Weekly Report

tiistai 3. lokakuuta 2017

Viikon ILOUUTINEN oli se että, tällä viikolla pääsen - en yhteen vaan kolmeen- työhaastikseen. 

Juurikin sen vuoksi olen kokenut (kadonneena ollutta) varmuutta siitä, että kaikenlaista (esim pettymyksiä) tulee, mutta onneksi myös menee. Koen entistä vahvemmin, miten mieletön kokemus olemassaolo on, elämä oikeasti kantaa ja hyviä asioita tapahtuu, kun vain tarpeeksi yrittää eikä anna periksi. Ja vain tyhmä antaa elämän valua sormien läpi.

Olen myös superkiitollinen siitä, että mulla on ystäviä, jotka ovat uskoneet muhun silloin kun itse en ole uskonut. Sydän.

VIIKON ASU: Aloitin villakangastakkikauden,pakko se vaan on uskoa, että se on syys nyt. Löysin kaapista viimevuotisen harmaan villakangastakin, ja nyt täytyy pahoitella Tuija, en taidakaan tuoda takkia sulle, vaan jatkan sen käyttöä. Anteeksi, äläkä lyö :D ! 


VIIKON KIRJA: Aloitin alkuviikosta kirjastosta aikoja sitten varatun kirjan, josta on ollut taannoin monta juttua naistenlehdissä.  Tom Malmquistin esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se tuo lukijan eteen Malmquistin kokemia todellisia tapahtumia, kun perheenlisäyksen odottaminen, onnellinen asia, muuttuu traagiseksi. Syntymästä tuleekin kuolemaa, ja elämän ääripäät ovat läsnä samanaikaisesti. Odotettu tytär syntyy, tyttären äiti ja Tomin puoliso Karin kuolee.

Olen nyt sivulla 30 ja Joka hetki olemme yhä elossa vaikuttaa hyvältä mutta raskaalta.  Kirja vaikuttaa sellaiselta kirjalta, jonka lukeminen vaatii omanlaisensa hetken. Sellaisen, että jaksaa kohdata vaikeitakin tunteita. Tulta päin!

VIIKON ONNI: Mökkiviikonloppu rakkaiden kanssa. Onni. Ei lisättävää.



VIIKON RESEPTI: Aloitin kasvissosekeittobuumin (kyllä se on sana)  - jaa miksikö? Koska se nyt vaan kuuluu syksyyn, siitä vain tulee niin hyvä mieli, mikäpä lämmittäisi syksyn kylmyydessä paremmin kuin kuuma keitto?  Pilkoin keittoon mukaan porkkanaa, kukkakaalia, perunaa +  pussi kaupan keittovihannespakastetta + kasvisliemikuutio. Keitin kasviksia ja loppuvaiheessa mukaan 1 pkt ruohosiputuorejuustoa.  Niin parhautta!


VIIKON HIMOTUS: Zaran pörrötakki johon voisi piiloutua talveksi ja tulla ensi keväänä pois. Mitä enemmän pörröä, sen parempi olkoon mottoni!

Kuva

 VIIKON AJATUS:
Onnellinen on se, joka herättyään mielihyvällä palaa tajuntaan ja tuntee olevansa juuri se, joka haluaakin olla.


Kaunista lokakuuta, siskot!  


24 kommenttia :

  1. Jess!!! Pidän koko viikon kaikkia peukkujani pystyssä! Mulla on fiilis että NYT se duunipaikka napsahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 - mä en uskalla todellakaan innostua. Mut iloinen, että nyt on hyvä buumi!

      Poista
  2. Onnea kaikista työhaastatteluusta ja tsemppiä ❤️

    Ja kyllä mä nyt taidan suuttua tuosta takista... NOT! Hyvä että tykästyit uudestaan. Olishan se ihan silkkaa hulluutta myydä takki ja huomata samantien tarvitsevansa uuden samanlaisen.

    Ihanaa päivää muru 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru.

      Ymmärrän suuttumuksen :D Toivon syvää ymmärrystä naiselle, jonka mieli on yhtä nopea liikkeissään kuin Stockan hullujen päivien vilinä (niin ne on kai ensi viikolla :))

      Puss muru <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Ihanaa lokakuuta sinnekin.

      Poista
  4. Tsemppiä haastiksiin, täällä virtuaalitsemppaus päällä ❤️

    VastaaPoista
  5. Vau, kolme työhaastista viikossa on jo tosi hyvä! Go girl :)
    Tsemppiä ja hyvää mieltä viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää viikko on ihan kumma harvinaisuus - suoranainen ihme. Mut happy siitä, että pääsee haastiksiin. Onnistumisia tarvitaan jotta itsetunto on edes ok tasolla.

      Muiskuja sinne muru <3

      Poista
  6. Takki on ihana!

    Onnea matkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen <3, takki on kyllä kiva. Ja tsemppejä tarvitaan isosti.
      Kaikkea hyvää <3

      Poista
  7. Onnea haastatteluihin!

    Villakangastakkeihin en ole vielä siirtynyt, juuri vasta vedin sukat jalkaan kesän jälkeen ja vaihdoin ballerinat nilkkureihin. Vuorittoman "mukavillakangastakin" olen pukenut parina päivänä. Siis sellaisen, joka esittää olevansa villaa/villasekoitetta, mutta koostumuksessa ei ole prosenttiakaan villaa. Välikausitakkien sesonki on niin lyhyt, että edullinen versio on palvellut hyvin jo kolmatta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että villakangastakkien sesonki on lyhyt. Niitäkin on niin monenlaisia. Jotkut ovat niin ohuita, että heti paleltaa ja tuuli puhaltaa läpi, kun taas laadukkaissa on paksu vuori ja sen alla "vuoriliina", joten ne ovat lämpimiä ja pitävät jonkin verran tuultakin.

      Tuo sun keino on ihan loistava & edukas... mahtava vinkki!

      Poista
  8. Täällä koko TIU pystyssä sulle (sormet ja varpaat), toivottavasti nyt kolahtaa! Kiva viikkokatsaus ja aistin myös sun positiivisuuden. Huippu viikkoa sulle ihku <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sari, kiitos ystävällisistä ja kultaisista sanoistasi <3 Snif.

      Kaikkea hyvää ja vauvantuoksua sinne <3

      Poista
  9. Tuo villakangastakki on kaunis, en minäkään siitä luopuisi!
    Ja pörrötakki-olen himoinnut niitä koko alku syksyn.

    Hurjasti onnea työhaastikseen, pidän peukut pystyssä, että tärppää!!
    Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marcs & Spencer osaa hommansa, esim villakangastakit.

      Ja pörrötakkejakin tarvitaan ...kaikella on paikkansa :D (ja tarpeita voi keksiä jos on tälllainen innostuja, kuin minä)

      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  10. Ihana kirjoitus ja tuo villakangastakki it's a keeper <3 Kolme työhaastista on jo tosi hyvä juttu, josko sieltä jo napsahtaisi, peukut on pystyssä. Ihana tuo loppulause, on juurikin hyvä olla minä, tälläisenä kuin olen <3

    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastikset ovat oikeasti huippujuttu mutta eivät kerro lopputulemasta mitään. Joka tap, eteenpäin mennään ja YRITTÄMISTÄ ei koskaan lopeteta!! It's a promise.

      Muisk <3

      Poista
  11. Tsemppiä haastatteluihin, pidän peukkuja sulle niin että niihin jo sattuu :D
    Joo ei tuota takkia saa Tuijalle antaa, voit antaa sen mulle <3

    VastaaPoista
  12. Pidän peukkuja työhaastatteluiden aikaan eli koko viikon! Toivottavasti tärppää!
    Kirja, jota luet kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta on varmasti raskas. Aihe kun ei ole sieltä kevyemmästä päästä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Voi ei mikä pörrötakki! Oli vaarallista tulla tänne. :P Ihanaa alkanutta lokakuuta! <3

    VastaaPoista
  14. Täällä myös peukut pystyssä. Ihana ja positiivinen postaus. Ja ihastuttava tuo pörrotakki. Olkoon viikkosi onnekas ��

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top