Vihainen. Avuton. Sanaton.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Pariisin uutisten edessä sitä on vain niin surullinen. Vihainen. Avuton. Sanaton.
Tänään sytytin kynttilöitä Pariisin uhrien muistolle ja omaisten tueksi ja mietin elämää. Millaisessa maailmassa sitä oikein elää? Millaisessa maailmassa omat lapset elävät, sitten kun minusta aika jättää?

Rutistin tänään poikia erityiskovaa ja ajattelin, että toivoa on aina. Ja meitä eläviä yhdistää, että meillä on aina mahdollisuus toimia- yhdessä.

Ja jos todellisuus ei ole toiveittemme mukainen voimme piirtää/tehdä (ainakin mielen perukoille) aarrekartan, jonne sijoitamme henkisen perheemme, (vielä tällä hetkellä) saavuttamattomat unelmat, toiveet ja kaipuut.

Hektinen arki voi painaa päälle, mutta se ei voi päättää keitä me olemme.

Mikä on tärkeintä, että meillä on AINA mielessämme aarrekartta siitä, kuka/millainen minä oikeasti olen ja mitä minä elämältä toivon. Siitä ajatuksesta ei saa koskaaan päästää irti. Ei koskaan, koska se voi kompassin tavoin johdattaa meitä kohti todellista minäämme.

Tänään aarrekartassani lukee "olen loistava tyyppi ja elämä ON seikkailu".

Halaus, toivoa ja kynttilänvaloa,
Elisa

3 kommenttia :

  1. Niin samoja ajatuksia myös täällä... ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Maailma on julma :(
    Välillä tuntuu, että menetän uskoni tähän ihmiskuntaan... Tosin, jos toivon kipinä sammuu, mitä jää? Parempaa huomista odottaen ❤️

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top