Ankean viikon valoisampi loppu

lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikko oli raskas, oli rypemistä ja musertavan synkkiä tunnelmia, itkua, itsesääliä ja samalla uskomatonta ketutusta, Sannin biisiä lainaten: "että mitähän v-tua?"  Että miten kukaan ei tajua palkata mua? Mulla on taitoja, visioita, kielitaitoa, lapset tehty, someosaamista, oon hyvä tyyppi, avaan suuni, olen oma-aloitteinen jne &/&//%(%&)&/.  Peruin yhden kivan menonkin siskon kanssa, kun ajattelin etten pysty feikkaamaan itseäni, onneksi sisko ymmärsi. Piilouduin peiton alle, söin suklaata, velloin, katsoin netflixiä ja tein koiralenkkejä. Juttelin ystisten kanssa. Olin vaan. Kuuntelin itseäni.

Se kaikki auttoi vähän...en sano että paljon, koska valehtelisin, mutta pikku hiljaa muutaman päivän rypemisen jälkeen lähdin taas liikenteeseen. Purin kurjaa fiilistä toimintaan: punttikseen, tapaamisiin, työhakemuksiin, kuskauksiin - elämään.  Joka päivä jotain pientä, babysteps. Vaikka uskonkin ajatusten voimaan, niin uskon, että ihan aina se ei riitä.  Joskus tarvitaan jotain konkreettista. Ja mulle se oli tällä viikolla se, että SAIN ITSENI TOIMIMAAN, ihmisten ilmoille, pois oman navan ympäriltä. Niin  ja laitoin myös fb:iin "HAEN TÖITÄ" ilmoituksen Linkedin-linkkeineen, joka poiki vastauksia ainakin 5. Jee. Sekin on jo jotain. Eteenpäin. Pahinta on pelkkä vellominen.

Perjantaina pääsin englanninkielen testeihin erääseen mielenkiintoiseen työpaikkaan liittyen- jotain positiivista, ajattelin itsekseni.  Tänään tapasin pitkästä aikaa rakkaaan ystiksen, ja saimme maailmaa parannettua La Torrefazionessa.  Sain myös ystikseltä myöhästyneen synttärilahjan, juuri sen pitkään toivomani 2017 kesän MUUMI-mukin. Vielä päälle Kaikki Mieheni Aleksanterin teatterissa (klik) naisenergiaseurassa. Elämä on nerokas keksintö aina välillä. Universumikin on välilllä (ainakin hetkellisesti) kaveri.

Ajattelen, että elämä ei riipu iästä tai vuosiluvuista, koskaan ei voi tietää mitä on kulman takana. Elämä on välillä p-kaa, rypemispäiviä, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, ja toisaalta myös universumin sattumuksia, ilohyppyjä ja jaloilleen pääsemistä. Uskon, että näin 44 vuotiaana elämä on edelleen edessäni, seikkailu ja täynnä mahdollisuuksia. Huomisesta kukaan ei tiedä, mutta muistetaan, että elämme niin kauan kuin sydän jyskyttää ja uskallamme katsoa elämää avoimin ja uteliain silmin.


Muiskuja kaikille lauantai-iltaan, tehkää hyvää itsellenne ja toisillenne.

23 kommenttia :

  1. Elämä on yhtä vuoristorataa, tunteet myrskyilee ees taas ja hetken kun menee hyvin niin pian tulee jotain mikä vie pohjan kaikelta.
    Hurjasti stemppihaleja ja pidän peukkuja työnsaannin puolesta, kyllä se paikka jostain löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee vuoristoradassa sitä ajellaan, elämä on täynnä kurveja & kompastuksia, ja heh (onneksi?) en ole itse päässyt koskaan ylpistymään sen verran niitä on ollut.

      Kiitos kultainen <3 Valoisaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. HIenosti kirjoitit elämän nurjasta puolesta. Anna itsellesi aikaa murehtia, mutta jaksa myös nousta ylös koska se murehtiminen ei mihinkään pitkälle kanna. Hyvin taas pääsit pois oman napasi ympäriltä, kuten kirjoitit <3 Hyvä Sinä, Hyvä Taru <3
    Tsemppiä ja voimia, sinulla on koko elämä vielä edessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen hyvä rypemään mutta myös suht hyvä nousemaan jaloillleni. Sekin on (kai) opittu ja tarpeellinen taito, jota me kaikki koemme jossain vaihessa elämää.

      Olet ihana ja kultainen ihminen kun kirjoitat minulle niin kuin kirjoitit, vaikka emme ole (vielä) tavanneet.

      Kiitos Satu <3 Valoisaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu! Minä menin tämän viikon lasten tunteiden mukana ylös ja alas. Nyt olisi tarvetta rauhalle ja hiljaisuudelle sekä omalle ajalle.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Toivon sinulle rauhaa, hiljaisuutta ja kaikkea hyvää uuteen viikkoon, olet totta tosiaan sen ansainnut <3

      Poista
  4. Hienosti kirjoitettu! Minä menin tämän viikon lasten tunteiden mukana ylös ja alas. Nyt olisi tarvetta rauhalle ja hiljaisuudelle sekä omalle ajalle.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus ja mikä parasta, pääsit ylös toimimaan! Itselleni olisi hyvinkin voinut käydä niin, että olisin jäänyt sinne sohvan nurkkaan. Olet aktiivinen ja uskon, että vielä sinullekin löytyy se uusi työ. Kuten sanoit, elämä on vielä edessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on onneksi taito josssain vaiheessa päästä ylös sieltä sohvan kulmasta, vaikka perusluonteeltani laiska oonkin :) Taito sekin.

      Mäkin uskon, että etsivä löytää, vaikka siihen sitten tovi menisikin.

      Kaikkea ihanaa sinne Krisse <3

      Poista
  6. Hieno kirjoitus taas kerran! Hyvää syyssunnuntaita Taru❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista kultainen <3

      Poista
  7. Työnhakeminen on raskas prosessi, olen seurannut sitä vierestä. Jaksa uskoa itseesi - se löytyy vielä! Joskus tekee hyvää nollata pettymykset ja kieriskellä pohjalla, mutta sieltä pitää ponnistaa taas matkaan. Jonkun on pakko huomata loistosi, intosi ja taitosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en todellakaan ymmärtänyt miten raskas prosessi se onkaan, ennen kuin tänä syksynä. Ehkä tälläkin on jokin tarkoitus ja jos/kun on, minäkin sen opin.

      Uskon, että työnhaku on paljolti sinnikkyyttä, verkostoitumista, asennetta, sitä etten anna periksi.

      Kiitos vielä ihanista sanoistasi...toi sana loisto on ihana, ja niin kaukana nyt. Valoa viikkoon!

      Poista
  8. Hei, mä voin lohduttaa että kohta viiskymppisenäkin elämä osaa yllättää, antaa seikkailuja ja sitten sitä "että mitähän v-ttua" :)Tsemppiä työnhakuun ja aurinkoista alkuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin uskon juuri tohon "elämä osaa yllättää, antaa seikkailuja ja sitten sitä "että mitähän v-ttua" :)" vaikka välillä ryven ja usko on koetuksella. Ehkä se on tärkeintä se pohjimmainen usko, joka on siellä "jossain".

      Ihanaa lomaa <3

      Poista
  9. Sellaistahan se elämä on, yhtä ylä- ja alamäkeä. Onneksi, jos käy listaamaan, on päivissä kuitenkin enemmän hyvää kuin pahaa.
    Aurinkoista sunnuntaita Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se elämä on, näin se menee, olen se kantapään kautta opinnut...taitaa tulla selkärangasta. Onneksi elämässä on niin paljon hyvää, juuri tänään ihalin koiralenkillä luonnon (syksyn) ihmeitä ja nautin kiireettömyydestä. Elämä on tässä ja hetkissä.

      Ihanaa ja valoisaa viikkoa Outi <3

      Poista
  10. Ihana aito kirjoitus taas ja mummini 96vee sanoin, ihan lapsosia ollaan vielä ja kuulemma himputin kauniitakin. Eli nautitaan siitä. <3 Niin ja joskus on ihan pakko rypeä, siellä kaiken vellomisen keskellä tehdään syvää ajatustyötä, vaikka se ei muille sitä katsoville aukenisikaan. Eilen oli meikäläisellä sellainen pv ja otin myös vallan tirsatkin, siis ihan tavatonta. :)

    Muiskuja ja zemppiä ja toivon, että pian kaiken tämänkin tarkoitus sulle valkenee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mummi sinulla. <3 Melkein tuli noista sanoista kyyneleet silmään, koska mulla ei tuollaista mummia ole ollut.

      Rypemistä tarvitaan välillä niin se vaan on. Se kestää aikansa ja sitten voi jatkaa matkaa eteenpäin...vähintäänkin varovaisin askelin.

      Mut hei kauniita olemme ja mikä parasta: tunnemme paljon ja olemme aitoja. <3

      Kiitos aitoudestasi Tiia <3

      Poista
  11. Toivotaan, että tämä viikko on parempi :) Täälläkin tuntuu välillä, että eikö tällä elämällä ole muuta kuin järkätä toinen toistaan ikävämpiä yllätyksiä ja sitä rypee ja rypee, kunnes taas tajuaa, että vitsit, tää onkin aika kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että kaikkia tunteita tarvitaan, ne pitää käydä läpi ja vasta sen jälkeen sitä pääsee jaloilleen. Tunteitten polkeminen, nieleminen tai ohittaminen palaa meidän näköpiiriin ennemmin tai myöhemmin. Been there done that. Thousand times.

      Elämä on oikeesti jees. On. Kaikkea hyvää sinulle Ruut.

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top