Kun äitimyytti on sirpaleina

torstai 10. maaliskuuta 2016

Eilinen oli THE horrorpäivä lasten kanssa, lähestulkoon sotatila. Ihan järkyttävää rajojen hakua, uhmaamista  ja "isottelua" pojilta mua kohtaan tilanteessa, jossa heidän huonolla käytöksellä on seuraukset, niin että jouduin loppuillasta pyytämään exän avukseni. Ei ole aina helppoa lasten kasvattaminen yksin, varsinkin tilanteessa, jossa lapset hakevat voimakkaasti rajojaan ja käyttäytyvät niin v-mäisesti kuin lapset vain voivat käyttäytyä ja niiden silmissä loistaa vahva viha sua kohtaan.

Hirvikärpänenkään ei osaa härnätä niin kuin lapsi näissä pahimmissa tilanteissa härnää. Lapsen raivon määrä (niin kuin aikuisenkin) on mykistävä. Se on kauhistuttavan upeaa. Se puhdasta energiaa, rehellistä ja SUORAA viestintää. Se tekee hulluksi, ainakin minut. Siitä reaktiona minä hermostuin lapsille ja se vasta on rumaa kuultavaa, kun tulppa irtoaa. Takavarikoin kännykät ja otin muitakin poikien juttuja "talteen". Seurauksena siihen, multa piilotettiin mun kamera, jonka tosin sain jo takaisin. Jee. Nämä ovat näitä kasvattajan tähtihetkiä!

Mitä tehdä kun sisäinen lentokapteenius on hukassa? En haluisi olla liian kova, en kuitenkaan pompoteltavissa. Ennen kaikkea haluisin olla johdonmukainen. Se onkin vaikeinta kaikessa. Ensi kerralla toivon, että pärjään tilanteesta yksin, enkä tarvitse exää avukseni. Välillä vain huomaan, että exällä on suurempi auktoriteetti kuin mulla, tai ainakin me kaksi yhdessä olemme vahvempi tiimi.

Omat rajoitukset (esim. se että olen raivopää, julmuri, hirviöäiti) piirtyivät eiliseen iltaan kammottavalla tavalla. Kasaan sirpaleita ja etsin tähän päivään valoa. ❤. Pitkä päivä selätettävänä. Valitaan torstaina ilo!

Puss.

Joskus joo, eilen ei

17 kommenttia :

  1. Tuo on niin tuttua kaikkineen... Meillä esikoinen osaa jo tuon härnäämisen ja veetuilun. (Pienempi osaa toistaiseksi vain polkea jalkaa ja kirkua - luojan kiitos.) Siinä tuntee itsensä kyllä todella voimattomaksi, kun kohtaa lasten uhman ja vastustuksen.
    Tsemppiä, muru ♥ Hyvin sä pärjäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset TOSIAAN osaa.

      Jari Sinkkosen mukaan kasvatusprosessiin kuuluu, että lapsi houkuttelee kaikissa kehitysvaiheissa aikuisesta esiin samaa ikäkautta edustavan lapsen. Hyvin ne siinä onnistuu, huh heijaa!

      Kiitos tsempeistä muru, niitä tarvitaan.

      Poista
  2. Äitiys, kovasti nyt itseäni se repii :) Mutta tiimi - se on hyvä juttu, vaikka exä olisikin. Tiimi on hyvä juttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys se on elämän raskain ja rakkain juttu.
      Kyllä tiimi on hyvä ja niitä tarvitaan.....BIG TIME.
      Puss.

      Poista
  3. TSEMPPIÄ. Meilläkin on aika temperamenttinen tapaus tämä neiti 8v ja monta kertaa olen miettinyt, voiko esiteini-ikä alkaa jo nyt ja oi niitä kasvattajana olemisen huippuhetkiä, kun tosiaan tulppa irtoaa. Se ei ole shampanjasadetta se ;)

    Myrskyn jälkeen on pouta sää? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minä eilen 11-vuotiaani kanssa. Onko tää jo esimurrosikää?

      Tulpan irtoaminen on kauheaa kuultavaa ja just mietin kuinka paljon naapurit kuulivat?? IIK. Pitäisikö sanoa jotain, kun tuolla pihalla niihin törmää ;D?

      Ja se, miten kädetön sitä on yksin tilanteessa. Olen ymmärtänyt, että haluan oppia kunnolla vaatimaan ja haluamaan, asettamaan rajoja ja vaatimaan arvostusta. Ja silti haluan olla rento ja vaikaa, enkä niuho....

      Sitä kohti !! tai ???

      Poista
  4. Niin tuttua, niin tuttua! Jotenkin joskus jaksaa paremmin ottaa vastaan sen kaiken shaissen ipanoilta, mutta joskus se raja vaan tulee vastaan. Ja sitten hävettää oma lapsellinen käytös.

    Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Kärsivällisyys ja toisto. Tai jotain.
      Tsemppiä meille. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne. Uusia myllerryksiä odotellessa.

      Poista
  6. I feel you! Onneksi rakkaus on tärkeintä. Siihen luotan kun tulee noita tilanteita.

    VastaaPoista
  7. Sellaista se välillä on lasten kanssa. Itse valitettavasti kuulun siihen kategoriaan, että kun tarpeeksi kauan lapsi yrittää härnätä reaktioita, niin kyllä se tulee. Sitten jälkikäteen harmittaa. Tosin ei aina. Joskus ajattelen, että se on ihan hyvä lastenkin nähdä, että aikuinenkin suuttuu ja aikuisella on siihen oikeus. Joku maltti pitäisi vaan pitää oman suuttumuksen näyttämisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että on hyvä lapsen tajuavan, että käytöksellä on RAJAT. Mut harmittaa muakin....ja koen syyllisyyttä. Ei auta muu kuin pistää armollisuutta kehiin...

      Poista
  8. Kuulostaa niin tutulta. Lapset saa minussa välillä esiin sellaisen hirviön, että jälkeenpäin hävettää ja itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on muitakin äitihirviöitä, en ole yksin. Äitihirviöt rulettaa (aina joskus)!! Iloa.

      Poista
  9. Voi, niin tuttua.
    Ärsyttävintä on se, että ne temppuilee eniten meille lähimmille. Ei isät saa samaa sontaa niskaansa.
    Välillä osaa olla ihan aikuinen, silloin tällöin pimahdan kunnolla. TAi kovaäänisesti.
    JA sit pyydellään anteeksi puolin ja toisin.

    It's called life

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top