Parasta juuri nyt

lauantai 25. heinäkuuta 2020

- Yle Areenan Minä olen Ingrid. Mikä ihana ihana dokkari! Ingrid Bergmanin lasten haastattelut ovat harvinaisen (ja miellyttävän) suorapuheisia - ja se juuri on  dokumentin suola, kuinka raikasta! Liian usein dokumentit sisältävät yletöntä megalomaanista palvontaa ja ylistystä ilman kritiikkiä dokumentin kohteesta, mutta nyt avoimuudesta saa nauttia suuri yleisö. Ko. dokumentti ei ole kiiltokuva, eikä se  keskity Ingridin uran kohokohtiin,  vaan hänen omiin sanoihin,  yksityisiin kotivideoihin ja lasten haastatteluihin. Tällaisia dokumentteja haluisin katsoa useamminkin.
- avun hakeminen ja saaminen. Esim työpsykologikäynnit ovat antaneet ihan uutta perspektiiviä elämään
- viimeisin avautuminen omasta tilanteestani blogissa, kirvoitti rakkaan blogikollegan (klik) avaamaan sanaisen arkkunsa. #word Kiitos ihana Helmi!!

Taru oli paljastelutuulella ja kirjoitti hienon tekstin. Mäkin oon kirjoitellut tän jo jokin aika sitten mutta jotenkin arastellut julkaisemista. Koska joku pahoittaa mielensä kuitenkin. Toivon, että ei, koska nyt näköjään julkaisen tämän.
Mä tykkään somesta. Pääasiallisesti. Musta on kivaa, viihdyttävää ja innostavaa katsella toisten kuvia ja lukea elämästä. Mä saan ideoita ja hyvää mieltä. Oon visuaalinen, eli erityisesti Insta on mun paikka. Vaikkakaan en ota taidekuvia hienolla järkkärillä, vaan räpsin menemään ihan kännykällä. Tietyillä valokuvaajien sivuistoilla kuvat on minusta niin käsiteltyjä, että huhhuh. En tykkää. Aitoa olla pitää. Ja onneksi sitä paljon onkin! En halua mitään kiiltokuvaa. )Vaikka useimmitenhan mä haluan esitellä jotain kaunista, tietenkin, esim kukkia, koska mulle ne on ihania ja kauniita. 
 "Sun elämähän vaikuttaa niin mainiolta"- lausahdus sai myös miettimään. Vaikuttaa vaikuttaa ja onkin. Tosi  mainiota. Ihan mun näköistä ja oon onnellisempi kuin ehkä ikinä. Mutta ei kai kenelläkään elämä silti oo niin auvoisaa, että ei voisi vähän kiukutellakin? Ja taas ei mitään mielenpahoituksia, nää on vaan pikku esimerkkejä ja saa kivasti aivot raksuttamaan. Vaikka paljon tapahtuuu, on kaunista ja kivaa, niin silti sitä kökköäkin vaan on. Huolta ja harmia. Vaan ei mulla tuu mieleen useinkaan kuvata someen kiukuttelevaa lasta tai lattialle valuvaa teiniä, jos vaihtoehtona on kauniita kukkia tai mun mielestä ihana uus maalausprojekti. Satunnaisesti saatan laittaa jonkin, jos oikein kovin veetuttaa. Tai laittaa arkisen roinakasan kuvan. Koska molempia vaan on. Ihan kaikilla. Ja laitan sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu. En pitkällä tähtäimellä jaksa ajatella, onko mun viimeiset viisi postausta nyt olleet hattaraa ja koska kaikki luulee, että koko maailma on yhtä pumpulipilveä, on nyt vähän kiukuteltava välillä. En mä jaksa kauheasti miettiä, mitä muut ajattelee. Toki järki täytyy päässä pitää, ettei tahallisesti ketään loukkaa. 
Syyllistyn itse ihan samaan: luulemiseen ja asioiden oikomiseen. Koetan silti muistaa sen, että jokaisen elämässä on myös sitä muuta. Aina se ei onnistu, mutta yritän. Yritän kovasti katsoa somea jonkunlaisen järkisuodattimen läpi. Ja sanon halleluja kaikille, jotka uskaltaa rikkoa sitä kiiltokuvaa. Olla aito. Onneksi on niitäkin tilejä, joissa aidosti ja aika ronskistikin kerrotaan asioita ja arkea. Itse en välttis jaksa aina katsoa tiliä, jossa aina vaan kaikki on huonosti eikä juuri koskaan mitään hyvää. Mutta sehän on vaan mun valinta ja silti sekin tili on ihan yhtä hyvä. On hyvä päästä purkamaan.
Koetetaan muistaa, että yks tykkää maalata, toinen ottaa asukuvia, kolmas kirjoittaa kissasta, neljäs autoista ja viides tekee näitä näitä kaikkia. Kaikki ollaan omanlaisia ja kaikilla on oma elämä, joka on sellainen kuin se sillä hetkellä on.
Huh, tulipa paasaus. Mutta tajuatte varmasti mikä on tässä se tarkoitus? Ettei some kerro yhtään kaikkea. Eikä se välttämättä oo mitenkään tahallista, minkä kuvan itsestään antaa, tai minkä joku vaan jotenkin saa. 

On tää hassu aihe, kun alkaa oikein miettiä. Niin tai näin, niin aina joku tykkää ja joku hermostuu. Mutta niin kai se vaan on oleva.
Ja silti se on ihan kivaa. 


- Helena Lindgrenin haastis uusimmassa Anna-lehdessä. #word


- tämä kappale


 
Kesäiloa murut, muistetaan empaattisuus!

4 kommenttia :

  1. Tuo Ingrid dokkari oli hyvä! Olipa hyvin kirjoitettu Helmiltä, hyvin samastuttava teksti.
    Kaunista viikonloppua Taru <3

    VastaaPoista
  2. Ingridiä rakastan Casablancasta lähtien, pitääpä tsekata tuo dokkari. Ja ihana tuo Helmin teksti, naulan kantaan. t. Emmi

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihana <3 Tsemppiä, voimia ja kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
  4. Hyvä vastaus Helmiltä ja hyvä tuo aikaisempi postauksesi.

    Kaikki meistä rämpii joskus. Toiset useammin ja toiset vähän harvemmin. Toisilla käy parempi tuuri ja he nousevat jaloilleen nopeammin. Jotkut onnekkaat meistä on viritetty geneettisesti siten, että heidän kestokykynsä on vahvempi - useimmat eivät. Jokainen meistä tarvitsee joskus kuuntelevaa korvaa, olkapäätä johon nojata ja ravistelua omiin ajatusmalleihin.

    Tsemppiä ja valoa elämääsi!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top