Vuosi 2015 pönötyksin ja asuin

tiistai 29. joulukuuta 2015

1      2       3
4       5       6

7       8        9
 10     11     12

13    14    15


16   17   18 


Vuosi 2015 lähestyy loppuaan ja on aika tehdä katsaus tämän vuoden asuihin.

Jep. On tullut tönötettyä paljon eteisessä. Tunnelma on ollut välillä iloinen, kaurismäkeläinen, välillä pirskahteleva, keikistelevä  ja kiireinen. Hauskaakin on ollut....

Välillä olen miettinyt, onko pönöttäminen ollut fiksua, vaiko ajanhukkaa? Mutta jos kuvat ovat tuottaneet teille yhtään iloa, aikaani ei olisi voinut paremmin käyttää  :)

Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on omaleimainen ja persoonallinen tyyli - mielellään rennon konstailematon sellainen. Ihmisiä, jotka ilmentävät/ilmaisevat luovuuttaan/itseään ihan omalla tyylillään. Olen iloinen, että oma välillä rönsyilevä tyylini on muotoutunut vuosien saatossa. Olen omasta mielestäni ihan hyvä pukeutuja, joten jatkan samaan malliin kuin tähänkin asti. :) Tänä vuonna pukeutumisessani näkyi ehkä enemmän värejä kuin aikaisempina vuosina. Kirkkaita ja voimakkaita värejä- pinkkiä, keltaista ja jopa oranssia! Kuinka raikasta! Mielestäni jo värikäs koru, punaiset huulet tai laukku voi tuoda asukokonaisuuteen hurjasti pirteyttä eli ensi vuonna aion jatkaa samalla värilänttien jatkamalla tiellä.


Vaatteet: Ketjuliikepainotuksella mentiin, niin kuin aikaisimpinakin vuosina.
Tukka: Alkuvuodesta tukka lyheni radikaalisti koska jotenkin symbolisesti halusin päästä menneiden painolasteista. Syynä leikkaamiseen oli myös ihan järkisyyt. Kun kutriparka oli surkeassa kunnossa vuosikausien käsittelykierteen jäljiltä, ainoa keino saada terve, paksumpi ja elinvoimaisempi tukka oli leikata vanha reuhka pois. Kesän jälkeen tukka piteni tuoden iloa ja tuuheutta elämään. Naisella on oikeus muuttaa mieltään.
Hyvä minä: Kaavut helvettiin- MUISTA! Ja se, että olen melko aktiivisesti jaksanut lakata kynnet vuoden ajan, kuuluttaa, että näin sitä vain ollaan kuulkaa elämässä tiukasti kiinni. Ai niin, ja mitä olisi elämä ilman raitapaitoja ja parkatakkeja...kysyn vaan??  EI MITÄÄN.
Parannettavaa: Uusi lyhyempi tukka? Ehkä. :)

Puss, väripilkkuja + rohkeutta pukeutumiseen ja iloista pukeutumista vuodelle 2016.

Ihan mielenkiinnosta, mikä oli mielestäsi vuoden paras asu?

15 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteesta sinä armoitettu raitapaitojen kannattaja ;)
      Olkoon uusi vuotesi raitapaitainen.

      Poista
  2. Iskin silmäni kakkoseen, ysiin ja kuuteentoista!! (ja seiskan pinkkiin laukkuun)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, että moni bongasi kakkosen ja se on kyllä JUST MUA.
      Kiitos mussu! Pinkki on muuten ihana väri.

      Poista
  3. Asussa kaksi näytät viihtyvän parhaiten ja myös tuo 18 on aivan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuo 18 valitettavasti palautui kauppaan, koska mekoille löytyy mulla valitettavan vähän käyttöä :(
      Puss ja valoa!

      Poista
  4. Nuo ovat joka asu ihan sua ja upeita, mutta mun mieleen ovat kyllä asu 8 ja 14 <3 Tampere-hali :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä MYÖS just mua, ja tunnet mut niin hyvin. :)
      ISO hali Tampereen ihanimmalle. Puss.

      Poista
  5. Kivoja kokonaisuuksia ovat kyllä kaikki, mutta suosikeiksini nousi 8 ja 14! Valinta ilmentää varmasti myös omaa makuanikin. :) Kiinnostaisi tietää, minkämerkkinen tuo kiva musta takki on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi asut on munkin suosikkeja ja meillä on kyllä ihan super hyvä maku ;) Takki on Barbourin takki, jonka tilasin edukkaasti UK:n Ebaysta (uudenveroinen käytetty). Hinnat ovat siellä noin puolet Suomen hinnoista. Vink vink :)

      Poista
  6. Ihana sinä! Mä tykkään sun vaatekuvista todella :) Itse olen aika onneton ja mielikuvitukseton pukeutua, joten on ihanaa stalkata muiden tyylejä :)
    Puss, ja omavaloisuutta!

    VastaaPoista
  7. Ps. Toi keltainen mekko on sun päällä UPEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mussu, varisinkin siksi, että käytin sitä viimeksi sun kanssa ;)

      Poista
  8. 9 ja 13 on mun suosikkeja. Kuvassa 7 olet kaunein!!!

    Mä ihailen sun tyyliä ja tyylitajua ja kroppaa.
    Yritän panostaa vaatteisiini enemmän tänä vuonna!

    VastaaPoista
  9. Kiitos pupu kauniista sanoista. Mitä eikö raitapaita ollut paras ;)?
    Uusia ihania asuja upeaan vuoteen 2016

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top