"Kaikki elämän varrella tulevat kokemukset ovat lahjoja"

 Jos ei ole liikaa omia sanoja, onneksi voi nojautua viisaimpien - esim lempiguruni - sanoihin: 

” Meille on annettu tunteet jotta voisimme kasvaa. Tunteet ovat energiaa, tunne opettaa, miten voit suhtautua rakastavammin itseesi ja läheisiisi. Tunteita työstämällä pimeyden voi poistaa omasta sisimmästä. Meissä kaikissa on pimeyttä, sisällämme on siemeniä sekä hyvään että pahaan. Onneksi voimme valita sen, mitä itsessämme ruokimme."

Kaikki elämän varrella tulevat kokemukset ovat lahjoja. Ne hurjimmatkin. Kaikesta voi oppia. Mikään elämässä ei mene hukkaan tai ole turhaa. Kun tapahtumia tarkastelee tästä näkökulmasta, elämästä tulee täyteläistä ja antoisaa ei enää niin kivuliasta.”


"Vaalikaa hyviä asioita elämässänne. Valitkaa lähipiiriinne ihmisiä joiden kanssa on turvallista ja mukava olla. Se tuntuu myönteisenä energiana koko kehossa. Olkaa avoimena kaikille rakkauden täyttämille suhteille. Sielunkumppanin voi kohdata niin ihmisessä kuin eläimessä, aikuisessa tai lapsessa.”


"Kuvittele itsesi täysin rauhalliseksi keskellä pahinta aamuruuhkaa. Kuvittele pysyväsi tyynenä, vaikka työnantajasi on moittinut sinua koko päivän. Mitä jos vihan ja ärtyneisyyden sijaan elämäsi sisältäisi lämpimiä ihmissuhteita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta? Mitä jos elämässäsi vallitsisi emotionaalinen vapaus?"

Judith Orloff

Puss!




3 comments

  1. Viisaita ajatuksia, viisaita sanoja <3
    Aurinkoisia päiviä viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Kaikki elämän varrella tulevat kokemukset ovat lahjoja. Ne hurjimmatkin. Kaikesta voi oppia. Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Siinä kun se hurja kokemus on juuri koettu, ei välttämättä sitä opetusta heti tajua, mutta kun tilanteesta on vähän kulunut aikaa, niin yhtäkkiä tajuat, että tämän kokeneena huomasinkin taas oppineeni itsestäni uutta.
    Ihanaa torstai-iltaa Taru <3

    VastaaPoista
  3. Aivan loistavia ajatuksia ja niin totta.
    Hyvää viikonloppua Taru <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!