"Epäonnistuin neuvotteluissa, koska luovutin liian aikaisin."

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Olen aina ihaillut naisia joilla on rohkeita mielipiteitä, naisia, jotka uskaltavat ottaa esille vaikeitakin asioita. Naisia, jotka johtavat omaa elämäänsä, pitävät puolensa  ja jotka tuntevat arvonsa ja joilla on kehittynyt oikeudentaju. 

Minähän olen ylpeä feministi, koska feminismin perusajatuksenahan on miehen ja naisen tasa-arvoisuus. Haaveilen sellaisesta yhteiskunnasta, jossa naiset ja miehet elävät tasa-arvoisina rinta rinnan. Sellaisessa yhteiskunnassa sekä tytöt että pojat saavat rohkaisevan kasvatuksen ja hyvän itsetunnon.

Viimeisin esimerkki siitä, että emme elä tasa-arvoisessa maailmassa, oli Jennifer Lawrensen kirjoittama teksti Lena Dunhamin ja Jenni Konnerin uuteen feministiseen uutiskirjeeseen Lennyyn.

Teksti kokonaisuudessaan:

When Lena first brought up the idea of Lenny to me, I was excited. Excited to speak to Lena, who I think is a genius, and excited to start thinking about what to complain about (that’s not what she pitched me, it’s just what I’m gonna do). When it comes to the subject of feminism, I’ve remained ever-so-slightly quiet. I don’t like joining conversations that feel like they’re “trending.” I’m even the asshole who didn’t do anything about the ice-bucket challenge — which was saving lives — because it started to feel more like a “trend” than a cause. I should have written a check, but I fucking forgot, okay? I’m not perfect. But with a lot of talk comes change, so I want to be honest and open and, fingers crossed, not piss anyone off.

It’s hard for me to speak about my experience as a working woman because I can safely say my problems aren’t exactly relatable. When the Sony hack happened and I found out how much less I was being paid than the lucky people with dicks, I didn’t get mad at Sony. I got mad at myself. I failed as a negotiator because I gave up early. I didn’t want to keep fighting over millions of dollars that, frankly, due to two franchises, I don’t need. (I told you it wasn’t relatable, don’t hate me).

But if I’m honest with myself, I would be lying if I didn’t say there was an element of wanting to be liked that influenced my decision to close the deal without a real fight. I didn’t want to seem “difficult” or “spoiled.” At the time, that seemed like a fine idea, until I saw the payroll on the Internet and realized every man I was working with definitely didn’t worry about being “difficult” or “spoiled.” This could be a young-person thing. It could be a personality thing. I’m sure it’s both. But this is an element of my personality that I’ve been working against for years, and based on the statistics, I don’t think I’m the only woman with this issue. Are we socially conditioned to behave this way? We’ve only been able to vote for what, 90 years? I’m seriously asking — my phone is on the counter and I’m on the couch, so a calculator is obviously out of the question. Could there still be a lingering habit of trying to express our opinions in a certain way that doesn’t “offend” or “scare” men?

A few weeks ago at work, I spoke my mind and gave my opinion in a clear and no-bullshit way; no aggression, just blunt. The man I was working with (actually, he was working for me) said, “Whoa! We’re all on the same team here!” As if I was yelling at him. I was so shocked because nothing that I said was personal, offensive, or, to be honest, wrong. All I hear and see all day are men speaking their opinions, and I give mine in the same exact manner, and you would have thought I had said something offensive.

I’m over trying to find the “adorable” way to state my opinion and still be likable! Fuck that. I don’t think I’ve ever worked for a man in charge who spent time contemplating what angle he should use to have his voice heard. It’s just heard. Jeremy Renner, Christian Bale, and Bradley Cooper all fought and succeeded in negotiating powerful deals for themselves. If anything, I’m sure they were commended for being fierce and tactical, while I was busy worrying about coming across as a brat and not getting my fair share. Again, this might have NOTHING to do with my vagina, but I wasn’t completely wrong when another leaked Sony email revealed a producer referring to a fellow lead actress in a negotiation as a “spoiled brat.” For some reason, I just can’t picture someone saying that about a man.

Jennifer Lawrence is an Academy Award–winning actress.
Jennifer Lawrence 660 Reuters.JPG

Jäin miettimään Jenniferin kirjoittamaa kommenttia:
– Kun tajusin miten paljon vähemmän sain kuin ne onnekkaat ihmiset, joilla on munat, en ollut vihainen Sonylle vaan itselleni, Lawrence kirjoittaa.
– Epäonnistuin neuvotteluissa, koska luovutin liian aikaisin.
 
Tuo luovuttaminen liian aikaisin palkkakeskusteluissa on mulle niin tuttua. Olen ollut aina vaatimaton ja liian kiltti, kun puhutaan työtehtävistä, vaatimuksista ja palkkioista. Olen aina pyytänyt kohtuullista palkkaa - summaa jonka varmasti joku mies pyytää tuplana. Varon myös lupailemasta liikaa ja pienennän itseäni varmuuden vuoksi, etten vain tuottaisi pettymystä kenellekään.

Pitäisi muistaa, että KAIKESTA voi aina neuvotella, ja omia asemiaan vahvistaa, jos pystyy selkästi osoittamaan, että tuo omalla työpanoksellaan rahaa taloon. Ihan niin kuin Jennifer Lawrence, jonka elokuvia minä menen katsomaan juuri hänen (ja hänen taitojensa) vuokseen. Joka ihan varmasti on valovoimaisempi näyttelijä kuin joku Bradley Cooper (joka siis sai tuplapalkan leffassa versus Jennifer).

Säihky Jennifer säihky, ja neuvottele ensi kerralla paremmin.....ehkä minäkin yritän, jos vain uskallan!   

Ps. Suomessa naisen euro on tätä nykyä 83 senttiä, lähde.

Lawrencen kirjoituksen voi tilata Lenny Letter -sivustolta omaan sähköpostiin.

2 kommenttia :

  1. Hyvä Elisa, mainio ja tärkeä kirjoitus ja aihe!

    Jostain syystä monilla naisilla - minullakin - on taipumus pienentää itseään, yrittää olla helppoja (ettei vaan kenenkään tarvitsisi nähdä ylimääräistä vaivaa) ja mahdollisimman näkymättömiä. En ole ikinä pyytänyt palkankorotusta, en vaatinut mitään itselleni, vaan päinvastoin hiipinyt seinänvieriä ja ollut kuin kiitollinen hiiri: mukavaa, että minullekin jäi pari leivänmurusta. Voi kiesus! Tarvittaisiin selkeästi vähän naisenergiaa ja positiivista aggressiota!

    Muistetaan pitää toinen toistemme puolia ja tehdä niitä hyvä sisar -verkostoja. Yritetään olla vähän itsekkäämpiä ja pitää meteliä itsestämme :)

    Puss!

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla useimpien naisten ongelma tuo liian aikaisin luovuttaminen. Minä ainakin mielessäni pyydän aika nopeasti anteeksi, mikäli olen joskus suuni uskaltanut avata. Tsemppiä meille kaikille!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top