Weekly Report

Viime viikolla:

- Kongo ja Bogi alkoivat leikkiä ihan tosissaan keskenään

- Bogi alkoi tunnistaa oman nimeäään

- joululauluja kuuntelin taas ihan päivittäin, ne saavat oikeasti stressitasoni laskemaan :)

- ruokapolitiikka oli mm  pitkästä aikaa italianpataa, johon piilotin ovelasti hernerouhetta jauhelihan sekaan, oveluus meni pojilta ihan täysillä läpi.

- joulutähti pääsi vihdoin ikkunaan ja muutamia jouluvalojakin virittelin

- mullahan on yksi takuuvarma mindfulness-kikka, jonka voi toteuttaa kuka tahansa. Mene elokuvateatterin tiskille, osta leffalippu, pistä kännykkä äänettömälle ja vietä pari tuntia tavoittamattomissa. Kyytipoikana itselläni on aina kahvi tai latte ja kahvilasta haettu leipä. Tällä viikolla sain elokuviin oman pojan ja kävimme katsomassa Bohemian Rhapsodyn. Elokuva oli  tunteisiin vetoava, onnistunut erityisesti musiikkikohtauksissaan, varsinkin jos on ollut Queen fani nuoruudessaan. Rami Malek loistaa roolissaan Mercuryna, ja elokuvan loppukohtausessa Live Aid konsertti on jo aika hyvä syy nähdä elokuva, soittokohtaus on todella pitkä ja Malekin näyttelemisen ohella toinen kunnon syy katsoa elokuva. Miinuksia: Bohemian Rhapsody on mielestäni hiukan liian pitkä ja pelkkä pintaraapaisu legendaarisen gay-laulajan elämästä 70 luvulla.

- Black Friday tuli ja meni. En ollut suunnitellut ostavani mitään, mutta kun työkamu vinkkasi kauan haaveilemastani Balmuirin Kid Mohairista puoleen hintaan, pakkohan se oli meidän molempien tilata. Ajattelin, että se on vähän niin kuin joululahja ennakkoon, ja se on kertakaikkiaan tarpeellinen ja täydellisen mieluinen. Ja olen sen arvoinen.
- lauantaina kävimme perheen kesken keilaamassa. Hurjan hauskaa oli :)

VIIKON ASU:

VIIKON HIMOTUS: Onhan tämä Marimekon Keltto- mekko nyt ihana. Kultainen Unikko-kuvioinen Keltto-collegemekko on valmistettu puuvillasta. Mustapohjaisessa mekossa on pyöreä, resorilla huoliteltu pääntie sekä leveät resorit hihansuissa ja helmassa, joka yltää polvien yläpuolelle. Tosin, en ole varma miltä tämä näyttää päälläni, vaikka Janita Aution päällä mekko oli ihanan rento ja tyylikäs yhtä aikaa.
 

Kuva

VIIKON KIRJA:   Riikka Pulkkinen Lasten Planeetta

Muistan, miten petyin lukiessani Riikka Pulkkisen kirjaa Vieras. Alkuasetelma kun kuulosti mahtavalta: kolmekymppinen pastorisnainen pakenee avioliittoaan ja papin rooliaan New Yorkiin, alkaa opiskella afrikkalaista tanssia, ottaapa vielä afrikkalaisen rakastajan. Mutta eiköhän nämäkin herkulliset juonenkäänteet pilannut Pulkkiselle niin tyypillinen puhkianalysointi ja -teoretisointi.

Pulkkisen kirjoja rakastavat takuulla kaikki teoreettisen filosofian opiskelijat, mutta tässä vaiheessa elämää (49 vee) sitä jotenkin mieluimmin lukisi asioista asioina, ei ajatuslinnoina. Voisin vielä erikseen mainita, että tämän arvion kirjoittaja on itse aikoinaan valmistunut maisteriksi nimenomaan filosofian laitokselta. Tämäkään ei minua ole auttanut Pulkkisen kirjojen kanssa!

Pulkkisen taannoinen essee twerkkausharrastuksestaan kilpistää pointtini. Ei, Pulkkinen ei älykkönaisena suinkaan twerkkaa siksi, että se nyt vaan on hitsin hauskaa; tämäkin harrastus sekä se onko hän nyt twerkkaavana naisena siis subjekti vai objekti, ja entä sitten #metoon suhde tähän kaikkeen jne. jne. on problematisoitava atomeiksi. Kunnes jäljellä on enää iso haukotus.

Kyllä, on vaikeaa olla länsimainen intellektuellinainen!

Uusimman Pulkkisen kirjan Lasten planeetta haluaa varmaan mielellään lukea moni vastaeronnut. Mutta voiko tähän tarinaan samaistua? Omasta (myös eronneesta) näkökulmastani Lasten planeetan ero vaikutti epätodelliselta luksuserolta.

Onko uskottavaa, että pari ylipäätään eroaa vain siksi, että mies ei ihan täydellisesti ymmärtänyt sitä, millaista oli olla äiti, nainen? Hänhän on mies. Miten on mahdollista, että eronnut isä ei heti mennyt uuteen suhteeseen, vaikka oli näyttelijä (eikös vähemmänkin trendikkäiden ammattien yh-isit napata markkinoilta välittömästi), ja että pariskunta harrastaa vielä vuosi erosta perheenä yhdessä Ruotsinristeilyjä? Kirjasta ikävästi uupui erojen yleisin stressin ja hammastenkiristysten aihe: uudet kumppanit. Ja mitä hitsiä oikeasti tapahtui päähenkilön harrastaessa seksiä uuden kumppanin kanssa, kun mies niin pelästyi sitä, että ”nainen muuttui linnuiksi, sanoiksi, ääniksi, jylyksi, nyt, nyt, nyt”?

Vähän konkretiaa, kiitos!

Kenelläkään ei ollut tässä kirjassa myöskään rahahuolia, eikä työstressiä (varsin epäselväksi jäi, mitä päähenkilö edes työkseen teki), sen sijaan oli paljon aikaa istua kahviloissa ja ravintoloissa, teoretisoida feminismiä, sukupuolten rooleja, milloin mitäkin. Pulkkisen kirjoilla on varmasti oma kannattajakuntansa, ja kaunokirjallisesti korkeatasoisiahan ne kieltämättä ovat - mutta ikinä en ole ymmärtänyt hänen nostoaan Suomen The Kirjailijaksi. Luulen, että jätän Pulkkiset tästedes väliin, vaikka hän kirjoittaisi twerkkauskirjan.

VIIKON KAPPALE:  Tämä kappale soi Radio Suomi Popilla yksi aamu ja räjäytti tajunnan sanoillaan. Biisi kertoo tämän ajan etäisyydestä. Olemme eläneet kymmenen vuotta sosiaalisen median aikaa ja on huomattu, ettei se tuo lisää sosiaalisuutta vaan epäsosiaalisuutta.

Iloa marraskuun viimeiseen viikkoon, siskot!