Weekly Report

maanantai 5. helmikuuta 2018

Viime viikolla

- kirosin sitä, ettei autossa ole lapiota. Auton kaivaminen lumihangesta on aikamoinen homma ilman sitä.
- kun on ollut jollakin tapaa ylivirittyneessä olotilassa alkuvuoden, on mahtavaa huomata, että sitä alkaa hiukan rauhoittua ja voimaantua
- huomasin, että auton perässä oli kunnon naarmu & kolhu, jonka olemassaololle ei keksi selitystä. En ole tietääkseni kolhuillut auton kanssa. Mutta entä jos olenkin, huomaamattani ja tietämättäni? Mitä muuta olen voinut tietämättäni tehdä? Epäilen tosin sitä, että autoani on kolhittu jollakin parkkipaikalla...
- viime viikon rekkamiehen turvallisuushakuisiin annoksiin verrattuna terveelliset salaatit, joita olen tällä viikolla syönyt. Kevyempi elämä on alkanut ja olen siitä iloinen, en olekkaan menetetty tapaus kaikkien blogimaailman terveysintoilijoitten rinnalla! Kanasalaatti, parmankinkkusalaatti jossa oltermannia ja viinirypäleitä, lämminsavulohisalaatti, tonnikalasalaatti. Hyvä minä! (Ja ihailuni kaikille, jotka jo elävät terveellistä elämää, I'm getting there!!)
- ihastuin armeliaaseen pakkaseen. Toki tein "pakolliset" koiralenkit, mutta muuten esim sunnuntaina annoin itseni vain olla, eikä tarvinnut suorittaa 


VIIKON ASU: Mustaa ja harmaata.




VIIKON TEATTERINÄYTÖS: Lauantain - jos ei piristyksenä niin- vaikuttavana kokemuksena ja 1930- luvun ajankuvana oli ihanan exän nyksän kanssa Helsingin kaupunginteatterin Kangastus 38. Näytös oli loppuunmyyty ja katsojakunta hiukan meitä vanhempaa, jotta saimme hetken aikaa tuntea olevani kovinkin nuori tai nuorehko. Näytelmän jälkeen tosin ymmärsin miksi näin oli, voin vain kuvitella millaista olisi ollut nähdä näytös, jos siitä olisi oman suvun lähihistorian kokemusta tai painolastia.

Kansallisteatteri näyttämöversion on tehty Kjell Westön romaanista Kangastus 38 (Otava 2013), mutta nyt täytyy aloittaa paljastuksella.  En ole parhaita kamuja Kjell Westön kanssa. Yritin lukea kirjaa Missä kuljimme kerran, mutta en kokenut minkäänlaista imua ja kirja jäi kesken. Mutta siis nyt oli aika tutustua Kjellin kirjasta pohjautuvaan näytelmään, ehkä minä olen kehittynyt ja aika on oikempi.

Eletään vuotta 1938. Näytelmä alkaa asianajaja Thunen toimistosta, jonne pidättyväinen rouva Matilda Wiik on pestautunut, mutta ei ole tullut sinä päivänä töihin. Näytelmän lopussa selviää dramaattisesti, että miksei. Tarinassa kerrotaankin, miksi tietty tragedia tapahtui, mitä kauheuksia ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja mihin kauheuksiin ne johtavat.  Näytelmässä rinnastuvat toisaalta juutalaisten ja toisaalta Suomen vuoden 1918 sisällissodan punaisten kohtelu vankileireillä. Matilda Wiik on osa kansakuntaa jakanutta ja ristiriitojen sävyttämää historiaa, josta Suomi vaikenee. 

Kuva  Mitro Härkönen
Teatteritraditio, etukäteen väliajalle tilatut Proseccot :)

Rouva Wiikiä esittää kolme näyttelijää, jotka ovat pääosin yhtä aikaa lavalla. Näen lavalla kolme hahmoa, ja silti oikeastaan vain yhden. Jokainen heistä on oma persoonansa, mutta saman henkilön eri puolia. Nuori sisällissodan jälkeen Santahaminan vankileirille joutuva Milja on Noora Dadu, elokuviin, kirjoihin, musiikkiin yksinäisyyttään pakenevaa Matildaa esittää Edith Holmström ja täsmällistä ja asiallista, kaiken osaavaa ja tekevää rouva Wiikiä Cécile Orblin.

Hyvää:

- Kjell Westön taitava kieli pääsee esiin.

- Kolme naisnäyttelijää toimivat yhdessä saumattomasti. Erityisesti Noora Dadu koskettaa, koska Milja vie näytelmässä eteenpäin Rouva Wiikin vankileirillä koettuja tapahtumia

-Timo Tuominen asianajajana loistaa roolissaan hyväosaisena ja silti syyllisyyttä tuntevana hahmona, joka haluaa aina uskoa hyvään.

- Näytelmä on dramatisoitu ja ohjattu erittäin taitavasti, kiitos Michael Baranin ja Mikaela Hasánin. Huima suoritus! Hyvinkin paksusta kirjasta on tiivistetty olennainen jättämällä pois muutama sivuhenkilö.

- Jos yksi lause jäi illasta jäi muistiin oli ikävä totuus tänäkin päivänä:  "Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus."  Näin se on ja totta vielä tänäkin päivänä jopa Suomessa muusta maailmasta puhumattakaan.  

Kehitettävää:

- Näytös oli kestoltaan 2 h 45 min, olisiko voinut typistää?

Lämmin kiitos lipuista Kansallisteatterille.
Kanasalaatti a la Pinkki. Kanaa, papuja ja suolapähkinää. Nam. 


VIIKON ASENNEBIISI: Tässä Haloo Helsinkin ja JVG:n biisissä on munaa!

VIIKON HIMOTUS: Ihana Lindex-paita. Tämä olisi helppo stailata rennosti tai juhlavasti riippuen tilaisuudesta. Ihan vain tuli mieleen, saisinko saman paidan valko-sinisenä?
Kuva

VIIKON HUOMIO: Oletteko huomanneet, että aurinko nousee jo klo 8:25. Ihan mahtavaa, kevättä kohti mennään eikä meinata.

Suloista uutta viikkoa ja hyvää Runebergin päivää!

11 kommenttia :

  1. Tuo raitapaita olisi kyllä just eikä melkein sinivalkoisena, mutta on aika ihana noinkin. Peukut salaateille, täälläkin pitäisi, mutta hiilarit ne vaan pitää kylläisenä hehe. :)

    Auton naarmu ei ole sinun aiheuttama, trust me, kyllä sen huomaa kun törmää johonkin tai edes hipaisee. Ikävä juttu! Ikävää on muuten ilman lapiota kaivaa auto lumesta, käsin on kaivettu muutama kerta ja polvillaan maassa ja ohuet kreppisukkikset jalassa, omg, mutta tähän pystyy nainen, mies luultavasti odottelisi kaveria hinaamaan, hih.

    Luinko oikein, teatterissa exän nyksän kanssa? Sehän on mahtavaa, että olette ystäviä. <3

    Muiskuja uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aloin miettiä, että tuo tummansini-punanenkin voisi olla kiva, kiitos kannustuksesta. Ja hei, mulla niin sama hiilarit vetää koko ajan puoleensa. Varsinkin tällä viikolla kun on ollut kunnolla pakkasta. Esim ma vedin jätti annoksen lihamureketta perunamuusilla...että näin.

      Mä olen samaa mieltä, että auton skraidut kuulee ja huomaa. Kiitos sinä epärehellinen auton lommaaja :(

      Me olemme onneksi hyvissä väleissä eksän nyksän kanssa, aivan upea tyyppi. Pari-kolme kertaa vuodessa vähintään käydään teatterissa tms..

      Muiskuja Tiialainen <3

      Poista
  2. Minä luin joskus takavuosina tuon Westön romaanin. Pidin, vaikkakaan en ehkä yhtä paljon kuin 'Missä kuljimme kerran'. Minäkään en voi sanoa, että olisin rakastunut Westöhön, mutta se henkilöiden kohtelu ja heidän tarinansa esiin tuominen vetoaa.

    Valoa kohti tosiaan mennään, se on iso ilo se!
    Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Westö on vaikea pala, yritän kyllä, ihan jo siksi, että hän on super suosittu ja toki taitava kirjailija.

      Musta tää kasvava päivän pituus on niin huikeeta, että voisin hyppiä ilosta :)

      Iloa ja rentoa viikkoa ihana <3

      Poista
  3. Vastaavan paidan näin Kappahlissa vaaleansini-valkoisena, käypä kurkkaamassa.
    Exän nyksän kanssa, tuollainen suhde tietää hyvää lapsille <3
    Ihanaa viikkoa ihana Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos kun vinkkasit, nyt on kyllä pakko marssia Kappahliin nuuskimaan.

      Mä olen aina ajatellut, että ihan jo lasten takia(kin) eron sattuessa aikuisten pitää tsempata ja unohtaa menneet. Olen super iloinen, että vuosien saatossa olen tutustunut maailman mukavimpaan nyksään. (toki alussa en olisi siihen ehkä ollut valmis) <3

      Kiitos kovasti ihanasta kommentista <3

      Poista
  4. Kivan mallinen raitapaita, enpä huomannut, kun kävin Lindexillä. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin bongasin ko paidan nettikaupasta ja totta mooses sitä pitää ensin hypistellä....

      Ihanaa viikkoa ja kiitos kovasti kivasta kommentista <3<3

      Poista
  5. Tosi kiva paita :)
    Minusta Missä kuljimme kerran on todella hyvä. Näin se kirjamaku eroaa. Tosin täytyy myöntää, että on minulla jäänyt Westön kirja ellei kaksikin kesken.

    Onpa hienoa, että sinulla ja eksän nyksällä on noin mutkattomat välit!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top