Mitä opin vuonna 2020?

lauantai 16. tammikuuta 2021

Olen miettinyt tässä vuoden ensimmäisinä viikkoina, mitä MINÄ  opin viime vuonna 2020? Viime vuoden aikana  olin iloinen ja surullinen, ruma ja kaunis, sosiaalinen ja epäsosiaalinen, pirteä ja väsynyt. Ja kaikki tunteet kuitenkin kuuluivat JUURI minun elämäntaipaleeseeni, ne olivat minun ainutlaatuisen elämäni osasia. Siksi ne olivat kaikki tärkeitä.

Muutama oppi v 2020 (osa tosin uudelleen oivallettuja):   

  1. Elämä voi muuttua hetkessä, elämä todellakin voi yllättää, kulman takana voi olla IHAN MITÄ TAHANSA. Viime vuonna sain kokea mm. tämän suhteessa työhön ja koronaan, ehkä tänä vuonna kulman takana on ihana, suorastaan jumalainen mies :D?? Tai uusi ammatti?
  2. Huomisesta ei kukaan tiedä, joten kannattaisi elää juuri tänään. En todellakaan aina osaa, mutta yritän. Se riittäköön.
  3. "En sano, mitä ajattelen.  En halua ärsyttää/ pahoittaa toisen mieltä, joten jätän asoita sanomatta. Yritän miellyttää, kunnes pakenen ja silloin vasta ärsytänkin" - ajattelu on P:stä. 
  4. Avun hakeminen ei ole heikkoutta, se on viisautta
  5. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen on tarkoitus kokea mahdollisimman paljon seikkailuja, nähdä uusia paikkoja ja tavata uusia ihmisiä, vaihtaa/jakaa ajatuksia, kokea ihmisyyttä, vaikka ne ovat usein niitä epämukavuusalueen juttuja. Uskaltaudun myös väittämään, että matkustamiseen satsatut pennit eivät koskaan mene hukkaan. Matkustaa voi vaikka naapurikaupunkiin, tärkeää on vain se, että lähtee pois  turvallisista ympyröistä ja kokee jotain uutta.
  6. Joskus saat, mistä luovut (kannattaa lukea Tommy Hellstenin samanniminen kirja)
  7. Jos ei koskaan pue ylleen mitään valloittavan ihanaa, saattaa muuttua flanellipyjamansa kaltaiseksi - löysäksi mytyksi sängyn päädyssä
  8. Jokaisella pilvellä ei ole mielestäni hopeareunusta. Epäoikeudenmukaisuudesta saa suuttua ja menetyksiä itkeä. Been there done that.
  9. Elämässä/fb:ssa/instagramissa täydelliset kuvat eivät ole välttämättä totta ja rosot voivat kertoa enemmät kuin kiiltävät pinnat.
  10. Koirat ihan oikeasti edistävät terveyttä ja mielenterveyttä. JOKA PÄIVÄ pitää lähteä min 3 krt lenkille, ja välillä se on aikas kivaa. 
  11. Kun jotain on tehtävä, sen tietää. Silloin ei ajattele, että ehkä pitäisi.
  12. Joskus turvaa suklaalevyä enemmän tuo  lapsuutesi lempikirja, esim Merri Vikin Lotta kirjat 
  13. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä suurempi voimavara ovat ystävät. Panosta siis ystävyyssuhteisiin!
  14. Joskus on ihan hyvä ymmärtää, että kukaan ei pidä sinun puoliasi, ellet sinä itse 
  15. Itseensä pistetyt (hemmottelu)pennit eivät koskaan mene hukkaan. Ne leviävät säteilynä ja iloisuutena ympäristöön.
  16. Kun kaikki tuntuu mahdottomalta, soita ystävälle.(Tehty juuri eilen, kiitos tiedät kyllä kuka!)








Ainoa hetki on nyt, ainoa paikka on tässä ja ainoa suunta on eteenpäin.

Eläväistä vuoden 16. päivää, ihanat!

BONUS oivallus. Alusvaatekerrastot kandeis varmasti uusia muutaman vuoden välein. Nimimerkki: käytän tällä hetkellä kulahtaneita, haljun värisiä alusvaatteita -> to do listalle

BONUS oivallus 2. La la Landin Audition- kappale on ehkä maailman ihanin. Pieni hulluus, sitä tarvitaan lisää!

"A bit of madness is key

To give us new colors to see

Who knows where it will lead us?

And that's why they need us"

3 kommenttia :

  1. Hienoja ja viisaita oppeja olet oivaltanut vuoden 2020 myöten 💙 Monua samoja havaintoja tein viime vuonna ja postauksesi luettuani oivalsin omalta kohdaltani vuotta 2020 muistellessani. Edellisestä vuodesta viisastuneena mennään tätä vuotta eteenpäin 👍

    VastaaPoista
  2. Vaikka viime vuonna huomasin jälleen kerran olevani sopeutuja, oli viime vuoden suurin oppi vähän yllättävä. Jätin aika lailla taakseni ihmisen, joka petti luottamukseni, ei millään yksittäisellä teolla vaan yleisellä käytöksellään. Sen sijaan, että yrittäisin parannella välejämme ja korjata sitä minkä hän on rikkonut, katson mieluummin eteenpäin ja päästän irti.

    VastaaPoista
  3. Hyviä oppeja ja viisauksia! Viime vuonna opin sen, että on hyvä kuunnella sitä omaa fiilistä ihan koko ajan, eikä aina tyytyä vaan vähempään kuin mitä ansaitsee.
    Ihanaa päivää sulle <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top