Olen myös stressannut enemmän kuin laki sallii, hukaten siihen energiaa, jonka olisi voinut käyttää toisin. Juu olen stressaajaluonne, ainakin mitä tulee muuttoon ja remppaan. Minulla on liikaa mielikuvitusta. Näen mielessäni skenaarioita joita useat eivät tule edes ajatelleeksi. Ja hyvä heille. Kaikki mielikuvitus ei ole vain hyvästa. Kaikki stressi ei aina ole hyvästa. Mutta itselleen ei kai voi mitään, olen sellaista tyyppiä.
-Naisten oma lääkärikirja 1960Rauhallinen lepoviikonloppu mökillä antoi toki voimia, minkä johdosta ehkä jaksaa taas painaa! Silti sitä saa oikein toden teolla ottaa itseään niskasta kiinni ja voittaa oma "kehityksen asteella oleva" minä. Mutta yrittänyttä ei laiteta.
Ensi viikolla saan avaimet uuteen kotiin, muutaman päivän kuluttua täytän 50 v, enkä vielä tiedä mitä siitä oikein ajattelisin....Mulla ei ole yhtään ylevää tai fiksua ajatusta tästä tulevasta 50 iästä. Ehkä en ajattele sitä, annan vain virran viedä. Oon varmasti yhtä hupsu, herkkä ja omanlainen kuin aiemminkin, se riittäköön, se on ihan fine.
Tämä nauratti tänään:
Naisen syksy:
50- vuoden ikää pidetään naisen sisäeritystoiminnan mullistuskautena. Tähän aikaan nainen usein kiihkeästi mieltyy makeisiin ja leivoksiin sekä on samalla taipuvainen viettämään paikallaan pysyvää elämää istuen tai maaten kirjan tai käsityön parissa. Useimmat naiset eivät onneksi kiinnitä kovinkaan suurta huomiota ulkomuodossaan esiintyviin muutoksiin, vaan hyväksyvät ne tosiasioina ja yrittävät mukautua niihin ja säilyttää tyylinsä parhaalla mahdollisella tavalla. Kasvoissa näkyvät vanhenemisen merkit vaihtelevat suuresti eri tapauksissa.
Naimaton nainen tulee rauhattomaksi huomatessaan sukuviettinsä laimenevan, koska luulee sen vähentävän hänen arvoaan naisena. Tärkeä asia on: ei saa eristäytyä ihmisistä eikä kulttuurielämästä! Naisen tulee muistaa etsiä käyttämättömille voimilleen purkautumistie, etsiä kosketusta muihin ihmisiin, jotta henkinen murroskausi ei johtaisi harmaaseen itsekeskeisyyteen ja masentavaan eristyneisyyteen. Harmoninen nainen käyttääkin vapaa-aikansa kaikenlaiseen kehittävään ajanvietteeseen.
Valoa mieliin ja viikonloppuun!
Samaistuin kaikkeen mitä kirjoitit. Joka sanaan. Toivon sulle rennompaa ja stressitömämpää oloa. Yritä ajatella ettet stressaa etukäteen vaan vasta jos on oikea syy. Buahha, helppo neuvoa. Mä stressaan ajatustakin että alkaisin myydä kotia kun murehdi ettei kuitenkaan mee jne. Että oot pidemmällä kuin mä 😊
VastaaPoista50 on ihan jees. Jatka olemista omana tyttömäisenä itsenäsi ❤️
Kiitos muru. Kyllä tää tästä, kun pääsee toimimaan. Ensi viikolla helpottaa, kun saadaan muuttolaatikot, remppa alkaa jne....
PoistaTsemppiä muuttopuuhiin, you can do it girlfriend <3 ja ihanaa viikkistä Taru <3
VastaaPoistaKiitos muru paljon!!
Poistatsemppiä muuttoon, toivottavasti haipakka vähän tasoittuu ja pääset semmoiseen hyvähaipakkaiseen muuttovaiheeseen <3
VastaaPoistaKiitos kyllä se tästä.
PoistaTsemppiä remppaan ja muuttoon! Ei muuta kuin hihat heilumaan, niin kyllä se siitä. Nuorisotyövoima myös käyttöön.
VastaaPoistaToi 50v täyttäminen mietityttää useimpia etukäteen. Mutta mitään sen kummempaa ei kuule tapahdu sitä päivänä, kun täytät 50v. Maailma pysyy radallaan ja elämä jatkaa eteenpäin. Toivotan vielä kerran onnea jo etukäteen!
Kiitos !! Onneksi ensi viikolla pääsee fyysiseen toimintaan, ja asiat toivottavasti etee suunnitellusti.
PoistaMä kans ajattelen, että elämä jatkuu 50 v vaikka pienimuotoinen ihmetys tässä on päällä - minäkö 50 v???
Murehtia-tyyppi on tuttu täälläkin. Mielikuvitus maalaa aina uusia kauhuskenaarioita, jos sille vain antaa luvan. Onneksi voi maalata itselleen jotain iloisempaakin, kunhan muistaa suuntaa ajatukset sinne päin.
VastaaPoistaKyllä, minä olisin halunnut olla se aktiivisesti elämässä ja kulttuurissa pysyvä 50v, joka löytää kehittäviä ajanvietteitä tuosta vain 😁. Onneksi en ole perso makeisille, mutta paikalla tekee mieli pysyä aina enemmän. Kai se nykyään on asennekysymys, kuinka vetäytyvä ihminen on. Yritetään pysyä pinnalla kaikista huolimatta!
Tässä iässä osaa valikoida menot, kaikkialle ei ole pakko päästä/mennä. Ja ystävät ja läheiset ovat ne tärkeimmät.
VastaaPoistaToki toivon, että osaisin sanoa enemmän kyllä kaikille uusille kokemuksille. Ne ovat kuitenkin elämän suola. Kyllä me pysytään pinnalla ja enemmänkin.