Wind of Change

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kävin eilen katsomassa esikoispojan lätkämatsia ja juttelin siinä samalla tunnin verran erään äitikaverin kanssa. Juttelimme siitä, että nyt kun lapsi lähestyy tai ylittää 10 v, sitä alkaa olla yllättävän paljon omaa aikaa. Tämä äitikaveri olikin alkanut opiskella täyspäiväisesti, nyt kun aika oli oikea. Hänellä kuulemma menee tätä nykyä joka ilta tovi aikaa läksyhommiin ja hän ihmettelikin mitä hän oli ennen opiskeluja tehnyt/mihin se aika oli silloin aikaisemmin mennyt?
Yhtäkkiä olen huomannut, että mulla on enemmän aikaa kuin ennen. Pojat ovat jo yllättävän itsenäisiä vaikka toki tarvitsevat vielä äitiä. Tulevat kotiin syömään ja tekemään läksyt, jonka jälkeen on joko treenit tai kirmaavat pihoilla kamujensa kanssa. Harrastuksista osa on onneksi sellaisia, että pojat voivat itse mennä niihin ja sen lisäksi poikien isä osallistuu kuskauksiin erittäin kiitettävästi ja suorastaan enemmän kuin minä. 
Niin että nyt mulla on sitä aikaa, enemmän kuin vuosiin, varsinkin siis niillä viikoilla kun lapset ovat isällään. Aikaa, josta olen haaveillut niin kauan ja hartaasti - ja jostain syystä olen ihmeissäni, ymmälläänTuntuu kuin olisin lentänyt lomalle johonkin ihanaan kohteeseen ja katselisin siellä turkoosin väristä merta tuntematta mitään.  Toisaalta siis on ihan ihanaa, mutta.....
Sitä on alkanut miettiä, mitä mä tein ennen lapsia? Millä mä silloin täytin kaiken vapaan ajan? Mistä mä tykkäsin? Joo -o, kävin jumpissa ja lenkkeilin, näin enemmän ystäviä, luin, kävin leffoissa/happeninkeissä ainakin! Olin muutenkin aktiivinen, aktiivisempi kuin nyt. En tiedä onko "ongelma" pään sisälläni, mutta koen että mua tarvitaan kotona, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan ettei niin paljon sitten tarvitakaan.
Taidan olla jonkinlaisessa tienristeyksessä. Olen elänyt intensiivistä äitivaihetta elämässäni n 10 vuotta, ja nyt koen, että olen astumassa välivaiheeseen, jonka kautta toivottavasti pääsen kipittämään uusi raidoitettu tukka liehuen uuteen aikakauteen elämässäni.
Sen lisäksi, että pojat ovat muuttumassa, minäkin olen. Ehkä olen jo muuttunutkin ja se on ihan ookoo. En tietenkään ole enää sama kuin esim viime vuonna. Jotakin uutta on puhkeamassa...toivottavasti kukkaan. Haluaisin - pitkästä aikaa - löytää itselleni jotakin omaa, pieniä kipinöitä tai välkehtiviä tähtisadetikkuja. Ennenkaikkea haluan saada jonkin pienen OMAN jutun elämässä, oman pienen kasvimaan. Jotain joka olisi minun juttuni, ei kenenkään muun. Olisiko se työhön liiittyvää vai vapaa-aikaan? En tiedä.
Tämä olkoon muistutus mulle, että muutos ON hyvä asia ja muutokset kuuluvat elämään. En halua olla äiti, joka elää elämää lastensa kautta. Haluan uudistua ja löytää tasapainon uusissakin elämän tilanteissa. On NIIN SUPER tärkeää pysyä uteliaana ja uudistua elämässä. Eikä jäädä märehtimään vanhoja juttuja, onkia vanhoista vesistä vanhoja hapertuneita saappaita, hämmästellä tai harmitella. 
Näillä mennään ja uutta kohti siis....ilon kautta :)

Rakkaudella kasvatettu vehka, joka puskee uutta oksaa. IHME!!! MIRACLE!! 

8 kommenttia :

  1. Olen huomannut saman. Muutoksen itsessäkin, kun pikkulapsivaihe ylitetty. Lapset nyt 13 ja melkein 9. Elämä tuntuu paikoitellen liian helpolta :D Onneksi vanhenevat lapset tuo omat haasteensa... :P
    Kivaa viikonloppua sulle! :)

    VastaaPoista
  2. Tuttua kaikki tuo, omat lapset 11 ja 13 v. Istun kotona, häärään, yritän olla aktiivinen. Tarttis tehdä jotain, onneksi meillä on koira.

    Kaikkein kauheinta on marttyriäiti, joka istuu kotona, ja elämä pyörii kodin ulkopuolella

    Emmi

    VastaaPoista
  3. Minä olen huomannut myös, että esikoinen menee nykyisin selvästi pienemmällä huoltomäärällä kuin vaikka pari vuotta sitten. Minusta ekaluokka on vielä aika työllistävä, sitä on paljon sellaista jota pitää treenata ennekuin lapsesta tulee omatoiminen koululainen. Ehkä vuoden päästä minullakin alkaisi olla ylimääräistä aikaa. Se tulee olemaan varsinainen hämmennys ;)

    Toisaalta olen minäkin päässyt irtautumaan näistä kotiympyröistä jo nyt aivan eri lailla kuin pikkulapsivuosina, puhumattakaan siitä, että mies harrastaa viitenä päivä viikossa.

    Olen kanssasi niin samaan mieltä, että kun aika antaa myöden pitää löytää se joku oma juttu. Antaa lapsille tilaa ja ottaa tilaa itselleen.

    VastaaPoista
  4. Voi miten jännittävää, mikähän se sun oma juttu on? Ihana kuulla sitten kun se aukeaa sulle :) aurinkoista ja rentoa viikonloppua sulle ihanainen!

    VastaaPoista
  5. muutos! Se on kyllä totta, ja yhtaikaa hauskaa, hämmentävää ja todella kummallista. En oikein tiedä itsekään, olenko tulossa vai menossa.
    Istuttuani päivän kissanäyttelyssä huomasin taas kerran miten mahtavaa on, kun saa takaisin omaa itseään.

    VastaaPoista
  6. Suvi: Se on totta, että elämä ON helpompaa ja joskus tosiaan jopa liian helpolta.

    Elämään on kuitenkin tullut muita haasteita...eli onneksi tosiaan haasteiden määrä on vakio ;)

    Emmi: Kyllä se siitä lähtee, kyllä se oma juttu vielä löytyy!
    Ja toi koira on ihana, mä haaveilen tällä hetkellä koirasta, mutta järki on vielä voittanut. ;)



    VastaaPoista
  7. Kepponen: Samaa mieltä sitä, että kakkosluokasta lähtien alkaa helpottamaan. Kyse on toki paljon myös siitä, miten paljon sitä antaa vastuuta lapsille. Ihan onnistuneesti sitä voi kasvattaa vielä 10v babya kotonaa jos niin haluaa :)

    En usko, että mitään uutta ammattia alkaisin opiskella mutta haluaisin olla innostunut ja utelias jostain "omasta jutusta" ....vielä 70 vuotiaanakin!
    Iloa!

    VastaaPoista
  8. Mom Zilla: Only heaven knows, my friend! Ei mitään hajua....:)

    Olen kyllä kiinnostunut monesta: esim valokuvausta olisi hauska opiskella ja haluaisin osata juosta oikealla tekniikalla. Niin ja luovuuden käyttö kiinnostaa myös!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top