Haluan taas uskoa, että elämä on ainutlaatuinen seikkailu!

Sen verran murheita on ollut tänä vuonna, että tajusin juurikin, että se hupsutteleva ja iloinen Taru on jossain kateissa kiven alla. Erityisen harmissani olen siitä, että elä tällä hetkellä niin, että aidosti voisin hyvin. Kuulen jatkuvasti sisälläni varoitusignaaleita, joille en tee mitään. Hoidan itseäni tällä hetkellä huonosti, olen superväsynyt, en liiku kunnolla (paitsi kävelylenkkejä koirien kanssa) enkä kunnioita itseäni enkä kehoani. Myös sellainen (jopa naiivi) lapsen usko ihmeisiin ja taikuuteen on kateissa - ominaisuus josta olen aina ollut ylpeä.

Luin juuri oman postaukseni viime vuoden joulukuulta reseptitaiteilija Virpi Mikkosesta. Hänhän on elää unelmaansa ja millä asenteella, sitä minä ihailen. Hän on toimittaja, ruokakirjailija ja hyvinvointiasiantuntija, joka on perustanut puhtaita nautintoja tarjoavan nettisivuston nimeltä VANELJA.

Mä niin haluan löytää Virpi Mikkosen itsestäni. Mä niin haluan löytää aidon ilon, valon, säihkeen elämästäni. Haluan pukea päälleni paljettitunikan ja näyttää taivaalliselta. Haluan herätä aamulla ja ajatella "Mitähän jännittävää tänään voi tapahtua? Se on perusmielentilani. Toisinaan se tulee luonnostaa, toisinaan sitä pitää herätellä". Haluan taas uskoa hyvään ja unelmiini. Haluan nauraa ja olla onnellinen.... ja vahvimpana, varmimpana: haluan uskoa, että elämä on ainutlaatuinen seikkailu!

Ja jollain hassulla tavalla tiedän, että löydän aidon itseni luokse. Tiedän, että kelluva saa pian otteen, että pääsen raitelleni. Se vaan ottaa sen oman aikansa, ja saa ottaakin. Kaikelle  on oma aikansa.

Kaikki järjestyy ja maailmassa on taikaa.


 




Muiskuja vuoden viimeisiin päiviin!

32 comments

  1. Sydämestäni toivon, että nyt alkaa pirskahtelevan Tarun vuodet. Toivon että heräät aamuisin valmiina iloisiin uusiin seikkailuihin.
    Tehdään yhteistyötä ja etsitään uudet meidät. Tain uudet vanhat! Aloitetaan jostain helposta. Hyvällä ruoalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, sitä samaa toivon minä. Ja yhteistyö kuullostaa enemmän kuin hyvältä, koska yhdessä olemme enemmän. Muiskuja <3<3

      Poista
  2. Iloa ja pirskettä elämään toivottelen minäkin!
    Kunhan tästä vuoden taitteesta selvitään, ollaan ehkä valmiimpia huolehtimaan itseistämme ja ilostamme!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne kultainen. Vaalitaan iloa, itsestään huolehtimista ja huumoria - kaikkea mikä tekee elämästä hyvän. <3<3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On on, siinähän se juuri onkin. Olen siihen aina uskonut, mutta tällä hetkellä usko on hiipumassa.
      Taikaa sinnekin uuteen vuoteen Kristiina <3!

      Poista
  4. Pienin askelin! Sinnikkäästi pienin askelin. Välillä luisuu taaksepäin,mutta sitten taas pääsee askelen eteenpäin.. Mä uskon,että nyt kun tiedostat tuon kaiken ja olet sinnikäs,se onnistuu kyllä. Ihan varmasti♡
    Ajattele vaikka mua; mitä kaikkea superpaskaa on viimeiseen 7 vuoteen mahtunut,ja missä ollaan nyt..
    Go Taru,go!!♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnikkyys taitaa olla tilanteessa juurikin se keyword, pitäisi vaan luottaa elämään, vaikka ihan tarrautua siihen kynsin hampain. Ja oikeassa olet, sinnikkyyttä mussa on, mutta kaipa se vaan on, että jos liikaa paskaa/negatiivista on elämässä, kyllä se toivon hiipumisena näkyy.

      Muiskuja Helmi ja kaikkea ihanaa!

      Poista
  5. Elämä on kyllä yhtä aallokkoa. Zemppiä Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se, tyynet ja tyrskyt vaihtelevat. Muiskuja Tiia <3

      Poista
  6. Mä niin tiedän tuon Taru, se tulee kun on oikea aika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku, mä niin toivon, että se tulee pian. <3

      Poista
  7. Toivon koko sydämestäni, että se iloinen ja positiivinen Taru löytyy pian taas! Välillä sitä on itsekin käynyt mohjamudissa ajatuksineen, mutta aina sitä on vielä sieltä noustu ylös.
    Haleja ja tsemppejä ihana Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Outi, ne merkitsevät paljon. Kyllä me noustaan ylös, aina on noustu.
      Lämmin halit Outille <3

      Poista
  8. Tiedän niin tämän tunteen. Halu on elää elämäänsä hymyillen. Kuitenkin elämässä tulee niitä hetkiä, kun ei vaan pysty tekemään sitä. Tsemppiä, lähdetään siitä, että ensi vuonna menee paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oikeassa olet, aina ei vain pysty ja silloin tarvitaaan aikaa. Kaikella on aikansa, myös murheilla. Mä niin toivon sinne parempaa ja kevyempää uutta vuotta Maijua <3<3

      Poista
  9. Ihan kaikkea parasta sinulle ❤ Uskon, että unelmasi toteutuvat!
    Sädehtivää uutta vuotta säteilevälle naiselle, Sinulle 💖💞💖
    Toivottaa, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna myötäelämisestä <3 Mitä mahtavinta uutta vuotta Sinulle <3<3

      Poista
  10. Ehkä sitä elämän iloa täytyy etsiä niistä pienistä "rippeistä". Olla tyytyväinen, että lähtee edes sinne lenkille...ja jaksaa uskoa parempaan huomiseen. On kliseistä sanoa, että kaikki järjestyy...(tavalla taikka toisella, enemmin tai myöhemmin, mutta näin se vain on! Ja ole armollinen itsellesi...
    Lämpimin uuden vuoden halauksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin se taitaa olla, elämän iloa täytyy vaikeissa tilanteissa etsiä niistä pienistä "rippeistä". Sitä olen yrittänyt, mutta voimat tosiaan vähissä. Toive uudelle vuodelle olisi: pieni rauhallinen hyvä arki ilman menneisyyden painolasteja.

      Muiskuja Satu N. <3

      Poista
  11. Kökkö vuotesi on jo melkein ohi, ja uusi vuosi, uudet kujeet odottavat nurkan takana!

    Sulla on mieletön tsemppi ja elämänhalu, joten kyllä se ilo vielä löytyy. Kuten sanoit, murheille on aikansa, ne vaan joutuu elämään läpi, mutta eivät ne ikuisesti kestä. Mutta ilon aikaa odottaessa ne on ne pienet hyvät jutut, jotka kannattelevat, joskus suorastaan pikkuruiset.

    Loistokasta ja ennen kaikkea onnellista uutta vuotta 2019, murunen! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murmeli, mä uskon, että ensi vuodesta tulee ehdottomasti parempi. Ihan pakko. Ihan jo universumin lakien johdosta. Koska murheet eivät ikuisesti kestä.

      Onnellista ja kokemusrikasta uutta vuotta!

      Poista
  12. Joskus elämä antaa avokämmenellä ja silloin oma jaksaminen saattaa notkahtaa kunnolla. Ehkä sinua lohduttaa se tieto, että ihmisen onnellisuustunne säilyy läpi elämän aika samanlaisena, siitäkin huolimatta, että välillä tulee huonoja vuosia. Eli kun tiedät perusluonteesi olevan valoisa (niin tiedän minäkin kun olen vuosia lukenut blogiasi), niin se sama luonne on sisälläsi, vaikka tämä vuosi on ollut hankala eikä olo tunnu sellaiselta kuin haluaisit. Eli valoa on odotettavissa, sen löytäminen voi vain kestää jonkin aikaa.

    En tiedä kiinnostaako sinua tämä seuraava, joten ota koppi jos siltä tuntuu. Jollei, niin unohda ja tee jotain paljon mukavampaa :). Olen kuunnellut Mel Robbinsia jonkin aikaa, hän aloitti pari päivää sitten ilmaisen 35 päivän pituisen ohjelman, jossa hän opettaa pieniä asioita, joilla saa omia ajatuskuvioitaan kirkkaammaksi. Minusta tämä hänen mindset reset -ohjelmansa tuntuu siltä, ettei se vie minulta yhtään energiaa. Tässä on linkki Melin sivuille, ohjelma on siis ilmainen, eikä se sido mihinkään. Sivun alalaidassa on kysymys sähköpostiosoitteesta, jonne Mel laittaa päivittäisen pikku viestin ja noin 5 minuutin pituisen videon. https://melrobbins.com/mindsetreset/

    Kaikkea hyvää sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt takana ainakin min. pari kolme melko hankalaa vuotta, ja juurikin sen vuoksi sitä alkaa väsyä. Sitä miettii, että eikö tämä voisi jo loppua? Olen mielestäni ihan Ok hyvä ihminen? Miten menneisyys jatkuvasti seuraa mua?

      Kiitos kultainen vinkistä, todellakin tsekkaan tuon Mel Robbinsin asap, 5 min löytyy minunkin aikatauluistani. Ihanaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää sinulle! Olet oikea kultaisuuspakkaus <3<3!

      Poista
  13. Vaikka uskosi ihmeisiin ja taikuuteen on hukassa, sinussa silti selvästi elää positiivinen pohjavire. Joskus asiat muuttuu hitaasti, joskus ne loksahtaa kohdilleen niin nopeasti että jää ihmettelemään mitä tapahtui. Kummin vain, aina asiat lopulta järjestyy ja voi muistella raskaita aikoja taakse jääneenä elämänä. Toivottavasti taika pian hiipii takaisin elämääsi❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannan kommentistasi ja tuestasi. Sitä hitautta tässä on itsekin ihmetellyt, luulisi, että optimisti hanskaa ja kamppaa vaikeudet ainakin ajan kanssa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole kohdallani käynyt. Taikuutta ja ihanuutta elämääsi kultainen <3<3

      Poista
  14. Minunkin tavoite on huolehtia itsestäni paremmin ensi vuonna. Josko se ilo ja pirskahtelevaisuus löytyisi sitä kautta!
    Parempaa vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä huolehtiminen on munkin tavoite ensi vuodelle ja olen varma, että me molemmat edistymme siinä ensi vuonna. Rakkaudellista uutta vuotta. <3

      Poista
  15. Ihana Taru, toivottavasti löytyy mitä etsit, ja vähemmän murheitakin jatkossa. Toivon sulle oikein hyvää alkavaa vuotta 2019.,❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jael. Toivon sinullekin rakkaudellista ja onnellista uutta vuotta <3<3

      Poista
  16. Toivon, että ensi vuotesi on kertakaikkiaan taianomainen tai vähintäänkin pirskahteleva!

    Minusta sinussa on vielä paljon positiivisuutta jäljellä, vaikka välillä tuleekin lunta tupaan. Uskon varmasti, että se positiivisuus sieltä vielä pulpahtaa pintaan, kunhan murheet väistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos optimismista ja siitä, että näet positiivisuuttani, kun en itse välttis sitä (täysin) näe. Mitä mahtavinta uutta vuotta ihana Kepponen <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!