"Usko, että asiat voivat muuttua."



Viikonloppuna mietin sängyn pohjalla kuumeisena kovasti tilannettani, surua, ahdistusta ja riittämättömyyttä. Olen koko loppu- ja alkuvuoden itkeskellyt lohduttomasti murheitani yhdelle jos toisellekin läheiselle, mulla oli niin vahvasti sellainen olo, että en enää j a k s a tätä raskasta mössöä, jota myös elämäksi kutsutaan. Keho tuntui lyijyltä. Tuntui että mulla ei enää puhti riitä. Että minä en enää kohta jaksa, että rajansa kaikella. Että jatkuvat murheet kuluttavat musta pian rätin muotoisen ihmisen, joka ei osaa enää iloita elämästä. Jonka elämä on jatkuvassa -pause tilassa, ja enkä saa play nappia painettua.  

Mieleeni jäivät viime viikonlopulta erityisesti siskon sanat: "olet rakas. Usko, että asiat voivat muuttua. Sun on pakko. Ansaitset kaiken hyvän ja rakkauden."  

Nuo sanat koskettivat ihan kauheasti, koska uskon niihin tällä hetkellä vain 60%:sti.  Koska uskoni on ollut kateissa niin/pitkään ja olen pelännyt sen kokonaan katoavan. Itkin ja itkin tätä faktaa. Minähän olen aina ollut superpositiviinen ja kupliva.

Tänään heräsin klo 7, vein koiruudet lenkille, itkin 15 min, kokosin itseni, meikkasin, laitoin huulipunaa. Puhelin itselleni kannustavasti ja lempeästi. Lähdin töihin. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen että elämä on välillä todella outoa ja jopa paradoksaalista. Vahvuus ei välttämättä aina ole sitä, että näyttää vahvalta kaiken aikaa. Mitä huonommin tai väsyneemmin menee ja mitä enemmän illuusioita ja odotuksia karisee, niin sitä hienompia juttuja ja sitä suurempaa vapautta löytyy - jos ei heti juuri sillä aallon pohjan hetkellä, niin ehkä juuri silloin kuin vähiten odottaa. Ehkä väsyminen opettaa jotain, jos ei muuta niin ainakin oman itsensä kohtaamista. Ellemme tee mahalaskuja, koe riittämättömyyttä tai väsy, emme voi koskaan kasvaa ihmisinä.

Haluan oppia vielä monta asiaa itsestäni ja elämästä ja varmasti niin teen. Elämässäni on montaa asiaa hyvin. Elämällä on tapana kantaa ja järjestyä, siihen on pakko uskoa, vaikka usko olisi kovilla. 

Ulkona on järkyttävä pakkanen. Minä kippistän itselleni Berocca-lasillisella ja nostan samalla maljan sinnikkyydelle, jota osoitan viimeistään silloin pitkittyneet murheet ovat taakse jäänyttä elämää.

Rakkautta ja lempeyttä viikkoonne!

18 comments

  1. Lempeää hitautta, henkistä hellyyttä ja valoa sun viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, valoa ja henkistä hellyyttä sinnekin <3

      Poista
  2. Voi rakas Taru, täältä iso haliruttaus. Toivon, että jonain päivänä katsot tätä aikaa ja tuntuu vaan pahalta unelta. <3 Pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin Tiialainen. Haluan voida uskoa siihen, että asiat voivat muuttua ja elämästä voi tulla hyvää. Pus <3

      Poista
  3. Voi muru ♥ Voisimpa auttaa:(
    Voin kertoa että muutamia vuosia sitten elämäni oli hyvin erilaista, sama minä - mutta jatkuvasti vastoinkäymisiä ja sitä kesti vuosia. Se oli hel****n kuluttavaa ja usko meinasi loppua monta kertaa ja positiivisuus oli koetuksella.
    Mutta, mitä haluan sulle sanoa-mä selvisin ja ihme kyllä, kestän edelleen vastoinkäymisiä mutta yltiö positiivisuuden on vallannut realismi. Ja siksi, säkin selviät - vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi, eiks niin ♥ Ja ole lempeä itsellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa lohdullista kuulla, että jatkuvista murheista voi selvitä, koska se on todellakin hemmetin kuluttavaa. Ja kun tietty raja ylittyy, usko alkaa olla koetuksella, vaikka olisi kuinka positiivinen luonne

      Uskon, myös, että samalla hetkellä, kun katsoo surkeuttaan silmiin ja antaa sen olla juuri sellainen kuin se on, se alkaa pienetä. Ehkä olen nyt käännekohdassa, toivon, että olen.

      Kiitollisena sanoistasi <3<3

      Poista
  4. Tsemppiä rakkahin Taru! Tiiätkö, että asetataan yksi yhteinen tavoite tälle vuodelle, meidän tapaaminen. Sopisko? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi <3 Jokaisesta kannustavasta viestistä, jotka olet blogiini kirjoittanut vaikka emme ole vielä tavanneet. Ja meidän yhteinen tapaaminen on todellakin tavoite number one. <3<3 Pidän peukkuja, että se tapahtuu pian <3 Muisk.

      Poista
  5. Heips Ihanuus,
    Tämä ei ehkä lohduta, mutta eikö synkimmälläkin pilvellä ole aina se hopeareunus... Sä selvlät kyllä ja nouset vielä loistoon ❤❤❤
    Voimia viikkoosi!!!
    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin haluan uskoa, hopeareunukseen. Vaikka vaikeaa se on välillä...ja silti pohjimmiltani uskon, että asiat järjestyy. Sata suukkoa.

      Poista
  6. Uskon puuttuminen tai sen vajaus tuntuu helposti toivottomalta - kokemusta on. Mutta kokemuksesta myös kerron kuinka ihana on, kun saa uskoaan takaisin, löytää toivon äärelle <3 Sinäkin kylvet taas jossain kohtaa isomman valonheittimen alla <3

    VastaaPoista
  7. Olen niin iloinen, että sinä olet löytänyt toivon äärelle. Se on todellakin mahdollista, vaan ei välttämättä aina helppoa. Vahva ja upea sinä!

    Pohjimmiltaan sitä haluaa uskoa, että edessä on ihan loputtomasti hienoja ja kauniita asioita.

    <3<3 Halaus.

    VastaaPoista
  8. Taru, vahvuutta on myös olla heikko ja myöntää se. Tiedän, tuokin välillä nyppii - ainakin minua. Olen kuullut niin monta kertaa, että "sähän olet niin vahva, että kyllä varmasti pärjäät". Ole armollinen itsellesi, tee niitä asioita, joista tulee hyvä olo ja kirjoita kiitollisuus-päiväkirjaa. Ne ihan oikeasti auttavat. Ja hei, aivan mahtavaa, että jaat täällä kansamme tuntojasi. Sekään ei ole itsestään selvyys, että niin jaksaisi tehdä. Positiivista energiaa päivääsi! Meitä on muitakin <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!