Weekly Report

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Viime viikolla

- koti toimi sairastupana ja oli sen näköinen. Ei siis mitään uutta, konmaritus on jäänyt nyt arjen (tai laiskuuden) jalkoihin. Mutta tein hyvää ruokaa ja olin muuten hyvä äiti.
- kävin treffeillä
- sain iloisen soiton rekryfirmasta, ja sovimme työhaastiksen tälle viikolle
- olin hyvin hyvin vihainen kuin Nasse setä konsanaan
- kävin äänestämässä
- kävin tutustumassa Lidlin kesän 2019 uutuustuotteisiin ja samalla bongaamassa Hans Välimäen luomat kesäherkut.  Kuulimme myös faktaa suomalaisten grillauksesta, ja kas yllättäen makkara on suomalaisten grillien suosituin tuote, mikä yllätti taas minut, joka rakastaa erityisesti kasviksien  ja juustojen grillausta. Ruuat tilaisuudessa olivat taivaallisia, grillattu maissi, kaali- ja fenkolisalaatit olivat niin hyviä, että olisi tehnyt mieli ottaa santsikierros ja hups heijaa otinkin ;). Entrecote, grillijjusto ja tämän vuoden uutuus valmiit lohipihvi olivat myös herkullisia, puhumattakaan alkoholittomista mocktaileista. 
- päässä alkoi soida "kesän lapsi mä oon", kesäihminen olen niin henkeen ja vereen! Samalla mökki-innostus vain kasvoi ja kasvoi, voisiko mökkikauden jo aloittaa
- luin kirjaa terassilla auringossa, ja join kevään tokat terassikahvit
- tajusin, että on vaikeampi ottaa itsekkäästi aikaa itselleen, kun on niin paljon kotona. Kun on töissä, pääsee automaattisesti "rauhaan" kodin tekemättömistä töistä ja voi keskittyä täysipainoisesti töihin. Huomasin myös tekeväni 99% kotitöistä ja koirien lenkityksestä.
- jännitin vaalien ja Suomen naisjääkiekkoilijoitten puolesta. Kansa on puhunut ja kylläpä oli tiukka jääkiekkopeli. Sitä vaan ihmettelen, että miten perussuomalaiset saivat NIIN paljon ääniä ja Halla-Aho oli vaalikuningas? Mihin Suomen arvomaailma on menossa? Mielestäni tapahtunut kertoo siitä, että ihmisissä on paljon tyytymättömyyttä ja kova tarve löytää yksinkertaisia ratkaisuja oman pahoinvoinnin ja maailmankatsomuksen tueksi.
- positiivista oli se, että uuteen eduskuntaan nousee ennätyksellisesti 92 naista. Määrä on suurin koko Suomen eduskuntavaalien historiassa!!  Hyvä naiset!- sain infernaalisen flunssan ja työhaastis siirtyi keskiviikolle

VIIKON HIMOTUS: Ihana &Other Stories mekko (klik).


VIIKON TV- SARJA: HBO:n Killing Eve 2 tuotantokausi- aivan  toppen, parhautta ja helmeä, ja mikä parasta sen päärooleja esittää kaksi mahtavaa ja taitavaa naisnäyttelijää.  Killing Eve vie mennessään niin juonellaan kuin pääosien esittäjillään ja sen nimiroolissa on Greyn anatomia -sarjassa (Grey’s Anatomy) vuosikausia näytellyt iki-ihana Sandra Oh, ja tämän jahtaamaa viettelevää pahista näyttelee Jodie Comer, joka on tunnettu mm. sarjoista Valkoinen prinsessa (The White Princess) ja Doctor Foster. Suositteluni, parasta mitä tällä hetkellä maksukanavilla löytyy!





Uusi raikas jäätee (vihreä) 

Grillijuustoa

Mocktaileja


VIIKON AJATUS: Koska tää oli hauska.

Hyväntuulista pääsiäisviikkoa murut Prodigyn tahdissa!

10 kommenttia :

  1. Heh. Tunnistan niin ton, kuinka sitä voi käyttää kokonaisen päivän tehokkaasti siihen, ettei saa mitään aikaiseksi :D.

    Toivon pikaista paranemista ja positiivista työhaastista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sitä sanota, että luovuus kukkii levon kautta? Eli hyvä me.

      Ja Kiitos Annukka! Haastis meni kai ok, perästä kuulee.

      Ihanaa pääsiäisen aikaa <3!

      Poista
  2. Pikkukunnat nostivat persujen kannatusta, ei vaan voi ymmärtää tätä.
    Pikaista paranemista flunssasta ja tsemppiä työhaastikseen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä ollenkaan, ehkä pikkukunnissa on eniten tyytymättömyyttä.
      Jotenkin sitä vaan miettii, mihin Suomi on menossa? Ja humanitäärinen maahanmuutto on nounou.

      Ihanaa pääsisäisen aikaa Outi <3

      Poista
  3. Hih, mä samaistun tohon kuvaan aika hyvin :)
    Kaikkea hyvää työhaastikseen ja pikaista tervehtymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin samaistuin, vaikka haluaisin olla tehopakkaus. Hetkittäin oon, mutta harvoin.

      Kiitos nyt on jännitetty ja selvitty - flunssa parempi myös.

      Muiskuja!

      Poista
  4. Hushus pöpöille ja tsemppiä haastikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepo, inkivääri ja valkosipuli ehkä auttoi- nyt jo parempi vaikka vielä Niiskuneiti.

      Ihanaa pääsiäistä <3

      Poista
  5. Vaalitulos yllätti täysin, ehkä se kouluttamaton ja kelkasta pudonnut sakki on se joka heitä äänestää, mutta eihän se puolue ole mitenkään pienituloisten asialla! Ja miten se hirvitys hakkarainen, joka on tuomittu naisten ahdistelusta voi saada tuhansia ääniä. En oikeasti tunne yhtäkään lähipiiristä joka heitä äänestäisi, arghhhh, anteeksi purkautumiseni, mutta ihan järkyttävää!

    Toi grillijuusto näyttää niin hyvältä, nams! Onnea työhaastatteluun! Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan voi ymmärtää, eikä munkaan ystäväpiiri ymmärrä. Kaipa on ajateltava, että nämä jotka ovat kypsyneet nykyeduskunnan (siis kohta ex) toimintaan ovat olleet täysin sokeita sille, ketä/mitä puoluetta äänestivät. Ei haitannut vaikka olisi naisten ahdistelusyyte yms yms. Täysin HULLUA.

      Kiitos tänään on jännitetty työhaastista, onneksi jo ohi ja nyt voi rauhoittua pääsiäiseen, hyviin kirjoihin, mökkeilyyn ja ylensyömiseen.

      Muiskuja Heli!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top