Weekly Report

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kuluneella viikolla "nautin" sekä sateisista että valoisista ja lämpimistä päivistä. Tiistaina oli ihan hauska todeta ulkoiluttaessani koiruutta ohuen takin(kin) liian kuumaksi vaatteeksi. Luksusongelma!

Tapasin ystäviä kolmin kappalein. Luksusta sekin!

Torstaina tapasin rakkaan ystävän Cafe Engelissä, paransimme maailmaa ja söimme superherkulliset lohikeitot sekä maailman parhaat sitruunamarenkipiirakat. Varsinaista sadepäivän ruokaa! Erityisesti jäin miettimään ystäväni vahvuutta, hän on kokenut työpaikkakiusaamista työpaikalla ja nyt sairaslomalla. Ystäväni sanoi, että vaikka elämä on näyttänyt "raskasta" puoltaan, hän on samalla oppinut paljon ihmisen hyvyydestä, siitä miten maailmassa on ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat - ihan vain koska ovat sellaisia. Olen tosi ylpeä ystävästäni, joka on aivan aiheellisesti pitänyt puoliaan, vaikka olisi ollut helpompi luovuttaa!
 
Pienenä kuriositeettina: kuulimme kun suuri kasvatusalan guru piraisi Engelin vessassa 😂...kahdesti....No näitähän sattuu meille kaikille ;)! Ihmiset ovat ihmisiä!
 
Perjantaina kotiini pöllähti ihana Pinkki. Pulputimme niin, että emme ehtineet miettiä vloggauksia yhtään ja viikonlopun vinkit kuvattiin ihan lonkalta 5 minuutissa. Olemme tuumasta toimeen tyttöjä, ei voi muuta sanoa (laadusta (mistä laadusta?) tinkimättä). 

VIIKON ASU: Viime vuotinen HM mekko on edelleen validi :)



VIIKON ARTIKKELI: HS:n juttu Saara Sarvaksesta. Kauniit menestyvät ja se on väärin, sanoo Saara Sarvas – Suosittu kauneusbloggaaja lopetti bloginsa, hylkäsi ulkonäköpaineet ja tuntee nyt itsensä vapaaksi
"Saara Sarvas, 28, on maskeeraaja, kampaaja ja YleX-radiokanavan entinen juontaja. Moni muistaa hänet myös suosituista blogeistaan: nimeään kantavasta kauneusblogista ja Elämäni kunnossa -treeniblogista. Kauneusblogilla oli parhaimmillaan jopa 100 000 lukijaa kuukaudessa, treeniblogillakin 20 000. Nyt Sarvas tekee juttuja Ylen Vaakakapinaan, joka on laihdutukseen syvällisesti pureutuva verkkokampanja. Vaakakapina perustuu kehopositiivisuuteen eli itsensä hyväksymiseen, koosta riippumatta.

Sarvas on ollut elämänsä aikana sekä langanlaiha että ylipainoinen. Kummassakin olomuodossa hän on kammonnut läskiä ja kärsinyt ulkonäköpaineista.

Hän harmittelee, miten paljon on hukannut aikaa ja energiaa, kun on yrittänyt näyttää samalta kuin mallit mainoksissa.

”Olen puolet elämästäni pelännyt olevani lihava tai surrut sitä, että olen lihava. Väitän sitä paitsi, että jos en olisi aina pelännyt niin paljon lihavuutta, en olisi nyt lihava.”

Sarvas kärsi vuosikausia syömishäiriöistä ja jojolaihdutti. Vuoron perään paino putosi kymmeniä kiloja – ja sitten hän lihoi taas takaisin. Sama jatkui kerta toisensa perään.

Nyt hän on päättänyt, ettei enää koskaan laihduta. Laihduttaminen kun tekee suurimmasta osasta ihmisistä onnettomia, mutta ei hoikkia."
Saaran bodypositivity liike on TODELLA tarvittu ja hän on loistava esikuva kaikille niille nuorille jotka kamppailevat painon ja ulkopuolelta tulevien paineiden kanssa.


VIIKON RUOKA: Tonnikalanachovuoka. Ohje löytyy perjantain vloggauksesta.

Ja kuumaan uuniin....



VIIKON AJATUS: On ihanan vapauttava.

”Ei pidä lannistua siitä, että tekee toisinaan vääriä ratkaisuja. On luotettava menneisyyden minäänsä. (–) Hyväksy, kuka olet, älä pelkää olla ihminen, jollaiseksi päätöksesi ovat sinut muovanneet.
Huonot päätökset karaisevat, ja ajan myötä huonoista päätöksistä tulee hyviä.”
Albert Espinosa Keltainen maailma
 
Valoisaa kesäviikkoa, toivotaan, että sateet väistyvät pian!
     

11 kommenttia :

  1. Weekly report tarjosi taas paljon ajattelemisen aihetta 😘

    Suloista uutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikossa ehtii tapahtua paljon! Upeaa uutta viikkoa, muru!

      Poista
  2. Hyvä viikko kooste. Vaakakapina on mahtava tapa yrittää päästä sinuiksi itsensä kanssa.
    Ihanaa viikkoa sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaakakapina tai mikä vain jokaiselle sopii päästäkseen sinuiksi itsensä kanssa. Konstit ovat monet.

      Ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  3. Mukava raportti viime viikosta! Toivotaan, että uusi viikko jatkuu yhtä mukavana. Näitä sadepäiviä tarvitaan aina välillä, jotta vihreys säilyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä viikko on alkanut niin sateisena, että vesilammikoita riittää. Luonto tykkää! Ihanaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  4. Mukava viikko sinulla on ollut ja tuo ystävien tapaaminen niin voimaannuttavaa <3. Mukavaa loppuviikkoa sinulle aurinkoinen!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top