. Jos sitä tuskaa pelkää, ennen kuin se on edes tässä, ei uskalla kyllä tehdä mitään. Tsemppiä ihanuus. Love will come to you <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaasta vastauksesta. Toi on todellakin tärkeää, että NAUTTII elämästä ja kun se tulee mun elämään, kyllä sen varmasti huomaa.

      Ja niinhän se laulukin menee: " you can't hurry love". :)

      Halit <3

      Poista
  6. Sulla taitaa olla samoja tunnelukkoja kuin mullakin. Ootko lukenut Tunne lukkosi-kirjan? Mua se auttoi kyllä jonkin verran. Mä en pystynyt ihastumaan vuoteen yhden eron jälkeen ja pelkäsin etten ikinä, mutta onneksi se "taito" palautui. Ehkä siihen vaan tarvitaan se oikea mies. Ei niitä ihan pilvin pimein oo! Mulla on muutama ihminen tullut vastaan treffipalstalla ns. "vahingossa" kun olen vain halunnut juttuseuraa jostain miehestä enkä ole esim. miettinyt asuinpaikkoja enkä muitakaan specsejä.

    Tsemppiä itsesi kanssa työskentelyyn, se on ihan helvetin raskasta! Samaa mieltä Outin kanssa, että koita treffailla ilman odotuksia, just vain nauttiaksesi! Itsehän en sitä kyllä kovin hyvin osaa, mutta deittiguruni Mikko Kemppe niin ohjeistaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin just mun omat tunnelukkotestin tulokset:
      Esim hylkääminen oli keskivahvana. Ja silti ainakin puolet suhteistani olen itse ollut jättäjänä. Toisaalta mun veljen kuolema ennen aikojaan on voinut vaikuttaa siihen, että uskon että läheisest kuolevat tai jättävät sinut.

      Oon lukenut sen kirjan joskus aikoinaan, pitäisi varmasti ottaa uudelleen lukuun.

      Kiitos tsempeistä ja mahtavaa, että asioita voi jakaa ja sitä ymmärtää, ettei ole yksin tunnelukkojensa kanssa. Kaikilla on omat haasteensa.

      Muisk!

      Poista
  7. Hiljaa hyvä tulee!❤Nauti uusien ihmisten kohtaamisista...joskus elämä voi yllättää ja se oikea on just sun vierellä.Mukavaa syyskuun alkua!❤

    VastaaPoista
  8. Kun kolahta sen tietää, vaikka ei tulisi sellaisessa paketissa, jossa oman elämänsä oli visioinut, eikä oikein oikeaan elämänkohtaankaan. Joten uskon tunnelukkoihin ja myös siihen, että sitten kun se oikea siihen eteen kalahtaa, niin kyllä sä sitten tiedät. Voi olla että mitä enemmän ikää tulee, sen vähemmän helppoa on enää ihastua ja sitä on menneisyyden vuoksi varovaisempi. Nuorenahan sitä lähti soitellen sotaan.

    Sitten kun olet suhteessa sen just eikä melkein kanssa, katsot tänne taakse päin ja tuumit, hei näinhän sen pitikin mennä. Nyt on ärsyttävä tilanne, vaikka kuinka tuijottaisit kristallilamppuun, niin se ei auta.

    Arvostan taas niin paljon, näin avoimesta kirjoituksesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista sanoista. Mäkin aidosti uskon, että se tulee sitten kun tulee. Välillä sitä vaan turhautuu tähän ajoittaiseen yksinäisyyteen, mutta kuten sanoit, että sitten kun se tulee, varmasti ajattelen just noin: "hei näinhän sen pitikin mennä."

      Kiitos kun annoit aikaasi, ja kirjoitit. <3

      Poista
  9. Mäkin uskon noihin tunnelukkoihin - niitä on meillä jokaisella, mutta hyvin erilaisia kullakin. Ennen kuin ne lukot huomaa ja ymmärtää niitä, ei välttämättä edes tiedosta saati ymmärrä omia toimintatapojaan ihan täysin. Mutta sä olet jo tehnyt tosi hienon oivalluksen ja se varmasti vie sua eteenpäin <3 Pääset vielä asioista yli ja se ihana ihastuminen/rakkauskin vielä tulee, oon ihan varma siitä :) Puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että meillä kaikilla on omat tunnelukkomme. katsot tänne taakse päin ja tuumit, hei näinhän sen pitikin mennä. Tunnelukot ei ole mitään heikkoutta, ne kertoo vaan eletystä elämästä.

      Kiitos kun olet tehnyt matkaa kanssani ja tukenut <3 Iso lämmin halaus <3!

      Poista
  10. "Onni ei tule etsien vaan eläen" on joku viisas joskus todennut. Mitä jos kävisit vaan edelleenkin treffeillä mutta etsimättä yhtään mitään... Vain tuulettamassa itseäni arkisista asioista ja ajattelematta yhtään sen pidemmälle tulevaan. Ihastuminen tulee ihan varmasti kun se oikea (tai siis sopiva) osuu kohdalle. Ja mihin täällä valmiissa maailmassa on kiire.

    Maailmaan mahtuu paljon "kaktuksia muttei niiden päällä ole pakko istua" eli jos treffiseuralainen ei miellytä niin uusille treffeille. Tai ehkä treffailussa voisi myös pitää tauon jos se ei tunnu mukavalta. Mitään ei minusta pidä tehdä vain tekemisenpakosta vaan kuuntelemalla omia fiiliksiään. Joskus voi olla ihan paikallaan olla myös yksin ja minustakaan tuo 2,5 vuoden aika ei ole pitkä.

    Elä hetkessä ja nauti jokaisesta päivästä. Sinä olet arvokas ja ihana ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo viisaista sanoista, jotka pistivät lähes kyyneleet silmään.

      Tuo, että ELÄÄ eikä etsi on se juttu, ja vaikka se on kantapään kautta koettu, ja elämäntapaoppaista moneen kertaan luettu, aina säännöllisesti sitä pitää muistutella itselleen.

      Elämä on tässä ja nyt, vain tämä hetki merkkaa. Niin se on. Halaus Marjo <3!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top