Kevään muoti 2019

Olen tullut viime aikoina siihen tulokseen, että lumimyrskyissä on ihan mahdotonta näyttää muodikkaalta tai edes hyvältä, saati ihmiseltä. Kun olet muurautunut moneen vaatekerrokseen, toppahousuihin, jättikokoiseen toppatakkiin, pipo silmillä ja rillit huurussa,  eikä ulos kannata mennä, koska voi pahimmassa tapauksessa jäätyä tai liukastua on tullut aika katsastaa 2019 kevätmuodin pariin.


Kevään 2019 muoti on kuin lupaus meitä odottavasta vuodenajasta, jolloin voit näyttää enemmän kuin ladonseinältä.  Jonkinlainen katu-uskottavuus mielessämme katsastamme uudet trendit keväälle 2019, joka häämöttää jo lähempänä kuin viime kesä.

Palloja, pilkkuja, isompia ja pienempiä. Hilpeä ja tyttömäinen polka dot –pilkku tekee ison paluun kevään myötä. Ao. ihanat & Other Stories mekot on melkein pakko saada, eikä Monkin polka-dot hame jää yhtään sen huonommaksi.

Kuva
Kuva

Isot, näkyvät logot/printit ovat tekemässä paluuta, tsekkaa esim Levi's logo t-paidat.
Kuva
Entäpä Monkin ihana sydän - teeppari?
Kuva

Kuka muistaa legendaariset ruotsalaiset mormoniveljekset, jotka voittivat Euroviisut vuonna kuokka ja takatukka? Nyt on mahdollisuus huudattaa kajareissa Herrey’sin Diggi-loo diggileytä ja kävellä ihanissa Wonders kultakengissä ovh 129 e. Ihastelin myös Wondersin klassikkoballerinoja, joita oli tänä vuonna keltaisina ja pinkkeinä! Huippua!      

Kuva

Kevään 2019 kukat kukkivat dramaattisina, voimakkaan värisinä tummia taustoja vasten. Kyllä en mieltäni pahoittasi, jos Zaran kukkamekko sujahtaisi päälleni. Annetaan kaikkien kukkien kukkia isoina ja pieninä, vaaleina ja vahvoina väreinä! Ao. Zaran mekko hurmaa mut täysin!


Elloksen pinkki kukkamekko on myös super kaunis. Hintaa 59 e. Nyt vaan pitää kärsivällisenä odottaa, että mekko tulee takaisin varastoon.

Voimakkaat värit rulettavat myös, erityisen kuuminta hottia ovat punaiset ja oranssit  mekot, erityisesti ao Zara-mekon röyhelöt ihastuttavat muotikoordinaattorin silmää.
Kuva

Mitä värikkäintä talvipäivää kaikille! Kesä on (ehkä) jo kulman takana.

8 comments

  1. Polka dot -pilkut, tervetuloa! <3 Mekkokelejä odotellessa :)
    Aurinkoa päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallomekot ovat niin kauniita, ja vaikka aika klassisia, niissä jotakin hyvin hauskaa twistiä. Ihanaa viikkistä Tuula <3

      Poista
  2. Näköjään myös minun mekko innostus jatkuu, koska tuolta heti kotiuttaisin pari mekkoa. Tuo punainen on täydellinen <3
    Ihanaa iltaa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen mekkonen olisikin ihan sun näköinen. Munkin lemppareita tuo punainen, harmi vaan kun Zaran M koko oli loppu.
      Ihanaa viikkistä sinne <3

      Poista
  3. Kesän 2020 muotikin näyttää värikkäältä, joten joku tämän kesän väripläjäys on kelpo kamaa ensi kesänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että värien ilokulku jatkuu. Minä ainakin liputan värien puolesta <3<3

      Poista
  4. oihh nuo polka dot pallot on kyllä niin ihania <3 !

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!