Elämä on välillä todella outoa ja jopa paradoksaalista.

tiistai 24. huhtikuuta 2018


Tänään olen mietiskellyt kovasti väsymystä ja uuvahtamista. Tämä siksi, että jaksaminen on ollut viime aikoina kovilla. Ei siitä ole pitkä aika kun itkeskelin lohduttomasti väsymystäni yhdelle jos toisellekin läheiselle, mulla oli niin vahvasti sellainen olo, että en enää j a k s a tätä raskasta mössöä, jota myös elämäksi kutsutaan. Keho tuntuu lyijyltä. Tuntuu että mulla ei enää puhti riitä. Että pitkät työpäivät, poikien rajojen hakeminen ja pelkästään arjen pyörittäminen on ihan vaan LIIKAA. Että nämä vaikeudet tietyssä asiassa eivät koskaan lopu, että jos jotain uskoa on ollut, se on taas kateissa. Maksaisin aika paljon jos tilanne menisi parempaan, mutta liian usein  tulee takapakkia.

Viime aikoina olen kääntynyt paljon läheisten puoleen- luojan kiitos heitä on. Olen itkenyt paljon niin, että silmät ovat usein tomaatit. Olen kuunnellut paljon lähimpieni ääntä ja saanut - ainakin ajoittain - niistä luottamusta jonka jälkeen olotilaani on hiipinyt toivonsarastus. Eilen jäivät erityisesti siskoni sanat: "huomisesta tulee parempi päivä kuin eilisestä." En välttämättä uskonut siskoani, kovapäinen kun olen. Tietenkin olisi kannattanut, se olisi tehnyt elämästä helpompaa ja lohdullisempaa, mutta ihminen uskoo mitä haluaa uskoa. Mutta tuona totaalisen epätoivon hetkenä nuo siskoni sanat olivat kuin haalea velliä. Luihin sekä ytimiin viiltävä uupumuksen tunne esti uskomasta yhtään mihinkään.

Tänään aamulla heräsin, tein aamiaisleivät pojille, lähetin lapset kouluun. Tein työntäyteisen etäpäivän. Jatkoin elämää niin kuin sitä jatketaan sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole muita vaihtoehtoa (koska itse pyörittää arkea). Jotakin kuitenkin ehkä muuttui hiukan, tein pieniä siirtoja. Ei mitään suuren suurta tai ennenkuulumatonta mutta niin, että jokin (jossain) liikahti. Ostin kotiin kirkkaan keltaisen krysanteemin, paljon hedelmiä ja hyvää ruokaa. Kävin koiruuden kanssa pitkällä lenkillä. Puhelin itselleni kannustavasti ja lempeästi. Kuuntelin Kaija Koon Siniset Tikkaat.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen että elämä on välillä todella outoa ja jopa paradoksaalista. Vahvuus ei välttämättä aina ole sitä, että näyttää vahvalta kaiken aikaa. Mitä huonommin tai väsyneemmin menee ja mitä enemmän illuusioita ja odotuksia karisee, niin sitä hienompia juttuja ja sitä suurempaa vapautta löytyy - jos ei heti juuri sillä aallon pohjan hetkellä, niin ehkä juuri silloin kuin vähiten odottaa. Esimerkiksi silloin kun on ihan rättipuhkipoikki ja ystävän kannustavat sanat tuntuvat luissa ja ytimissä. Ehkä väsyminen opettaa jotain, jos ei muuta niin ainakin oman itsensä kohtaamista. Ellemme tee mahalaskuja, koe riittämättömyyttä tai väsy, emme voi koskaan kasvaa ihmisinä.

Haluan oppia vielä monta asiaa itsestäni ja elämästä ja varmasti niin teen. Elämässä on asiat ihan hyvin tai ainakin OK. On monta syytä kiitollisuuteen.  Elämällä on tapana kantaa ja järjestyä. Mikä on totta, olemassa, aitoa on ulottuvillani.

Ulkona ripottelee. Tänään nostan maljan sinnikkyydelle, jota osoitan viimeistään silloin kun tästä suosta noustaan. Ja tästähän noustaan, se on varmaa!

Rakkautta ja lempeyttä viikkoonne!
Kuva viime keväältä

16 kommenttia :

  1. Voi Taru, Cèst la vie....uupumus ja väsymys ei kuullosta ollenkaan hyvältä, tiedän sen varsin hyvin viimeisen puolen vuoden kokemuksen perusteella. Et saa vaatia kuitenkaan itseltäsi liikoja, sillä sillä on tapana vaikeuttaa asioita vielä enemmän.
    En tiedä sinun syitäsi, mutta muista että, vaikka olet hiljakkoin uuden työn aloittanut, on saikkua pidettävä silloin kun keho ja mieli sitä vaatii.
    Voi miten toivon sinulle ihanainen auringon paistetta elämääsi ja tulisipa joku ja pyyhkisi huolesi pois.
    Mutta on tää elämä kummallista, multakin myytiin liikehuoneisto alta pois, kuukausi olisi aikaa etsiä uutta, ei oo helppoo ei.... tässä olisi muutenkin kaikkee.
    Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. Tämä liittyy henkilökohtaiseen elämään, siihen että toisella on vallankäytön väline, ja hän sitä käyttää.

      En edes vaadinko itseltäni liikoja, yritän vain selvitä, tuntuu vain, että normiarki kuormituksineen on ihan liikaa. Eikä valoisaa ole näkyvissä. Jos jokin toivo herääkin hetkellisesti, se torpataan niin, että sen voimaakkuus niin vahvaa, että jalat alta pois.

      Monta kertaa olen sinuakin ajatellut, miten vahva, rohkea ja postiivinen olet. Ihailen kybällä! Kaikkea hyvää sinne ihanuus <3

      Lämmin halaus <3<3<3<!

      Poista
  2. Mä niin muistan nuo tunteet kun olin yksin lapsien kanssa.Oli vain jaksettava vaikkei jaksanut. Uuvahduskin tuli lopulta mutta vuosia myöhemmin. Voimia niihin vaikeisiin hetkiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvaa hyvin olotilaani: Oli vain jaksettava vaikkei jaksanut.

      Nyt on näin ja niin toivon, että pian on toisin päin.
      Muisk ja kiitos <3

      Poista
  3. Edelleen niitä jaxuhaleja lähettelen 😂 Olis kyllä ollut kiva nähdä tänään. Olisit saanut purkaa sydäntäs oikein urakalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmittaa ettei nähty, on aina kurjaa jos joutuu perumaan paljon odotettuja treffejä, Täällä silmät tomaatteina, pomon viestit ja työsähköpostit pistivät hanttiin, vaikka eilen olin vielä tulossa. Niin toivon, että pian nähään. <3

      Muisk <3

      Poista
  4. Mä niin toivon, että ratkaisu kaikkeen löytyisi! Onko konkreettisesti jotakin tehtävissä (vaikka hetkellisesti raskastakin), ettet suostu ja "alistu" kiltteyttäsi liikaa?
    Mä en tiedä, mikä on sun murheesi takana, aavistan vain, mutta mietin, että miten asian saisi ratkaistua?
    Hurjasti valoa ja jaksamispuuskia täältä lähettelen...puuh....

    VastaaPoista
  5. Voi kun olisi olemassa sellainen elämän nostokurki, että aina kun joku rypee siellä syvissä mudissa niin kaverit voisi vuokrata nostorin avuksi. Pitäisköhän patentoida tämä idea?
    <3 Taru <3

    VastaaPoista
  6. Voi Taru murunen, elämä on siitä kyllä kehno kaveri, että sitä menee allikosta toiseen ja sitten ne valopilkut on ne lapsen hali, koiralenkit, hyvä ruoka, leffa ym. Mutta hitsaava ihminen taustalla voi tehdä elämästä helkkaria, joka kuppaa ihan kaiken energian. Tälläisiä on ollut meidän elämässä pari ja vasta aika on auttanut, mutta on se rankkaa. Täältä lämpöinen zemppirutistus <3

    VastaaPoista
  7. Voi muru :( Tiedän niin hyvin tuon kaikennielevän tunteen, kun ei jaksaisi, ja silti vaan on pakko jaksaa, koska vaihtoehtoa ei oikein ole eikä arjen tukiverkkoja löydy. Yhdistetty työ- ja lapsiarki on muutenkin rankkaa, saati jos on ylimääräisiä energiasyöppöjä. Voi kunpa olisi olemassa delete-nappi, jolla voisi poistaa raskaat asiat!
    Vaikka tuntuukin synkältä, niin muista kuitenkin uskoa siihen, että aina ei tule olemaan synkeää! Että tunnelin päässä ON valoa. Toivon sulle kaikkia helpottavia oljenkorsia sekä hurjasti jaksamista ja toivoa! <3 <3 <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top