Ihana kesämeikki - I love Essence

perjantai 25. toukokuuta 2018

Nyt kun kesä on täällä, sitä on halunnut saada hehkua päivettyneille  kasvoille. Toisin kuin sitä luulisi, ruskeat ja murretut värit on nyt unohdettava!  Talven tutun ja turvallisen ruskean luomimeikin saa nyt heittää jorpakkoon, sillä jos kaikki värit kasvoilla ovat ruskean sävyjä, lopputulos näyttää tunkkaiselta - ja sitähän me emme halua.

Nyt onkin aika ottaa värit käyttöön! Kesällä kirkkaita värejä kannattaa käyttää rohkeasti ja suorastaan hullutella, eli kannattaa valjastaa oma sisäinen Picassonsa käyttöön.  Myös vastavärit saavat suosiolla riidellä keskenään, eikä meikin tarvitse olla jokaista piirua myöten tip top -luokkaa. Pidä myös mielessä seuraava sääntö: lämpimät sävyt korostavat rusketusta, kylmät värit viilentävät.

Koska olen muotikoordinaattori ja ajan hermoilla, tiedän kertoa, että luomiväreistä trendikkäin on nyt turkoosi ja sininen. Tämän vuoksi päätin kokeilla miltä Essencen ihanat uutuusluomivärit näyttävät näin 40+ silmillä. Ja vaikka nyt itse sanonkin, minusta meikki näyttää vallan hauskalta, erilaiselta, iloiselta, vaihtelu virkistää jne.

Meikin kruunaa yksi Essence lempituotteeni, mermaid highlighter, joka antaa iholle ihanaa hehkua.

Mielestäni sininen silmämeikki on loistava veto esim kesäisiin juhliin meikäminimalisteille, jotka harvoin revittelevät meikillä. Jos jostain olen varma niin siitä, että ihmiselle tekee hyvää kokeilla uusia asioita, olivat ne sitten uusia meikkejä, ruokia, urheilulajeja you name it. Miten enemmän kokeilee, sen parempi! 


Meikki nude huulipunalla

...ja punaisella huulipunalla



Essencen kuultovoide 


No ni. Se oli siinä! Aika pätevää, vaikka ite sanonkin. Kivaa viikkistä ja lilaa tai turkoosia luomiinne!



10 kommenttia :

  1. Heissan sinä ihanainen :). Täällä ilmottautuu yksi Essencen väreissä kulkeva täti-ihminen.
    Juu ehdottomasti kesällä väriä kasvoille ja kuten kuvistasi ilmenee, niin ihana pirtsakka nainenhan se siellä hymyilee.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle <3.

    VastaaPoista
  2. Essence on ihana! Tai ainakin ne muutamat tuotteet, joita olen kokeillut. Mä olen ollut niinkin hurja, että harmaan rajauskynän tilalle olen ostanut tummansinisen - villiä vai mitä? :D

    Kivaa viikkistä sinne! ♥

    VastaaPoista
  3. Mun silmää miellyttää tuo ihana punahuuli <3 (ennakoiva kirjoitti ensin punajuuri)
    Tuulan tavoin munkin varastoon kuuluu 'värittömät' harmaa ja ruskea. Tuo hohtojuttu kiinnostaa. Ihanaista viikkistä!

    VastaaPoista
  4. Niin söpöisä toi Mermaid <3 Ihanaa turkoosia kesään ja mikä kynsilakka, tosi nätti sävy. Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  5. Essencea löytyy myös tämän mamman meikkipussista. Pirtsakka meikki sopii sulle hyvin.
    Kirkasta viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Voi hitto mikä lukihäiriö mullakin tai sit voiko syyttää allergian runtelemia silmiä etten näe kunnolla. Luin nimittäin eka että ihana kesämökki, sit mietin että miten se Essence liittyy siihen mökkiin :D että semmoista.
    Upea olet, ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Sopii sinulle hyvin :)

    Minulla kaikki luomivärit ovat hetken päästä suhruna, joten ei maksa vaivaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiva raikas meikki ja kuule, taisimpa innostua ja repäsen joku päivä itsekin;)

    VastaaPoista
  9. Oi, turkoosia voisikin kokeilla. Minä olen niin aina luumun sävyissä :)

    VastaaPoista
  10. Oi tulee ihan nuoruus mieleen tuosta luomiväristä. Mitenköhän turkoosi se sopisi vielä tähän naamaan. Sinä kyllä näytät kauniilta💕💕

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top