Sinkkuäiti tilittää

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Luitteko aikoinaan mainiota Loppukiri blogia? Minä luin, ja niin eläydyin kahden aikuisen naisen kokemuksiin  (virtuaali)treffiseikkailuista.

Taannoin MeNaiset listasi sinkkuuden hyviä puolia täällä

Loppukiri-nimistä blogia pitävä Emma ei oikein samastunut listaukseen.
– Näkisittepä vain sen listan, josta minä on kateellinen parisuhteessa eläville. Toivon pääseväni sinkkuudesta eroon vielä jonain päivänä – mieluiten jo tänään, Emma kertoo.


Minä niin samaistuin Emman kommenttiin siitä, että sitä kadehtii parisuhteessa eläviä aika monesta asiasta. Minäkin aina välillä kadehdin. Esim sitä, että voi katsella leffaa toisen kanssa, tehdä ruokaa yhdessä. Että, olisi joku joka ottaisi kainaloon, joku kenen kanssa pussailla ja nauraa. Että olisi joku kenen kanssa jakaa asioita. Ettei ihan KAIKKEA tarvitsisi tehdä yksin (alan olla jo aika pro IKEA:n pakkauksienkin kokoamisessa ja handyman-hommissa).

Varsinkin tässä vaiheessa kun sinkkuutta on kestänyt jo 2 vuotta, alan oikeasti aina välillä kokea yksinäisyyttä ja fyysisesti kaivata läheisyyttä. Kaipaan aidosti asioiden jakamista toisen ihmisen kanssa, tasavertaista kumppanuutta. Ehkä yksinäisyyden tunteen vahvistumiseen vaikuttaa myös se, että en ole niin kiireinen kuin ennen. Työssä ollessa sosiaalisen työn vastapainoksi yksinäisyys oli ihan jees.

Hassuinta on, että kun tapaan miehiä arjessa yllättävän usein tarkkailen heidän eleitään ja kiinnitän huomiota yksityiskohtiin. Tässä yhtenä päivänä metrossa eräs kilttisilmäinen mies kiinnitti huomioni, ja ojensin hänelle Metro lehden hänen sitä minulta pyytäessään.  Sivusilmällä  katselin häntä ja melkein väkivalloin sain itseni huumaantuneena upottamasta sormeni hänen kiharaiseen paksuun tukkaan. Samalla mietin voisinko rakastaa häntä, voisinko istua hänen kanssaan aamupalapöydässä ja keskustella päivän polttavista  aiheista?
http://ahappytuesday.tumblr.com/post/148380145756

Kävin tässä taannoin lounaalla Mister x:n kanssa. Olimme tavanneet nyt kolme kertaa ja vaikka mies oli välillä hiljainen ja pidättyväinen, hän omasi ihanan sarkastisen huumorin. Jutustelu oli kepeää ja kivaa. Miehellä tosin oli erosta vasta 0,5 v  olivat exänsä kanssa yhdessä 20 v. Hiukan olin kuitenkin skeptinen voiko kukaan olla valmis suhteeseen noin nopeasti? Toki ymmärrän, että me olemme kaikki yksilötä mutta....

Vaikka koen, että olisin valmis kohtaamaan rakkauden, jostain syystä luistan pakoon miesten lähestymisyritysten edessä. Mister X lähettää myöhemmin sydämiä tekstiviestissä ja minä vastaan hymyhuulilla. Olenko vieläkin epävalmis raakile? Pelkäänkö? Enkö halua vai uskalla hypätä? Niin kovin vain odotan sitä oikeaa - erityistä - ihmistä. Mitä jos sellaista ei tule?

Toisaalta koen, että kenen tahansa uuden ihmisen tapaaminen tuo eteen jotain uutta. Jonkun uuden ajatuksen tai liikahduksen, johon voi tarttua. Eteenpäin kuitenkin. Ehkä Mister X:n tarkoitus selviää myöhemmin.

Samalla kuitenkin tiedän, että koko ajan kasvan. Kaikki nämä sinkkuajat kasvattavat, toisaalta mietin kasvattavatko ne minua oikeaan suuntaan? Alanko kohta olla liian itsenäinen? Kovettumassa?  Kauheaa, jos vanhenen yksin. "Kaikki tahtoo rakastaa"- laulaa Hectorkin. Niin minäkin.

Ja kuitenkin olen ihan OK näinkin, kaipa voi sanoa, että olen kuitenkin tyytyväinen elämään. Elämässäni on rakkautta vaikka minulla ei ole miesystävää. Mulla on maailman paras perhe ja jos murheet musertaa voin kivuta siskon tai ystävien syliin.  Lisäksi on karvainen ystävä, ihana vahvatahtoinen iloinen kumppanini.  Kun itkettää, otan koiruuden syliini tai suukottelen poikia. Rakkautta voi ja pitää imeä lähipiiristä, varsinkin jos on sinkku!


Ystäväni muistutti minua kun viimeksi näimme: rakkautta ei voi pakottaa, se tulee omalla painollaan. Niin se on. On on. Ja in a meanwhile haluan elää. Kumpa muistaisin, että mahdollisessa parisuhteessa en ehkä tule olemaan yhtään enempään vakuuttuneempi omasta arvostani kuin nyt.  Kukaan muu kuin minä ei saa minua olemaan rakastunut itseeni. Kaikki kuitenkin lähtee siitä, että rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä. Eikä koskaan, koskaan hylkää itseään. Ehkä sinkkuaika opettaa minua juuri edellämainittujen asioiden osalta - olisiko siinä tarkoitusta sinkkuajalleni!? Ja jos on, ei se mikään hullumpi tarkoitus ole, oikeastaan ihan hyvä sellainen. 

 **
Tällä tilityksellä ei ehkä ollut kunnollista pointtia, piti vain saada ulos :D
Rakkautta meille kaikille - olimme sitten sinkkuja tahi ei :D!

10 kommenttia :

  1. Olen samaa mieltä, että se rakkaus tulee, kun on sen aika.

    Rakkautta päivääsi lähetän sylikaupalla 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen. Mä haluan myös uskoa siihen, että rakkaus tulee kun sen aika on - vaikka välillä kyllä on vaikeaa.

      Suukkosia loppuviikkoon!

      Poista
  2. Vaikken olekaan sinkku (tai ehkä juuri siksi?) tuo MeNaisten listaus on aika pölö.

    Kateuden kyllä ymmärrän - ainahan ruoho on vihreämpää jossain muualla. Ymmärrän jakamisen tarpeen arjessa. Läheisyyden tarpeen.
    Mutta tuossa listauksessa ei kyllä silitellä sinkkuja myötäkarvaan, eikä parisuhteessa oleviakaan. Grr.

    Rakkauden ja vähintäänkin koiranpusujen täyteistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On listauksia ja sitten on listauksia ja onhan asioilla aina min. kaksi puolta, true dat.

      Välillä vain strong-independent-woman fiilis on hakusessa, vaikka niitäkin hetkiä ON, ja siinäkin on puolensa.

      Kiitos, vähintäänkin kissanpusuja sinne ;)!

      Poista
  3. Eri elämäntilanteissa on varmasti kaikissa omat hyvät puolensa ja heikkoutensa. Minä taisin nuorena nähdä itseni enemmän naisena, joka asuu pitkin maailmaa ja on kiertolainen. Sen sijaan valitsin perhe-elämän ja sain kolme ihanaa poikaa. Hetkittäin kadehdin elämäntyyliä, jossa on vapaa menemään. Ymmärrän hyvin kaipuun parisuhteeseen ja asioiden jakamiseen, valitsinhan itsenkin sen :)

    Ystäväsi on varmasti oikeassa, rakkaus tulee omalla painollaan. Mutta kaiketi se vaatii sen, että on avoinna ottamaan vastaan sen kaiken mitä maailmalla on tarjottavana.

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että hyviä ja huonoja puolia on sekä sinkkuudessa että parisuhteissa, ja ruoho voi tosiaan näyttää aidan takana vihreämmältä.

      Ja onhan sinkkudessa oikeasti PALJON HYVÄÄ, mulle yksi tosi hyvä puoli on se, että ystävyyssuhteet ovat tässä vaiheessa erityisen tärkeitä. Aamut alkaa viesteilyllä ystävän/ystävien kanssa, samaan tapaan kuin ehkä parit tekevät. Tsemppiä/läheisyyttä/seuraa saa ystäviltä!

      Tiedostan kyllä, että se avoimuus ottaa vastaan mitä maailma tarjoaa on tärkeää! Ihan turha itkeä, jos odottaa prinssin tulevan kotoa hakemaan - no mä en sitä odota, mutta koen etten helposti hyppää (syystä tai toisesta). Tätä pitää ehkä pohtia jossain vaiheessa syvemmin :D

      Ihanaa päivää!

      Poista
  4. Lista oli oikeestaan aika surkea. Mukahumoristinen. Kyllä mäkin olen kateellinen parisuhdeihmisille ja kaipaan sitä toista elämääni. Ja samalla kun mä kaipaan ja toivon sitä toista mun elämään niin mä pelkään sitä ihan helvetisti. Siinäpä onkin vaikea yhtälö. Näin on ihan hyvä, mutta kuitenkaan ei ole.

    Mä pelkään ja olen huomannutkin että olen liian itsenäinen, pärjäävä ja varmaan vähän kovettunutkin. Miehet pelkää semmoista. Pitäisi olla avuton ja herättää miehessä se suojeluvietti, mutta milläs olet kun joudut koko ajan pärjäämään mitä ihmeellisimmissä tilanteissa! Kyllä on vaikeaa kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli melkoisen kökkö listaus, ehkä pitäisi tehdä oma?
      Mulle on tuttua myös pelko, ja se on todella vahva tunne.

      Mäkin oon huomannut ton tietynlaisen kovettumisen, deittailu/sinkkumaailma koukeroineen on oikeasti tosi raskasta/lannistavaa välillä. Pettymykset ja niiden vaikuttaminen positiivisuuteen, ihmissuhdepelit, viesteily ja se, että pitäisi olla aktiivinen (ei vaan enää jaksaisi, vaikka laiskahko olen ollut tähänkin asti.)

      Vaikka elämä on OK, perusvire elämässä positiivinen ja olen kiitollinen kaikesta hyvästä, kuitenkin se, ettei ole rakkautta, se SYÖ naista....

      Kun hyväksyisi sen, että tämä on tässä nyt näin tässä kohtaa tämä elämä, olisi paljon helpompaa!!

      Tai jos osaisi deittailla vaan kevyellä otteella liikoja miettimättä, mutta mulla on vahvasti mielessä, että kuka tahansa ei kelpaa. Jokin idioottimainen voima sisälläni väittää, että jonain päivänä se maailman paras tyyppi löytää just mut ja rakastaa just mua. Sen ajatuksen avulla pitäisi sitten porskuttaa seuraavat 1, 2 tai 5 vuotta :D

      Plääh...

      Ihania treffejä, pidän peukkuja!

      Poista
  5. Kyllä se sieltä tulee joskus. Sitten, kun on sen aika ja kun Se Oikea kävelee eteen. Sitten et enää tunne niin kovin jarrujen tarvetta. Tosin sekin saattaa pelottaa, allekirjoitan, sinkkuudesta juuri parisuhteeseen hypänneenä ja oikeasti kai rakastuneena taas vuosiin saatan tämän sanoa. Oliko tuo vaikea lause :D?

    Me Naiset -lehden lista sitten, voi höpöhöpö, mitä potaskaa. Voisiko sanoa, että listasta näkyy se, että sen on kirjoittanut vähän nuorempi ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista ja kannustavista sanoistasi - tuohon minäkin haluan uskoa. Se tulee kun on tullakseen....

      Voih niin iloitsen puolestasi, onnea uudesta elämäntilanteesta ja tietty siitä, että elämässä on RAKKAUTTA isolla R:llä. Happy for you, aidosti. Pitääpä kurkistaa blogiisi, oletko paljastanut missä tapasitte :D?

      Parhautta, että tulit ja jaksoit kommentoida, se tekee bloggailusta moninverroin motivoivampaa. Puss ja parasta päiväa!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top