Weekly Report

Ensinnäkin lämmin ja sydämellinen kiitos kaikille tsempeistä, ihania olette. Olen erittäin kiitollinen ja ilostunut.

Viikon keyword oli pinnistely tai selvityminen. Vaikka tiedän rutiineiden ja velvollisuuksien olevan vaikeina aikoina myös plussaa koska ne pitävät ihmisen elämässä/arjessa kiinni, suoraan sanottuna mielenkiintoni kaikkeen arkiseen, käytännölliseen tekemiseen oli pyöreä nolla. Naisen on kuitenkin tehtävä mitä naisen on tehtävä, varsinkin jos sulla sattuu oleman maailman ihanimmat lapset. Kun lapset ovat kotona on pakko napata kiinni arjen liianista, tehdä lapsille brekkaria aamusta, ruokita myös päivisin ja iltaisin :), pitää huolta vaatehuollosta, huolehtia että ne pesevät hampaansa aamuin illoin, tai etteivät pelaa 24/7 jne....

Tästä viikosta alkaen aion aloittaa lempeämmän ja iloisemman elämän. Koska omat taktiikkani (rypeminen, itsesääli) eivät ole toistaiseksi toimineet, ajattelin kokeilla positiivisempia keinoja, itsensä hellimistä ja kannustamista. Keskityn tietoisesti kaikkeen (pieneenkin tai jopa naurettavaankin) hyvään, hauskaan, kauniiseen elämässäni.

Alkakoon uusi elämä tänään, jääkaappi täynnä itsenäisyyspäiväherkkuja ja pöydällä kohta Me Naiset ja Anna. Ja huomenna valtaan illalla sohvan (asun siellä tosin muutenkin) - Linnan juhlat on tietenkin katsottava. Suomalaiselle muodille tämä tilaisuus on yksi niitä harvoista, missä lahjakkaat suunnittelijat saavat kädenjälkensä kunnolla näkyviin. Pukuloistoa odotellessa!

VIIKON ASU: Balmuir huivi saapui ja ilostutti kaulallani. Mikä näissä huiveissa sitten on niin kivaa? Mohair, joka ei kutita yhtään, vaan on super pehmeä ja lämmin.







VIIKON HAVAINTO: Viime sunnuntaina tuli vietettyä 3 h Jäähallin kirppiksellä ja saldo oli 60 eur. Vaatteita ja leluja möimme n 1 euron hintaan, jotta tavarasta pääsisi eroon. En tiedä olenko oikeassa mutta alkaa näyttää siltä, että kirppistely on nykyään epäkannattavaa, en tiedä onko homma siirtynyt nettikirppiksille vai? Muutenkin olen sitä mieltä, että ennen kirppareilta löysi helpommin vintagea, laatua ja hyviä hintoja. 

VIIKON IHMETYS:  Kaikkien aikojen ensimmäinen Bachelorette Suomi -kausi huipentui maanantai-iltana jännittävään finaalijaksoon. Jenny teki valintansa kahden nuoren miehen, Joonan ja Leon, välillä. Olin aivan sata varma, että hän valitsee ihanan ja suloisen Leon,  mutta toisin kävi.

"Meillä oli kyllä mieletön kemia, mutta nopeasti kävi ilmi, ettei hän sittenkään ole vielä valmis vakavaan suhteeseen. Leo oli treffeillämme esimerkiksi ensimmäistä kertaa veneellä ja ensimmäistä kertaa snorklaamassa, aika paljon tuli ensimmäisiä kertoja. Tuli sellainen olo, että hänellä on vielä hirveästi asioita kokematta."
Veneily ja snorklaus???? Mitä se nyt liittyy parisuhteeseen?? Ja suhde siihen toiseen heppuun lopahti 2 viikossa?? WTF? Hyvin outoa!

VIIKON HIMOTUS: Leopardiprintti punaisena, mikä mahtava idea! Tästä voisi tulla mun jouluaaton mekko....
Kuva


VIIKON AJATUS:

“If you could be anyone, would you choose to be yourself? If the answer is no, work on that.”


Rauhallista itsenäisyyspäivää, siskot!

4 comments

  1. Huivi näyttää kaulassasi tosi kivalta.

    Minä olen katsellut muutaman jakson Bachelorettea ja olin jo alusta pitäen hämmentynyt ohjelmaan valituista miehistä. Niitä muutamaa nuorta miestä lukuunottamatta minusta suurin osa oli jotenkin omituisia. Ehkä siinä vaiheessa, kun naisella biologinen kello tikittää, niin 10 vuotta nuorempi mies ei ole se toimivin vaihtoehto.

    VastaaPoista
  2. Sun suunnitelmat kuulostaa ihan samanlaisilta kuin mun, myös samat lehdet odottaa lukijaansa ♥
    Kirppistely on vaihtelevaa, mutten jaksa uskoa että se olisi loppumassa - päinvastoin.
    Ehkä vain huonoa tuuria, sillä muistelen että oon joskus ollut marras-joulukuussa myymässä ja se ei oikein natsannut. Alkusyksy ehkä parempi tai njooh, sitä tuuria.
    Mä jännäsin Jennyn valintaa myös ja oletin että Joona on jatkossa mutta eipä se kauaa jatkunut.
    Ehkä siinä pyörityksessä ja moneen ihastumisessa menee vähän pyörryksiin ja tuntuu ettei kukaan lopulta kelpaa. Tiedä sitä.
    Ihania löhöily ja herkkuhetkiä ♥

    VastaaPoista
  3. Sulle niin sopis toi mekko <3 Näytät muuten tosi tyylikkäältä uudessa huivissasi ja upeassa asussasi.
    Viikon ajatukseen mun vastaus on KYLLÄ!
    Ihanaa iltaa ihanuus <3

    VastaaPoista
  4. Ihana viikon ajatus. Tai pelottava, riippuu päivästä.

    Mekko on makee, mikä ja mistä ja onko kallis. Minäkin saattaisin tykätä!
    Hyvä suunnitelma sulla, että kokeilet muuta kuin rypemistä, kun se kerran ei auttanut. Toivon onnistumista :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!