Oodi Minna Kuukalle

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Sain käsiini uusimman Anna-lehden ja luin mielenkiinnolla Minna Kuukan haastattelun. Lamppu syttyi pääni päällä ja tajusin kristallin kirkkaasti, että tämä upea nainen on uusin girl cruch. Juuri tuollaisia avoimia, teeskentelemättömiä, jalat maassa tyyppiä olevia, inhimillisiä naisia ihailen! Hän on normaali, fiksun oloinen ja hänestä saa myös sen kuvan, ettei ole mikään turha julkisuuden metsästäjä. Lapsiaan (eikä miestään) hän ei ole tuonut julkisuuteen, hänellä on omat oikeat rinnat, lantio ja peppu eikä hän ei syö lounaaksi viinirypäleitä, luojan kiitos.


Perustelut tulevat tässä:

Hän on realistinen mitä tulee lapsien kasvattamiseen.

Olin melkein 36-vuotias, kun lapset syntyivät. Oli supermageeta saada kaksoset, enkä kokenut sitä rankkana. Ehkä en osannut verrata kokemusta mihinkään, koska en tiennyt, millaista olisi hoitaa vain yhtä lasta.

Olen yrittänyt olla lapsilleni hyvä äiti. Parasta, mitä he voivat saada. Kun he olivat pieniä, hain heidät aikaisin tarhasta, ja vietimme pitkiä iltapäiviä kotona. Olen ollut heille läsnä.

Toivon, että olen osannut opettaa heitä uskomaan itseensä. En tarkoita amerikkalaista mallia, sitä että kun uskoo itseensä, kaikki on mahdollista. Ei elämä sillä tavalla mene. Mutta haluan heidän tietävän, että tapahtui mitä tahansa, olen aina heidän puolellaan. Toivon myös, että olen osannut opettaa heitä olemaan kilttejä muille ihmisille.
Hän uskaltaa olla aito.

Hän on kiltti, mutta ei ota vastaan shittiä. 

Hän hoitaa kuntoaan, mutta ei näytä IG:ssä jatkuvia treeni/punttis/muotiavanto/mitälieniitäonkaan postauksia. Thank god!


 Kiitos Minna! Olet uusin idolini, jonka kaikesta tekemisestä huokuu syvä ihmisyys. 

ps. Boldaukset ja kursivoinnit omiani.


8 kommenttia :

  1. Mä niin tykkään Minna Kuukasta myös, jotenkin ihanan oloinen tyyppi. Muistan hänet missikisoistakin kyllä, niiden jälkeen siirtyi mun mielestä sitten juontohommiin.
    Ihanaa keskiviikkoa sulle Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä, rento, konstailematon ja aito. Ihanaa viikkistä Outi <3

      Poista
  2. minna on paras ! t : leena

    VastaaPoista
  3. Ihana Minna Kuukka on oodinsa ansainnut. Aurinkoisia päiviä sinulle, Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa sinnekin! Ja Minna on muuten ihan best Master Chefissä <3

      Poista
  4. Mä tykkään myös ihanan tavallisesta ja hienostelemattomasta Kuukasta.Mainio huumori hällä myös!
    Helmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen, oma itsensä, lahjakas...siinäpä olisi oodian kaikille meille.
      Muisk <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top