Tyylilyyli: rennon naisellinen

Ihanaa päästä esittelemään blogisiskoni Tuula (blogi Oman katon alla klik), jonka kanssa olen ystävystynyt livenä blogien kautta jo vuonna 2011, jolloin olin itse vielä sekaisin omasta erostani. Muistan vielä, miten jännitin ajaessani Tuulan kotiin Tampereelle pienet pojat mukanani, se oli minulle ensimmäinen kerta kun tapasin livenä blogituttavuuden. Mukava, konstailematon ja hetkittäin jopa syvällinen yhteinen sävel löytyi heti. Söimme Tuulan tekemiä lihapullia ja joimme kahvit vehreän omakotitalon omapuiden varjossa. Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä, että blogistania tuo ihmisiä yhteen.


Tuulallakin - niin kuin meillä kaikilla - on vallan ihana oma tyyli, jota kutsuisin rennon naiselliseksi. Tuulassa on jotakin vanhan ajan filmitähtikarismaa, joka on aivan valloittava- jos pitäisi antaa esimerkkejä mulla tulisi heti mieleen Grace Kelly tai Ansa Ikonen. Yksinkertaisuus pienellä twistillä, oli se sitten rusetti, pieni detalji esim statement koru tai sitten vain värikäs huivi- voila, se on jo siinä. Päästetään naisellinen Tuula ääneen:   

Miten pukeudut töihin?

Yleensä pukeudun rennosti farkkuihin ja trikoopaitaan tai neuleeseen. Samoissa toimitiloissa työskentelee lisäkseni 6 kpl miehiä muutaman eri it-firman alla. Meininki on pukeutumisen puolesta varsin epämuodollista. Aiemmissa työpaikoissa, joissa oli naisvaltainen tai 50-50 sukupuolijakauma, kiinnitin paljon enemmän huomiota työpukeutumiseen.

Millainen on luottoasusi?

Pidän selkeälinjaisista ja helposti yhdistettävistä sekä muunneltavista vaatteista, jotka sopivat moneen eri menoon. Esim. siisti raitapaita menee sekä farkkujen että särmikkäiden housujen tai nätin hameen kanssa. Musta selkeäpiirteinen mekko taipuu sekä juhlakäyttöön että arkeen asusteita vaihtamalla. Yksi lemppareistani on vaikkapa pehmeät stretch-farkut, raikas raitapaita ja leopardihuivi sekä nahkasaapikkaat.

Mikä on suosikkivaatteesi?

En osaa nimetä tiettyä suosikkivaatetta. Vartalotyyppiäni imartelevat parhaiten vaatteet, jotka ovat suht napakat ja vartalonmukaiset, eivätkä löpsötä tai pussita.

Viihdyn erityisen hyvin myös sporttivaatteissa. Ne ovat virtaviivaisia, eivätkä kiristä ja tuntuvat mukavalta päällä. Saatan siksi olla kotonakin sporttivaatteet päällä, kun haluan ottaa rennosti.

Millaisia koruja käytät?

Käytän koruja hillitysti, mutta pidän kyllä arjessa pienestä bling-blingistä. Juhlassa kimallusta voi korujen muodossa olla enemmänkin. Koruissakin tietty selkeys on minulle Se Juttu. Eniten pidän hopeisista ja teräksenvärisistä koruista. Myös kimalletta saa olla.

 Mikä on rakkain tyylilöytösi?

Viime kesänä löysin Tukholmasta Massimo Duttin ale-rekistä ihanan valkoisen paidan. Se edustaa tyyliä, josta pidän: simppeli, puhdaslinjainen ja siinä on kiva pikku juju (solmuhihat ja mustat tereet). Rakastan myös muutamia ystävältä saatuja vaatteita, kuten Nanson pinkkiä mekkoa ja Espritin klassista mustaa kotelomekkoa. Pitkäkestoisin vaaterakkauteni on Mangon pumpulisen pehmeä mekko, jonka ostin yli 10 vuotta sitten. Se on mukava päällä ja taipuu moneen menoon. Jostain syystä tykkään pitää sitä aina jouluisin.

Miten pukeudut juhliin?

Arjessa harvemmin käytän mekkoa tai hametta (paitsi viime kesän helteillä ne olivat käytössä todella paljon). Siksi valitsen juhlaan mieluusti mekon, koska siitä tulee ihan omanlaisensa tunnelma, joka nostaa arjen yläpuolelle. Mekon kaveriksi sopivasti koruja, vähän tavallista huolellisempi meikki sekä lempituoksu - voilá!
Woo, woo, woo, woo, juhlaeleganssia!

 Mitä et ikinä pukisi päällesi?

En pukisi päälleni "vääriä" värejä (esim. oranssi tai lämpimän ruskea). Minulle sopivat paremmin raikkaat ja viileähköt värit. En myöskään pukeutuisi väljiin mekkoihin tai säkkimäisiin vaatteisiin, koska ne eivät sovi vartalotyypilleni.

Kenen tyyliä ihailet?

Olen oikeastaan vähän laiska seuraamaan tyylejä. Saatan tykätä jostain tyylistä, mutta yleensä unohdan saman tien, kenellä ja millaiset vaatteet oikein olikaan... Mutta esim. Meghan Marklella on ihana ja varma tyyli. Samoin Naomi Wattsilla ja Natalia Portmanilla on kiva tyyli.

Tuoksu:
Pitkäaikaisin lempituoksuni on Lancomen Miracle. Sitä käytän aina, kun haluan tuntea oloni ihan erityisen juhlavaksi. Uusin lempparini on Jimmy Choon tuoksu Illicit Flower. Ikävöin Versacen Versus-sarjan sitrustuoksua, joka oli minulla pitkään käytössä. Säilytän edelleen pulloa, vaikka se on ollut tyhjillään jo monta vuotta. Enää sitä ei valmisteta, harmi...

Lempimerkit:
Minulla ei ole varsinaisia lempimerkkejä. Ostan vaatteita paljolti sillä perusteella, että kauppa on lähellä, ostaminen helppoa ja vaatteet ovat hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Viimeksi olen ostanut Lindexiltä ja Vero Modalta - sekä lempipaikastani kirpparilta. Viimeksi sain 15 eurolla neljä priimaa vaatetta itselleni sekä yhden hupparin pojalle. Ei hassumpaa.

Suosikkinaistenlehti:
Ostan naistenlehtiä aniharvoin, mutta jos ostan, niin valinta on yleensä Anna, Me naiset tai Kodin kuvalehti. Tykkään lehdistä, joissa on monipuolisesti juttuja sekä tavallisista että uranaisista, tyyli- ja kauneusjuttuja ja arjen vinkkejä.



Lomajuttuja



Työmoodissa

Viimeksi luettu loistokirja:
Viimeksi lukemaani en edes muista, mutta sitä edellinen oli Kate Atkinsonin Ihmiskrokettia. Ihana! Minua kiehtoo aikasiirtymillä ja vaihtoehtoisilla tapahtumakuluilla leikittely. Vielä enemmän sitä teemaa oli Atkinsonin myöhemmässä kirjassa Elämä elämältä.

TV-lemppari:
Viimeksi aloitin HBO-sarjan Manifest, mutta en tiedä jaksanko katsoa toista jaksoa pidemmälle. Ehkä vähän liian scifi minun makuuni. Kesällä katsoin Handmaids Tailin ja koukutuin todella. Marraskuussa alkaa Elena Ferranten Napoli-kirjoihin perustuva tv-sarja. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa! Jos se on vähääkään yhtä hyvä kuin kirjasarja, tulen rakastamaan sitä.

Viimeisin ostokseni:
Kirpparilta löysin ihanan H&M:n rusettihameen parilla eurolla. Viimeisiin ostoksiini kuuluu niin ikään kirppislöytö, lyhyt harmaa villakangastakki.

Paras kesähankinta:
Nanson 50% alesta löytynyt musta-valkokukallinen polvipituinen hame. Viime kesä oli kuin luotu mekkojen ja hamosten käyttöä varten, joten sitä tuli pidettyä monta kertaa ja se maksoi itsensä takaisin varsin pian. Parin vuoden takainen kesämekkolöytö Lidlistä ilahduttaa edelleen.

Syksyn ehdoton hankinta:
Haaveilen mustista army-henkisistä nauhallisista nilkkureista naisellisella twistillä, joita voisi pitää sekä housujen että hameiden kanssa.

Ensimmäinen muotimuisto:
Äidin korkkarit (monta numeroa liian isot) ja pitkä helminauha sekä keimailu peilin edessä :D

Kiitos mahtava Tuulaseni, että esittelit tyyliäsi. Olen 100 varma, että siitä inspiroiduttiin.  Sen vielä sanon, että bruneteille sopii superhyvin pinkki - eli Tuula pikkujouluihin pinkkiä, se pukee sua täydellisesti :)!

20 comments

  1. tää on sitten ihana postaussarja! Ja ihana Tuula <3 - olen moneen kertaan miettinyt Tuulan kuvia katsoessa, että hänestä tulee mieleen joku suurten elokuvien salaperäinen, klassinen sankaritar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä, Tuula on todellakin suurten elokuvien salaperäinen, klassinen sankaritar ja lisäksi arjen sankari.

      Poista
  2. Olipa kiva postaus! Kaunis ja tyylikäs Tuula! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, Tuula on todellakin tyylikäs ja kuanis <3

      Poista
  3. Tuulassa on kyllä selvää filmitähtiglamouria <3 Tuo rusettihame raitapaidan kanssa on tosi kiva. Ja Massimon paita oli Tuulalle ihan nappiostos. Ihanhan tässä tuntee itsensä nuhjuiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin toi rusettihame on vallan ihana ja se Massimo paita kuin Tuulalle tehty.
      Ihanaa lomaa muru <3

      Poista
  4. Kiitos Taru että pyysit mukaan, vaikka olinkin alunperin sitä mieltä, että mulla ei ole tyyliä ;) Tää postaus - kuten myös taannoinen vaatekaapin siivous - myös sai miettimään omaa tyyliä ja pukeutumista tosi paljon. Pukeutuminen ja vaatteet ON ihana asia!

    Ja apua miten ihania kommentteja, kiitos! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on todellakin oma ihana tyyli - olen vakuuttunut, että kaikilla meillä on <3
      Kiitos kun tulit mukaan muru <3<3

      Poista
  5. Tyylikäs ja upea, Tuula on niin kaunis, niin sisältä kuin ulkoa, kuten sinäkin Taru <3 Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja todellakin kaunis sisältä ja ulkoa, niin kuin sinäkin <3<3 Muiskuja <3

      Poista
  6. En ehkä kestä, että ootte tunteneet jo niiiiin kauan. Voi että. Ja voin niin hyvin kuvitella sekä ensitapaamisen jännityksen että sen, kuinka se haihtuu samantien, kun oikeasti tapasitte, koska eihän teistä kummastakaan voi olla tykkäämättä (ja unohdin taas, etten ole tavannut vielä kumpaakaan, vaikka niin luulenkin) <3.

    Ja just oikea vertaus se filmitähti. Ihan sama on mulle tullut mieleen. Sellainen vähän salaperäinenkin luonnonkaunotar. Ja aivan ihana just toi solmuilla ja tereillä varustettu paita. Jotain naisellista, muttei kuitenkaan liikaa, vaan just sopivasti. Sellasesta mie tykkään.

    Tää(kin) oli tosi kiva lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistakin, mustakin tuntuu, että tunnen sut vaikkei olla vielä tavatukkaan. Hyvää kannattaa odottaa :)

      Tuo oli loistva vertaus Tuulasta : salaperäinenkin luonnonkaunotar. Niin mäkin ajattelen.

      Ihanaa viikkoa Annukka <3<3

      Poista
  7. Tosi kiva tyyli ja hänestä näkee sen, että oma tyyli on todella löytynyt.
    Mahtavaa iltaa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Outi <3 Ihanaa uutta viikkoa Outiliini <3

      Poista
  8. Tuula on vaan niin ihana ❤ ja kaunis 💖 vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Tuulan blogi kertoo hänestä paljon ❤ Kuten tämä Sinun blogisi myös kertoo sinusta ❤ Ihania Naisia olette 😍 Ja uudelleen tämä Tyylilyyli postaussarja on todella kiva! Ihanaa viikonloppua ❤💖❤
    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kauniista sanoistasi, jotka tuntuvat sydämessä saakka. Ihana nainen olet, ja sinulla on hyvä sydän <3<3! Sydämellistä viikkoa <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!