& Julia on riemastuttava hyvän mielen musikaali

                                                            Liput saatu/ mainos

Tarvitsetko irtioton arkeen loistavan musikaalin seurassa ja iloa/naurua elämään? Helsingin Kaupunginteatterin & Julia on todellinen hyvän mielen musikaali. Siinä on tasapainoisessa suhteessa raikkaan virkistävää juonta, hyvän mielen hittejä ja visuaalista ilotulitusta.

Vihdoin pääsin katsomaan HKT:n syksyn uutuutta! & Julia kääntää Shakespearen klassikon iloisesti päälaelleen. Sen sijaan, että Julia päättäisi elämänsä, hän valitseekin uuden, jännittävän elämän ja lähtee ystäviensä kanssa seikkailemaan Pariisiin. Nunnaluostari saa jäädä, hän on päättänyt toteuttaa omat unelmansa.

Käytännössä tarinan etenemistä ohjaavat myös näytelmän kirjoittaja William Shakespeare (Tuukka Leppänen) ja hänen vaimonsa Anne Hathaway (loistava Maria Lund), jotka käyvät omia keskustelujaan ja nokittelevat erilaisista juonenkäänteistä. Anne haluaa Julialle onnellisemman lopun kuin mihin Williamin alkuperäinen juoni on johdattamassa.

Musikaalin keskiössä on menevä 90-200-luvun musiikki, ja musiikin yhdistävä tekijä on ruotsalainen hittinikkari Max Martin. Erityisesti “Since U Been Gone”, “Oops!.. I Did It Again” ja “Roar” -kappaleet - on suorastaan mahdotonta olla heiluttamatta jalkaa tai liikuttamatta huuliaan. Nostalgia on vahva käyttövoima, varsinkin kun suurin osa kappaleista on säestänyt omaa elämääni iloissa ja suruissa. Niiden kuuleminen esitettynä elämänmyönteisellä ilolla tuntuu kuin antaisi halauksen omalle sisäiselle lapselleen.

Kaikki esiintyjät tekevät erinomaisia suorituksia, mutta erityisesti Renée Böök loistaa ensimmäisessä näyttämöpääroolissaan Juliana. Mikä taitava lauluääni ja luontevuus! Sivurooleissa loistavat muun muassa Niki Rautén (transnuori bestis May), Martti Manninen (François) ja Mikko Peltomäki (mainio anti-Romeo).

Gunilla Olsson-Karlssonin energinen koreografia yhdessä valo- ja videosuunnittelun kanssa oli omaa luokkaansa. Kaikki noin kolmekymmentä musiikkinumeroa lauletaan ja tanssitaan sata lasissa, sen aikaansaama energia ja ilo välittyi katsomoon asti. 

Vaikka käsikirjoitus ja näyttelijät eivät ottaneet itseään liian vakavasti, &Julia onnistuu käsittelemään tärkeitä aiheita, kuten seksuaalisuutta ja identiteettiä, raikkaan avoimesti. Pidin myös siitä, että &Julia oli samalla myös nuoren naisen kasvutarina, nuoresta epävarmasta naisen alusta kasvaa moderni tahtonainen, eikä oikean kumppanin löytäminen ole tarinan pääroolissa.

Lämpimät suositukset!


Kuva HKT/ Otto-Ville Väätäinen

Näytelmän ohjaaja Samuel Harjanne. Musiikki ja sanoitukset Max Martin. Suomentaja Paavo Leppäkoski. Vastaava kapellimestari Eeva Kontu. Koreografi Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastaja Peter Ahlqvist. Pukusuunnittelu Elina Kolehmainen. Äänisuunnittelija Kai Poutanen. Valo- ja videosuunnittelu William Iles ja Toni Haaranen. Lauluvalmentaja Jennie Storbacka. Naamioinnin suunnittelu Aino Hyttinen. Dramaturgi Henna Piirto. 


2 comments

  1. Minä kävin katsomassa tuon jo aikaisemmin syksyllä ja tykkäsimme mieheni kanssa siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvän mielen pläjäys tähän harmauteen!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!