Loman tuntua ilmassa

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Olen jo alkanut ottaa varovaisia askelia tai suorastaan loikkia kesälomaa kohti - noin niinkuin vertauskuvallisesti. Loma kutsuu meitä juhannuksesta lähtien samoin kuin leppoisat pilvien lailla ajelehtivat kesäpäivät, jolloin kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja kaikki ihmiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Olen alkanut pakata kassia reissua ja mökkilomaa varten. Mukaan on pakattu huolella ja huolettomuudella valittuja kirjoja. Lomavaatetustakin on pohdittu, en tietenkään halua pilata lomaa (enkä kenenkään muunkaan) kulkien kulahtaneissa ja venähtäneissä vaatteissa. Ei, se ei käy päinsä, kyllä lomavaateus pitää olla just eikä melkein. Kaikki kiristävä, kireää ja tiukkatahtista lomailua sparraava (+ masua ja ja reisiä kiristävä) vaatetus on heivattu helvettiin ja kaikki KESÄÄ syleilevä vaatetus otettu esille kellarin uumenista.  Maksimekkoja, mekkoja, sortseja, hameita ja sen sellaista. Lomalla ei saa kengät tai vaatteet hiertää, eikä nuttura!!

 Ei siis näin:
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288452306036.html


Vaan näin:

Rumat ne vaatteilla koreilee – meidän luonnollisten ei tartte, sillä huokeakin vaate näyttää yllämme jalokiveltä




6 kommenttia :

  1. Kuulostaa JUST lomalta. Ei kiristystä eikä puristusta, missään päässä ;)
    Ja loma on hyvä ja rentouttava, kun vaan päättää, ettei sää vaikuta siihen! Viettäkäähän ihanaa <3
    Ps. moottorisahamurhaajan yhteydenotto ei nyt ehdi ennen sun lomaa.....mä vinkkaan sille sitten loman jälkeen uudelleen ;)

    VastaaPoista
  2. muuten hyvä lomamuoti, mutta mites nämä kotimaiset sääolosuhteet?
    Minä ajattelin viettää ainakin juhannukseni fleecessä, pipossa ja lapasissa.

    VastaaPoista
  3. Hompsan Tuusa: Mä niin olen päättänyt, että lomasta TULEE maailman rennoin (säästä viis) – olen niin sen tarpeessa!
    Jään odottamaan moottorisahamurhaajan yhteydenottoa, yön pimeinä tunteina pimellä kujalla?

    Marikan polut: Hah taisin olla optimisti! Sade taitaa piestä juhannusjuhlijaa tänäkin vuonna joten sadetakki on must. Pikanttina, pirtsakkana asusteena reilun kokoinen sateenvarjo. Toinen must asuste on ämpäri johon voi sekoittaa boolin, jota juodaan pillillä! Ehkä teen tästä erillisen postauksen valokuvineen päivineen!

    VastaaPoista
  4. Mäkin alan melkein olla lomatunnelmissa, vaikka lusittavana onkin vielä tämä ja ensi viikko töitä. Mutta yritän ottaa ne kepeästi ja valmistella mieltä kohti L-O-M-A-A!!
    Just mietin, että jos olisi tilillä rahaa, ottaisin perheelle äkkilähdön jonnekin lämpöön. Mutta kun ei ole, niin tyytynemme villasukkiin ja fleeceihin. Loma on kuitenkin loma :)
    Puss!!! ja rentouttavaa loman alkua!! Joka on melkein ihan kohta, jee!

    VastaaPoista
  5. Tuula: Täytyy sanoa, että en ole liiemmälti ehtinyt lomaa pohtia, sen verran työn täyteistä töissä.
    Joo noi säätiedotteet eivät ole näyttäneet kovin optimistisilta, joten sisäinen valo ja lämpimät varusteet on must!
    Muistetaan, että LOMA on kuitenkin aina lomaa (laiha lohtu mutta ehkä se tästä lämmöksi muuttuu.) !!

    Puss!

    VastaaPoista
  6. Juuri noin siihen lomaan ja juhannukseen tulee valmistautua! Ihanaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top