Parasta juuri nyt

- Hämeenlinna. Sen verran olen viettänyt lapsuudessa aikaa Hämeenlinnassa, että kaupunki tuntuu piirun verran kodilta. Rakastan sen kaupunki meets maaseutu- tunnelmaa, vanhoja taloja, toria, kirjastoa (!!), josta saa kirjat varattua 100 krt nopeammin kuin Helsingissä. Ai niin, ja Aulanko puistometsineen! Kävimme viikonloppuna siellä kävelemässä ja kyllä paikka on hengästyttävän kaunis.
- Melissa Bankin Nyt Nappaa. Tämä kirja on mökin kirjahyllyssä ja luen sen kerran kesässä. Kirja on ihan loistava, aidosti pureva, ajatuksia oikeasti omaava, eloisa, älykäs chick-lit kirja!
- HBO:n Gentleman Jack. Vuoteen 1832 sijoittuva kahdeksanosainen Gentleman Jack (2019) kertoo tunnetun maanomistaja ja teollisuusvaikuttaja Anne Listerin (1791–1840) elämästä. Anne Lister oli 1800 luvun bosslady ja monitahoinen henkilö. Toisaalta hän ei tunnu piittaavan muiden mielipiteistä, toisaalta kovan ulkokuoren alta paljastuu, että hän on omiensa puolella. Hän osaa myös olla lempeä heille, jotka sen ansaitsevat. Täydellistä ajankuvaa ja täydellistä ihmiskuvaa. Täysin sidottu aikaan eikä yhtään sidottu aikaan. Samaistuttava ja kauhistuttava. Ihan vaan kaikkea. Suranne Jones on roolissaan ilmiömäinen, ja saa katsojankin voimaantumaan.
- Essencen geelilakat. Hintaa on 2 euroa, ja pysyvyys vähintään samaa luokkaa kuin Essiellä tai Mavalalla. Tykkään myös hurjasti lakan kiillosta!  Itse tykästyin tuohon vaaleanpunaiseen ja siniseen lakkaan, sinistä varpaisiin ja vähäeleisempää käsiin, äidin kesävarpaat valikoituivat oransseiksi. Hyvältä näyttivät nekin! (Lakat ovat pr- näytteitä) Lakkoja myy mm. Tokmanni.
- Hs:n artikkeli: Pirkko Lahden " Riittävän hyvä elämä" (klik). Kannattaa lukea!
- rauha, joka mut valtasi eilen, kun eräs pitkään murehdittanut asia saatiin päätökseen. "When you come out of the storm you won't be the same person who walked in. That's what this storm's all about." H. Murakami

Mainiota torstaita typyt!

Linnan neito








8 comments

  1. Nyt nappaa on hyvä!

    Onnittelut milenrauhasta. Sain itsetoissa syksynä yhden vuosia taustalla huolestuttaneen ajanjakson vähän yllättäenkin todella onnekkaasti loppuun. Voi mikä helpotuksen tunne tulee vieläkin kun ajattelen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskaitten stressiaikojen jälkeen olo on tosiaan superhelpottunut. Ja tuntuu kuin iso taakka olisi pudonnut pois hartioilta ja on taas helpompi hengittää. Iloa viikkikseen Tuuli <3

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvältä tuo mielenrauhan saavuttaminen <3 Essencellä on tosi paljon hyviä tuotteita ja nämä lakat tosiaan ovat yksi näistä hyvistä.
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Taru Typy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä olotilaa osaa arvostaa, sen verran raskaita aikoja on takana. Huh, ja nyt keveyttä elämään ja kesästä nauttimista <3
      Essencen kynsilakat olivat mullekin positiivinen yllätys, en ollut niitä aiemmin kokeillut.

      Ihanaa, rentoa lomaa Outi typy <3<3

      Poista
  3. Ihanaa, kun olet päässyt raskaasta ajasta kohti keveämpää elämää! Enjoy!

    VastaaPoista
  4. Pyörryin kun näin sun Essence-rivin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin pyörryin onnesta 😀😀😀😘😘

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!