Perjantai on yhtä skumppaa ja ystävyyttä

perjantai 7. elokuuta 2015

Hulvaton tirskahduskuva tammikuulta

On päiviä, jolloin sitä pompsahtaa sängystä apaattisena ja sitten on päiviä jolloin herää pirtsakkana ja täynnä virtaa. Tänään oli vuorossa pirteä ja valoisa aamu, syykin siihen oli mitä parhain. Tänään näen nälkävuoden (n. 0,5 v) pituisen tauon jälkeen vihdoin ihanan Tuulan ja tänään mulla alkaa 1 viikon kesäloma. Jippii hurraa! Elämä on seikkailu ja life's a peach.
 
Joidenkin ihmisten kanssa on helppo olla. Niin kuin Tuulan kanssa. Osittain siksi, meillä on paljon yhteistä; meillä on molemmilla kaksi poikaa, me molemmat olemme eronneet (vaikka Tuulalla kävikin niinkin onnekkaasti, että ero peruuntui) ja me molemmat olemme herkkiä.
Ehkä juuri siksi, me ymmärrämme toisiamme aikas hyvin.

Tuulan kanssa voin olla täysin oma itseni, hassu ja briljantti – samaan aikaan. Tuulalle voin soittaa ahdistuneena, itkien tai nauraen. Ihan super hienoa se.

Kaiken lisäksi Tuulan jääkaappi sijaitsee hyvyyden ytimessä. Se on aina täynnä herkkuja. Keittiön uumenista tarjoillaan vieraille (tai ainakin mulle) juustosarvia, itsetehtyjä lihapullia,
punajuurivuohenjuustokeittoa...noin niin kuin muuanmuassa. Vatsani jo huutaa Tuulan keittiöön pääsyä :D Niin ja Tuula täyttää myös skumppalasini miellyttävän usein.

Pitemmittä puheitta, ihanaista skumpan sisältämää perjantaita teille kaikille! Minä lähden pian huristelemaan kohti Tamperetta, ja ilta on varmasti täynnä
kikatusta, catching uppia, herkkuja ja erityisesti sitä- YSTÄVYYTTÄ.

Ps. Mikä parasta näen illalla myös IHANAN Hannan, tuon Tampereen upeimman blondin!! Vaviskaa Tampereen terassit ;)

Ps2. Pakkasin mukaan kukkaseppeleeni

Ps3. Illan biisi:

4 kommenttia :

  1. Hauskaa iltaa ja ihanaa lomaa. Sääennuste ainakin lupaa hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa iltaa hyvässä seurassa! Ps. Ihana keltainen mekko :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa naisten iltaa teille!
    Niin arvokasta tuo ystävyytenne, upeaa!!!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top