Weekly Report

maanantai 18. tammikuuta 2016

Viikko oli hankala ja energiatasoni olivat vähissä. Olin myös turhautunut muutamaan asiaan, minkä johdosta mustat pilvet leijailivat pääni päällä, vieden niitä vähiäkin energioita....

Ei kovin fiksua, tuo asioiden märehtiminen.  Minulla on aina ollut optimistisen luonteeni vastapainoksi taipumus melankoliaan, enkä ole pitänyt sitä välttämättä huonona asiana. Minusta omassa alakulossa kieriskely on silloin tällöin terapeuttista ja jopa inspiroivaa. Joskus melankolialle on kuitenkin sanottava EI, ihan vain itsensä (ja läheistensä) takia; on otettava itseään niskasta kiinni ja vaikka raivosiivottava ja raivolenkitettävä itseään/lapsiaan....
Kun v-taa myös pinkki huulipuna ja huivi voivat auttaa (VÄHÄN!!)

Tällä viikolla

Upeat mehujäät, joissa sisällä appelsiinin viipaleita :D


- löysin 20 vahvistavaa sanontaa naisille -lukemisen arvoista!
- luettuani Hesarin NYT-liitteen ja kreikkalaisen ravintolan Zorbaksen  -arvion, päätin että HALUAN päästä pian syömään Brahen kentän laidalle Zorbakseen. Viime kerrasta on varmaan 3 vuotta ja ruoka oli tuolloin taivaallista.
- otin muutamana päivänä päikkärit
- ostin Mavalan kirkkaan sinisen kynsilakan ja tein loistavia -70% löytöjä alesta
- tein Eeva Kolun reseptillä ihanaa Mustapapu-juuressalaattia. Super hyvää!!
- näin rakkaita ystäviä sunnuntaina Cafe Esplanadessa hyvän aamiaisen merkeissä, samalla toimin myös riidan selvittäjänä ;)
- kävin leffassa yksin
- tein kuopuksen kanssa mehujäätä (hauskat muotit löytyivät Tigeristä)
- kestin poikien kiukuttelut suht hyvin - hyvä minä!
- tein maailman onnistuineinta Pasta Bolognesea ja sain hyvä äiti pisteitä, plop plop. Hyvästi hiilariton elämä!
- join viiniä- hyvästi viinitön elämä ja söin karkkia - hyvästi karkiton elämä ;) ja päätin että TÄYSI KIELTÄTYMINEN kaikesta kivasta ei ole mun juttu

12 kommenttia :

  1. Täyskieltäytyminen - tai kieltäytyminen ylipäänsä - ei ole munkaan juttu. Elämä ja terveys ei kaadu satunnaiseen karkkipussiin tai pariin lasilliseen. Mutta niiden puute voi kyllä aiheuttaa syvää mielihyvävajetta, ja sehän ei ole hyvä juttu :D Joskus vaan on niin, että hyvä mieli on otettava vaikka herkuista, jos sitä juuri sillä hetkellä ei ole tarjolla muualta.
    Puss, ja lähetän sulle kilon hyvää oloa ja mieltä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ olen samaa mieltä, keyword on KOHTUUS, kaikessa. Mä olen nyt jättänyt minimiin pastan ja leivän, sekä lisännyt vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä ruokavalioon. SIINÄ OLEN onnistunutkin hyvin.

      Jos vilo herkuttelee kohtuudella tai viiniä kohtuudella, en suostu ottaamaan stressiä. :)
      Puus, iloa ja valoa muru!!

      Poista
  2. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    Hauskat noi mehujäämuotit. Pitää harkita hankkimista. Olen alkanut haaveilemaan siitä, että voisi pakastaa meidän rahkasörsseleitä ja kuvitella niiden olevan jäätelöä. Minä yritän taas viikonlopun täytekakkuherkuttelun jälkeen taistella viikon ilman herkkuja. Tein itseni kanssa sopimuksen, että kun lauantaina oli kakku tarjolla, niin saan syödä palasen. Pikkasen pöydässä nolotti, että huomaako joku, kuinka suuri palaseni oli :D

    Minulla viikkoa alkoi pienellä flunssalla, niin pienellä, että oli kuitenkin kömmittävä töihin :( Toivottavsti tämä olisi sellainen flunssamalli, että pukkaa päälle kunnolla eikä vaan hivuttele viikkokaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa harkita, ajattelin seuravaksi kokeilla oikeaa itsetehtyä jäätelöä!

      Heh, musta tuntuu ettei kukaan huomannut sun isoa kakkupalaa, vaan keskittyivät omaansa. Mä oon ollut jo kolmatta päivää ilman herkkuja; pe ja la meni lakuja kiitettävästi ja mini juustonaksupussi (ne on ihania).

      Paranemisia, hunajaa, inkivääriä ja valoa!

      Poista
  3. Hyvä viikko! Enemmän taitaa kuitenkin olla plussaa kuin miinusta tunnerintamalla. Kaikesta ei voi koskaan kieltäytyä. Elämässä pitää olla myös herkkuhetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti energiaa vei ristiriitatilanne - hetkellisesti patti sellainen - läheisen kanssa.
      Noh....onneksi saatiin aikaa sopu.
      Kyllä herkkujakin pitää saada nauttia - kohtuudella!!

      Poista
  4. Hei ja kiitos blogistasi. Vilustuneena kotona ja vähän masentuneena piristi lukea rehellistä tekstiä...hienoja kuvia ja upeita oivalluksia. Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirkku ihanista sanoistasi, jotka tuntuivat sydämessä saakka. Valoa ja paranemisia!!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top