Weekly Report

maanantai 19. helmikuuta 2018


Viime viikolla:

- tein töitä
- huomasin ilokseni, että eräänä aamuna lauloin autossa. Moista en ole tehnyt muutamaan kuukauteen. Hyvä merkki ehdottomasti.
- jännitin kehityskeskustelua
- tein muutaman kivan alelöydön loppualeista.
- tapasin kahta ihanaa ystistä. Pinkin kanssa koluttiin lauantaina itiksen keväätuutuuksia ja nautiskeltiin elämästä Burgen Kingin Whopper aterioilla. Toisen kanssa teimme sunnuntaina pitkän kävelylenkin mielettömässä talvisäässä ja auringossa- Kongokin nautti kun sai olla vapaana meren jäällä.  Maailma parani ja paljon.

VIIKON ASU:


 

VIIKON TEATTERI:  Helsingin Kansallisteatterin Masennuskomedia oli silkkaa kultaa, josta löysimme kamun kanssa yhden jos toisenkin yhtymäkohdan omaan elämään. Näytös  liikkui hyvinkin  ajankohtaisessa businessmaailmassa,  (liian) useat esimiesten tsemppikliseet ovat koettu enkä nyt halua kritisoida esimiehiä, he tekevät varmasti parhaansa ja niin moni asia on annettua.  Joka tapauksessa en muista milloin teatterinäytös viimeksi olisi koskettanut ja naurattanut yhtä paljon.

Itse olen kokenut urani aikana YT kierroksia monen monta, ja niinhän sen menee, että jäljelle jäävistä yritetään jatkuvasti kiristää lisää tehoja irti. Takaraivossa on itsellä niin monia hulluja tilanteista,  esim. palaveri jossa ihmetellään tiimin suuria poissaololukemia, ja samalla kysellään, että miten niitä voidaan välttää? Absurdin palaverin aikana mietittiin esim, että työntekijöitten kannattaisi syödä enemmän hedelmiä ja vitamiineja. Jepulis.

Suuren metalliyhtiön johtaja Eeva Ahonen ( poikeuksellisesti sairastapauksen johdosta esityksen ohjaaja Mari Rantasila ) on työlleen omistautunut viisikymppinen nainen, joka saa työpaikallaan totaalisen hermoromahduksen – ja potkut. Eeva heittää mielialalääkkeet roskikseen, ja lähtee vastentahtoisesti tutustumaan mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Sekalaisen kuntoutujajoukon parissa Eevan bisnesvaistot heräävät. Koska kuntoutujat eivät tee työtään riittävän tehokkaasti, Eeva päättää ruveta kehittämään työkeskuksen toimintaa ja brändätä tuotteet ”suomalaisten hullujen tekemiksi”. ­

Miten toimii yhteen ranskas aihe masennus sekä komedia? Tämän näytelmän kohdalla täydellisesti. Näytöksen käyttövoima on musta huumori koska bisneskliseiden todenmakuisuus naurattaa (ja koska kokemus on omakohtainen).

Seuranani teatterissa oli burnoutin kokenut kamu, ja koska itsellänin on oma kohtaisia kokemuksia - me näimme juurikin meille tärkeän näytelmän. Jos jotain tiedämme niin että masennus ei koske toisia, vaan ketä tahansa meistä. Piste.


Kiitos Kansallisteatteri & co.  Olette todellakin ajan hermoilla tämän näytelmän kanssa.



ROOLEISSA Arttu Kapulainen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström (TeaK)


VIIKON KAPPALE:  Saara Aalto: Domino.
Eihän tuo nyt ole yhtään pöllömpi Euroviisu kappale!

VIIKON HIMOTUS: Tämän hetken kovin juttu veriappelsiinit. Sesonki on kuumimmillaan, ja minä raahaan kaupasta isoja verkkosäkkejä selkä vääränä. Niistä tulee paras mehu.


 Iloa viikkoon siskot!

Parasta juuri nyt

perjantai 16. helmikuuta 2018

Hmm...täytyy myöntää, että ensi mietinnällä tuli ensin mieleen ärsytysjuttuja:
- sain eilen parkkisakot, murr.  Työpaikallani on n. 1 vuoden jonot työpaikan omaan parkkihalliin, joten joudun päivittäin jättämään auton kadun varteen. Homma on ollut ihan OK tähän asti, mutta nyt kun kadun varret ovat täynnä jättikokoisia lumikukkuloita, parkkipaikoista vähintään 1/3 on poissa käytöstä. Noh auton jättäminen - mielestäni täysin tyydyttävälle paikalle - puoliksi ennen pysäköintikieltomerkkiä, ilman vaaratekijöitä (auto ei ollut lähellä risteysaluetta tms) oli kuitenkin sakon paikka. Voihan vidu.

mutta parhauksiakin toki on/oli

- sain maailman suloisimman ystävänpäiväkortin (omalta) pojalta. On se rakas ja mussu. Snif.
- sain työpaikalla tapahtuneen "itkukohtaus vessassa" insidentin jälkeen tukea työkamulta. Kyse ei siis tietenkään ole siitä, ettenkö haluaisi ottaa vastuuta. Kyse on siitä, että uutena työntekijänä sitä tarvitsee apua isommissa kokoinaisuuksissa, jossa on tietyt tiukat deadlinet.  Itse kun en vielä osaa ottaa huomioon kaikka mahdollisia asianhaaroja, vaikka olisi kuinka hyvin yrittänyt opiskella ja tehdä parhaansa.
- sain kivaa palautetta esimieheltä
- Kongo pissasi vain kerran sisälle koko viikolla  :)
- Zaran loppualesta löydetty iki-ihana paitamekko - hintaan 10 eur. Löytämisen iloa potenssiin 2!
Kuva

Pure love


No olisihan tuo annos voinut olla pienempikin :)

Kongoliini, meidän Ponteripossa, vadelmasuu, mussu- rakkaalla koiralla on monta nimeä

Sydämellistä ystävänpäivää kaikille!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018




Lämmin kiitos kaikille ystävilleni - niin paljon hyviä hetkiä ja muistoja ja mikä parasta superlämmin fiilis tulee näitä vanhoja kuvia katsoessa. SUURI kiitos myös teille jotka seuraatte blogiani ja olette siellä. Ei olisi blogia ilman lukijoita - olette mulle todella tärkeitä.


Ei kukaan meistä kanna
tulta itsessään.
Ei kukaan omin voimin
loista hämärään.
Jos liekkiä ei ole,
ei ole kynttilää,
me loistamme kun toinen
meidät sytyttää.

-Anna-Mari Kaskinen-
 
Muistakaa tänään ystäviänne, ja laittakaa edes se pieni viesti matkaan, vastaanottajan ilahtuminen on taattua!






Julkkisten erosuma ja mitä siitä ajatella?

maanantai 12. helmikuuta 2018

Oletteko huomanneet, että viime aikoina on plompsahdellut (on se oikea sana) julkkiseroja kuin sieniä sateella?  Ensiksikin söpöliinit Anu Sinisalo ja Antti Reini, joilla tuntui olevat superhyvät lähtökohdat hyvään parisuhteeseen. Molemmat olivat näyttelijöitä, joten molemmilla oli tietoa ja ymmärrystä toisen työstä ja vapaa-ajan vähyydestä. Molemmat olivat fiksun oloisia ja aikuisia ihmisiä, ei enää pieniä lapsia, omat kodit ja omaakin elämää...Ja silti kävi näin. Siihen päälle vielä  Sami Hedberg ja Ilona, Saimi Nousiainen ja hänen miehensä, Anne ja Joni Kukkohovi, Duudsonien Jukka Hilden ja Outi....

On kuulemma tutkittua, avioerohakemuksissa on piikki tammikuussa ja elokuussa, eli lomakausien jälkeen. Näin siksi, että lomalla suhteen tila paljastuu. Siksi kannattaakin kuulemma miettiä yhdessä esim jouluisin, että mitä toivoo tulevalta vuodelta. Mitä saavutimme yhdessä tänä vuonna? Mitä voisimme tehdä, jotta saisimme entistä enemmän yhteistä aikaa? Erityisesti yhteiset unelmat ovat suuri liima puolisoiden välillä.

Realisti kun olen, ja tietäen faktan, että noin puolet liitoista pääätyy eroon, eivät nuo viime aikaiset erouutiset minua kuitenkaan mitenkään järkytä. Elämä kun voi olla tänään yhtä ja huomenna toista, aina asiat eivät mene niin kuin haluamme tai toivomme. Elämä ei aina suostu kohtelemaan meitä niin että kokisimme vain onnea.

Meillä kaikilla on se vaara, että elämä yllättää joskus ikävästi. Se voi olla uupumus, masennus, työttömyys, kriisi, tai ehkä avioliitto ei olekaan onnen täyttymys. Avioliitot eivät ole enää niin kestäviä kuin entisaikaan, eivät siksi, että olisimme jotenkin kevytkenkäisempiä, vaan siksi että meillä ei ole sosiaalista tai taloudellista pakkoa pysyä huonossa liitossa. Ulkopuolisesta ne saattavat näyttää täysin epäloogisilta ja irrationaalisilta, mutta parhaiten asiat aina tietää se pari joka suhteessa on. 

Kuva


Parisuhde on aina  salaisuus, kukaan muu ei tiedä mitä se sisältää, miten se oikeasti voi.  Vaikka suhteen alussa olisi ollut tunne, että olemme kuin identtiset kaksoset, todellisuudessa kumpikin on oma yksilönsä ja kehittyy omaan tahtiinsa. Se, mikä ennen oli molemmille hyvin keskeistä, ei ehkä olekaan enää merkitsevää toiselle tai ehkä kummallekaan. Ihmisen perustoive on tulla kohdatuksi jollain itselle tärkeillä alueilla ja löytää mahdollisuus jakaa tärkeitä asioita läheisten kanssa. 

Anu Sinisalo ja Antti Reini olivat ehkä "unelmapari" mutta ehkä unelmatkaan eivät aina kestä ikuisesti. Tai ehkä unelmaa ei edes jaksa pitää yllä. Tai ehkä he olivat vain ihan tavallinen aviopari, jotka teki parhaansa ja nyt se riitti tähän asti. Ja se, että tekee parhaansa riittää aina.

ps. Tuota HBO:n sarjaa katsoin 2 ekaa jaksoa, enkä yhtään lämmennyt....Harmillista...ehkä! 

Weekly Report

Viime viikolla:

- jatkoin töissä suurimmaksi osaksi salaattilinjalla, hyvä minä!
- itkin perjantaina töissä (vessassa), taidot loppuivat näin vasta-alkaneena ison projektin kohdalla, mutta onneksi sain tukea
- Hoin itselleni: et voi tehdä kuin parhaasi. Ja sen on riitettävä. 
- nukuin yhdet päikkärit
- soitin pitkän puhelun rakkaalle ystävälle, jonka ääntä en ollut kuullut puoleen vuoteen, olipa kiva muisteloida kanssasi Hanna
- tapasin rakkaan ystävän pitkän tauon jälkeen
- tein ruokaa esikoisen kanssa
- harmistuin siitä, että farkut eivät mahdu päälle. MUURRR!
- ostin muka kivat farkut, jotka kotona kinnasivat ...miten tämä on mahdollista??
- tilasimme pizzat sunnuntairuuaksi, välillä on kiva kiertää ja helpottaa omaa elämää...
- kyllästyin lumisiin teihin ja lumikasoihin.
- kävin kastelemassa läheisten matkalaisten kukkia
- tapasin rakkaan siskon elokuvan merkeissä
- päivitin kotia kevät kuntoon

VIIKON ASU:




Kevättyynyt by Marimekko


VIIKON HIMOTUS: Jos ihana Nanni osti ihanan vaaleapunaisen villatakin, minä himoitsen vaaleanpunaista bleiseriä. Super raikas tuo väri, mutta toki arka ...tahroja tulisi ehkä liian helposti kaltaiselleni sottapytylle!
Kuva

VIIKON SALAATTI: Tonnikalasalaatti. Hyvää, simppeliä ja terveellistä.


VIIKON ELOKUVA: Sunnuntaina tsekattiin siskon kanssa Shape of water. Tarinankerronnan mestarin ( mm. Pan's Labyrinth) Guillermo del Toron uutuuselokuva THE SHAPE OF WATER on omalaatuinen satu, joka sijoittuu kylmän sodan aikoihin, vuoden 1962 Pohjois-Amerikkaan. Valtion salaisessa laboratoriossa työskentelevä Elisa (Sally Hawkins) on yksinäisyytensä vanki. Kun Elisa ja hänen kollegansa Zelda (Octavia Spencer) löytävät laboratorioon kätketyn salaisuuden, Elisan elämä muuttuu lopullisesti.

The Shape of Water on briljantti sekoitus maagisuutta, romantiikkaa, fantasiaa ja jännitystä.  Ja kun ohjaajana on huikea  Guillermo del Toro, ei lopputulema voi olla mitään keskinkertaista. Hirviön ja mykän, yksinäisen tytön rakkaustarina saattaa kuulostaa hassulta tai oudolta, mutta sitä se ei ole. Tarina on kuin aikuisten satu ja vaikka satu sisältää synkkyyttä ja verta, se tuntuu luissa ja ytimissä.

Elokuvan suurin tähti on ehdottomasti huikea Sally Hawkins. Hän tuo suoritukseensa yhdistelmän haurautta, rohkeutta ja vahvuutta, joka kantaa koko elokuvan alusta loppuun.  Myös hänen siivooja ystävänsä Zelda (Octavia Spencer) on erittäin taitava roolissaan, puhumattakaan elokuvan pahiksesta Michael Shannonista, joka on kuin itse pahuuden ylin ilmentymä.

Kaunottaren ja pedon tarina ei ole uusi, mutta del Toro tekee siitä tuoreen omalla visuaalisella, moniulotteisella ja taitavalla versiollaan. Elokuva on samalla myös piece of art - ohjaajan huikea luomus. Ennustankin vähintään muutaman Oscarin elokuvalle, ja mielellään Sallylle.

Muutamat itkut piti elokuvassa tirauttaa, ihan vaan siksi, että rakkaus on niin vahva voima, ihan vaikka se tapahtuisi vain valkokankaalla.



VIIKON AJATUS:  "Let’s borrow life preservers and jump over. I think we should do something spectacular. I feel that all our lives have been too restrained."
- F. Scott Fitzgerald, Tender is the Night

VIIKON VOITTAJA: Onnea Enni Rukajärvi!!!

Valoisaa viikkoa - kevättä kohti mennään. Tänään aurinko nousee jo 8:07!!

Ihana ja kamala kasari ja ysäri ja (tuoksu)muistot - my own way

perjantai 9. helmikuuta 2018

Ihanan Minäkö keski-ikäinen Tiian jalanjäljillä teen  aikamatkan 80-90 luvulle vaatetwistillä. Tiian huikean aikamatkan voit lukea täältä


Ihania kamuja

Juurikin viime viikolla kamunen lähetti tän kuvan hälle lähettämästäni kortista vuodelta 1995..ihana muisto

...sain myös itse hauskoja kortteja...
 
Minähän muutin uudelle paikkakunnalle kun olin 11v- ikä joka on ehkä yksi pahimpia itsetunnon kannalta (ainakin jos oli uusi koulussa). Olin lähes koko nuoruuteni silmälasillinen tyttö ja hurjan epävarma itsestäni. Sain paksut lasit jo 11 vuotiaana (miinus 3 ens alkuun ja siitä se vain kasvoi 6:een)  ja  olinkin lähes koko peruskoulun ajan se luokan silmälasipää. Se, jota ei vahingossakaan koulun diskossa kukaan poika hakenut tanssimaan. Vaikka mulla oli ystäviä ja kavereita - silmälasit määrittivät nuoruuttani. Vietin hyvin paljon ajasta kotona runotyttönä kirjoja lukien, tanssien jazz-balettia (1 krt/vko), päiväkirjaa kirjoittaen, unelmoiden, urheillen (lenkkeily), ja turha kai mainitakaan, että kävin bileissä/esim Byggan limudiskossa  tms korkeintaan muutaman kerran vuodessa jos sitäkään, enkä koskaan päässyt pussaamaan yksipuolisia ihastuksiani. Limudiskot olivat lähes traumaattisia kokemuksia, koska seisoin AINA koko illan hitaiden osalta seinäruusuna ja katselin kun muut  pääsivät tanssimaan Europen Carrieta. En myöskään oikein osannut tanssia nopeita, tanssityylilläni vaihdettiin ponnekkaasi jalkaa yhteen ja erilleen ... :) Niin noloa...ja näin jälkeenpäin ajateltuna aika hellyyttävää

Jos aiemmin oltiin vaatteet lähes aina ostettu Seppälästä, sittemmin 6-9  luokalla vaatteet tilattiin jo osittain Ellokselta mm. kivat  nahkaiset purjehduskengät, jossa oli hauskat pallukat narujen päässä tai kauhean hauskat mokkasiinit epälaadukasta nahkaa ja joissa oli myös pallukkanarut. Lumipestyt farkut, oudot hupparit, isot korvakorut, sähkönsininen ripsari, kreppitukat (OMG) olivat myös IN. Untuvatakit, Lacosten pikeet, Busnel neuleet, untsikat ja korvalappustereot (Sony Walkman) olivat "dream on" osastoa - vain harvojen ja varakkaiden päällä. Elin myös elokuvista (Studio123, Biobio...Dirty Dancing, kaikki Rob Lowe/Tom Cruise elokuvat, Flashdance, Footloose, ET, Indiana Jones, James Bondit...), Karkkipussin karkeista, kamutreffeistä ja koulun päättäjäiset merkitsivät minulle Carrollsin ateriaa, jonne mentiin bestiksen kanssa. Oi onnea kun sai syödä Clubburgerin "Clubin"  ja ostaa Makkaratalon Anttilasta kynsilakkaa tai hiusväriä.
80 luvun look, isot rillit ja kauhea käkkäräpermis...kaikki tämä piti kokea, että löysi oman tyylinsä :)


Rippikoululahjaksi sain piilolinssit ja siitä lähtien - pikku hiljaa - hauras itsetuntoni alkoi kasvaa. 15 vuotiaana ostin ekat Levi's 501 farkut (Valiolla kesätöillä hankitut), sain  ensimmäisen poikaystävän ja olin maailman onnellisin - en voinut uskoa, että joku tykkää ja rakastaa minua - tätä ennen minulla ei ollut minkäänlaista kosketusta toiseen sukupuoleen.  Tuossa vaiheessa hajuvesimakuni oli äidiltä ja ystäviltä matkittuja eli  käytössä olivat Ruotsin laivalta ostetut Anais anais, Roma ja Rive Gauche. Hyvä ystis sai poikaystävältään lahjaksi Louloun ja Byzancen tuoksut, joten pakkohan sitä oli saada. Ko. tuoksut ovat kyllä tänä päivänä nenuuni aivan liian vahvoja, enkä todellakaan ymmärrä niiden suosiota. Mutta näin se menee, on aikoja ja sitten on aikoja. Tuolloinen poikaystis käytti Kourosta, joka tuoksui iiihanalta ja kasvatti silloista vahvaa rakkauttani :).Tukka laitettiin kuntoon Stu-stu-studiolinela, L´Oreal Fixing spray.

HUOM laivaristeilyllä käytiin aina Tukholman henkkamaukassa ja ostettiin polyesterivaatteita, joita ei Suomesta saanut. Mutta IHANIA ne olivat silti, koska niitä ei saanut Suomesta.

18 vuotiaana rampattiin KY:llä, joka oli silloinen kantapaikkamme. Jaksoimme käydä siellä oikeasti 2 krt viikossa, enää en ymmärrä  miksi. Myös Arkadia oli kova sana....

Huom huomaa kaulalla oleva Jackpot huivi, olin myyjänä ko liikkeessä ja merkin TRUE fani. JA TIETTY ISO JAKKU JOSSA OLKATOPPAUKSET ISOLLA O : lla

Ystävän Maija koira..mullekin rakas

Myöhemmin n 20 vuotiaana muutin opiskelijana asumaan takaisin varhaislapsuuden kotikonnuilleni eli Töölöön. Opiskelijavuodet olivatkin hauskoja vuosia, niin paljon sattui ja tapahtui- mutta mikä parasta tutustuin ihaniin ihmisiin mm. ex-kämppikseen Rouva A:han ja Hannaan - jotka ovat onnekseni edelleen elämässäni. Olimme kaikki sinkkuja ja kantapaikkamme oli Kalle - sinne pääsi ryhdikkäässä olkatoppausjakussa alle 24 vuotiaana  jos meni ajoissa klo 20-21 ja näytti coolilta. Ja mehän näytimme. Kallessa meni illat ainakin joka pe tai la- ja hauskaa oli aina- koska saimme sen itse aikaiseksi. Suurta hupia meille oli se, että otimme kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen esim niin, että italiaa n 30 sanaa puhuvan "au-pair" (not) Hannan puolesta kyselimme vinkkejä Helsingin nähtävyyksiin. Ihana Hanna hymyili, räpsytti ripsiään (n 10 cm pitkiä)  ja oli...no italialainen muutamalla sanallaan. No siitähän riitti jutun juurta pitkäksi aikaa, ihmiset (miehet) halusivat auttaa (ja tarjota drinksuja) ja antaa vinkkejä. Moni kaunis deittailusuhde alkoi Kallesta, niin kuin varmasti aika monella muullakin....:) 

Huom saanen tuoda esille, että olimme iloisia ja vilpittömiä tyttöjä, jotka nauttivat vain siitä, että saimme tutustua uusiin ihmisiin, plussaa siitä, jos joku heistä oli kinkku...eikun sinkku.  Niin hauskaa oli, sen voin sanoa!

Tässä vaiheessa vaatteita ostettiin usein Jackpotilta, joka oli aivan lempparimerkkini. Aivan uudet hauskat kukkakuviot eri muodoissaan joka vuosi....Hah ehkä tästä ajasta kumpuaa rakkauteni kukkakuoseihin.....:) 
Teneriffalla siskon kanssa. Rahat meni juhlimiseen joten ruokaa syötiin säästölinjalla (ja täten tuotiin Suomesta VOIMA näkkäriä ja koskenlaskijaa :)) 

Taidanpa jatkaa tätä postausta seuraavassa osassa 2, sen verran runsas teksti (poikkeuksellisesti) tuli jo näistä ikävuosista.

Muisk ja rentoa viikkistä ihan jokaiselle.

Must. Not. Buy. Another. Paljettihässäkkä.

KÄÄK. Blogimaailmaa vavisuttava kammottava paljastus...

tiistai 6. helmikuuta 2018

"Bloggaaja kuljettaa käsilaukussaan kahta veistä. Onko syytä epäillä hänen mielenterveyttään?"

Nimettömänä pysyvä blogikollega kommentoi: "tätä emme tohtineet uskoa tapahtuvaksi. Hän oli yleensä mukava mutta viime aikoina hän vetäytyi omiin oloihinsa.  Välillä hän tosin kirjoitteli outoja postauksia linnuista, olisiko siinä johtolanka tapahtuneeseen? Onneksi hän ei ole vahingoittanut ketään. "

...näin pohtii Seiska-lehti kuvitteellisessa lööpissään.

Noh unohdetaan höpsötykset ja käydään tarkastelemaan käsilaukkuni sisältöä ip 6.2. -ilman kaunistelua.

Käsilaukustani löytyy:
  • lompakko ja puhelin
  • yksi musta sukka
  • omena ja kuorimaveitsi (aamulla laukkuun heitetty, ei tullut syötyä omenaa (kun tarjolla oli ilmainen laskiaispulla HILLOLLA tietty, I might add))
  • veitsi (töihin kurkun tai tomaatin viipalointiin eväsleivän päälle), ollut laukun pohjalla jo pitkään 
  • purkkaa ja Neurogena käsirasvaa (ilman korkkia...kateissa)
  • yksi porkkanan pala ja Real- leivän palanen (eväitä maanantailta...olivat tipahtaneet eväspussukasta laukun pohjalle)
  • purkkapussista laukun pohjalle tipahtaneet "likaiset" purkat ja yksi Marianne
  • entiseltä esimieheltä jouluna saatu joulukortti ja tikkunekku
  • aurinkolasien säilytyskotelo ilman aurinkolaseja
  • Fazerin jogurttisuklaa - yksi ehdoton suosikkisuklaani- pahan päivän varalle
  • työpaikan henkilökortti
  • matkakortti
  • Lancome Juicy Tubes huulikiilto
  • Lumenen Lip Perfector Balm
  • 2 huulirasvaa; h&m ja burt and bees
  • kasa kuitteja (rajattu pois kuvasta)
  • ex anopilta lainaan saatu Kotiliesi
Blogisiskoani ihanaa Minäkö Keski-ikäinen Tiiaa lainaten käsilaukkuni on olalla kulkeva roskis. Mutta minkäs teet kun olen niin (muka) kiireinen ja on niin paljon muitakin velvollisuuksia hoidettavana. Ehkä ensi vuonna ryhdistäydyn, ehkä en.

Haastan käsilaukun paljasteluun mussukat
Tuulan
Pinkin ja
Tuijan

:)

Weekly Report

maanantai 5. helmikuuta 2018

Viime viikolla

- kirosin sitä, ettei autossa ole lapiota. Auton kaivaminen lumihangesta on aikamoinen homma ilman sitä.
- kun on ollut jollakin tapaa ylivirittyneessä olotilassa alkuvuoden, on mahtavaa huomata, että sitä alkaa hiukan rauhoittua ja voimaantua
- huomasin, että auton perässä oli kunnon naarmu & kolhu, jonka olemassaololle ei keksi selitystä. En ole tietääkseni kolhuillut auton kanssa. Mutta entä jos olenkin, huomaamattani ja tietämättäni? Mitä muuta olen voinut tietämättäni tehdä? Epäilen tosin sitä, että autoani on kolhittu jollakin parkkipaikalla...
- viime viikon rekkamiehen turvallisuushakuisiin annoksiin verrattuna terveelliset salaatit, joita olen tällä viikolla syönyt. Kevyempi elämä on alkanut ja olen siitä iloinen, en olekkaan menetetty tapaus kaikkien blogimaailman terveysintoilijoitten rinnalla! Kanasalaatti, parmankinkkusalaatti jossa oltermannia ja viinirypäleitä, lämminsavulohisalaatti, tonnikalasalaatti. Hyvä minä! (Ja ihailuni kaikille, jotka jo elävät terveellistä elämää, I'm getting there!!)
- ihastuin armeliaaseen pakkaseen. Toki tein "pakolliset" koiralenkit, mutta muuten esim sunnuntaina annoin itseni vain olla, eikä tarvinnut suorittaa 


VIIKON ASU: Mustaa ja harmaata.




VIIKON TEATTERINÄYTÖS: Lauantain - jos ei piristyksenä niin- vaikuttavana kokemuksena ja 1930- luvun ajankuvana oli ihanan exän nyksän kanssa Helsingin kaupunginteatterin Kangastus 38. Näytös oli loppuunmyyty ja katsojakunta hiukan meitä vanhempaa, jotta saimme hetken aikaa tuntea olevani kovinkin nuori tai nuorehko. Näytelmän jälkeen tosin ymmärsin miksi näin oli, voin vain kuvitella millaista olisi ollut nähdä näytös, jos siitä olisi oman suvun lähihistorian kokemusta tai painolastia.

Kansallisteatteri näyttämöversion on tehty Kjell Westön romaanista Kangastus 38 (Otava 2013), mutta nyt täytyy aloittaa paljastuksella.  En ole parhaita kamuja Kjell Westön kanssa. Yritin lukea kirjaa Missä kuljimme kerran, mutta en kokenut minkäänlaista imua ja kirja jäi kesken. Mutta siis nyt oli aika tutustua Kjellin kirjasta pohjautuvaan näytelmään, ehkä minä olen kehittynyt ja aika on oikempi.

Eletään vuotta 1938. Näytelmä alkaa asianajaja Thunen toimistosta, jonne pidättyväinen rouva Matilda Wiik on pestautunut, mutta ei ole tullut sinä päivänä töihin. Näytelmän lopussa selviää dramaattisesti, että miksei. Tarinassa kerrotaankin, miksi tietty tragedia tapahtui, mitä kauheuksia ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja mihin kauheuksiin ne johtavat.  Näytelmässä rinnastuvat toisaalta juutalaisten ja toisaalta Suomen vuoden 1918 sisällissodan punaisten kohtelu vankileireillä. Matilda Wiik on osa kansakuntaa jakanutta ja ristiriitojen sävyttämää historiaa, josta Suomi vaikenee. 

Kuva  Mitro Härkönen
Teatteritraditio, etukäteen väliajalle tilatut Proseccot :)

Rouva Wiikiä esittää kolme näyttelijää, jotka ovat pääosin yhtä aikaa lavalla. Näen lavalla kolme hahmoa, ja silti oikeastaan vain yhden. Jokainen heistä on oma persoonansa, mutta saman henkilön eri puolia. Nuori sisällissodan jälkeen Santahaminan vankileirille joutuva Milja on Noora Dadu, elokuviin, kirjoihin, musiikkiin yksinäisyyttään pakenevaa Matildaa esittää Edith Holmström ja täsmällistä ja asiallista, kaiken osaavaa ja tekevää rouva Wiikiä Cécile Orblin.

Hyvää:

- Kjell Westön taitava kieli pääsee esiin.

- Kolme naisnäyttelijää toimivat yhdessä saumattomasti. Erityisesti Noora Dadu koskettaa, koska Milja vie näytelmässä eteenpäin Rouva Wiikin vankileirillä koettuja tapahtumia

-Timo Tuominen asianajajana loistaa roolissaan hyväosaisena ja silti syyllisyyttä tuntevana hahmona, joka haluaa aina uskoa hyvään.

- Näytelmä on dramatisoitu ja ohjattu erittäin taitavasti, kiitos Michael Baranin ja Mikaela Hasánin. Huima suoritus! Hyvinkin paksusta kirjasta on tiivistetty olennainen jättämällä pois muutama sivuhenkilö.

- Jos yksi lause jäi illasta jäi muistiin oli ikävä totuus tänäkin päivänä:  "Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus."  Näin se on ja totta vielä tänäkin päivänä jopa Suomessa muusta maailmasta puhumattakaan.  

Kehitettävää:

- Näytös oli kestoltaan 2 h 45 min, olisiko voinut typistää?

Lämmin kiitos lipuista Kansallisteatterille.
Kanasalaatti a la Pinkki. Kanaa, papuja ja suolapähkinää. Nam. 


VIIKON ASENNEBIISI: Tässä Haloo Helsinkin ja JVG:n biisissä on munaa!

VIIKON HIMOTUS: Ihana Lindex-paita. Tämä olisi helppo stailata rennosti tai juhlavasti riippuen tilaisuudesta. Ihan vain tuli mieleen, saisinko saman paidan valko-sinisenä?
Kuva

VIIKON HUOMIO: Oletteko huomanneet, että aurinko nousee jo klo 8:25. Ihan mahtavaa, kevättä kohti mennään eikä meinata.

Suloista uutta viikkoa ja hyvää Runebergin päivää!

Värikäs ja ihana kevätmuoti

lauantai 3. helmikuuta 2018

Kevään muoti hiipii jo kohti meitä vauhdikkaasti ja varmasti. Pimeän syksyn ja talven jälkeen mieli huutaa värejä - ja sitä se tulee saamaan. Kaikkea kaapista ei tarvitse vaihtaa kerralla, mutta vähintään värikkään huivin verran kannattaa vaatekaappia päivittää. Seuraavaan postaukseen olen koonnut ihanimmat kevättrendit, vähän niin kuin jatkona aiempaan postaukseeni.

Raitamaanikona olen hurjan ihastunut raitapaidoista uudella twistillä. Esim Espritin raitapaita ah-niin suloisilla huuliprinteillä saa kenen tahansa hapannaaman hymyn huulille. Eihän ko paidassa voi olla kovinkaan huonolla tuulella, ja melkein tekee mieli suukottaa seuraavaa vastaantulijaa (varothan mahdollisia seurauksia, en ole niistä vastuussa)!
  
Kuva
En kuitenkaan koskaan tule hylkäämään perusraitapuseroa. Tämäkin COS pusero on aivan valloittavan ihana. Siihen mukaan farkut ja valkoiset tennarit - avot!

Kuva
 

Hedelmäiset värit houkuttelevat erityisesti tänä keväänä pastellien ohella ja väri-inspis niihin löytyy suoraan hedelmätiskiltä. Suuressa roolissa ovat hedelmät; vesimeloni, appelsiini, mango ja kiivi ja niiden reipas yhdistely on sallittua. Omasta kaapista löytyy jo pinkki tunika ja keltainen neule. Tietenkin niille on saatava lisää kavereita, esim. mehukkaan värisiä asusteita.

Ihania löytöjä on esim tämä pinkki huivi:

Kuva
Entä mitä mieltä olet tästä & Other Storiesin herkullisen värikkäästä mekosta, itse ihastuin ihan hillittömästi. 
 
Olen tästä aiemminkin tomerasti kirjoittanut, hyvin istuvat farkut ovat vaatekaapin kulmakivi, varsinkin jos ei ole esim työpukeutumisessa tottunut käyttämään pukuhousuja. Siistit ja istuvat farkut on helppo yhdistää raita - tai t-paitaan, tunikaan ja esim. jakkuun. Skarppia, rentoa ja silti tyylikästä. 

Espritin farkut ovat hinta-laatusuhteelta aivan parasta A-luokkaa- värit eivät haalistu, koko pitää ja farkut näyttävät hyviltä vuosi toisensa jälkeen. Joskus aiemmin tuli kokeiltua muutamia halvempia merkkejä, mutta nyt on tullut ostettua minimissään 1-2 farkut Espritiltä joka vuosi.  Nämä ao. vartaloa muotoilevat stretchfarkut ostin tänä vuonna ja farkut istuvat kuin hansikas  (tämän mallin kohdalla kannattaa  täysin poikkeuksellisesti tilata 1-2 kokoa normaalia suuremmat farkut). Mikä on se juju: hieman tukevampi materiaalisekoitus joustaa neljään eri suuntaan, ja se muotoilee ja kohottaa vartaloa kevyesti, tarjoten muodoille parhaan käyttömukavuuden. Huom. Nyt Espritin aletuotteet -20% lisäalessa koodilla FINALSALE vielä tämän viikonlopun.

Kuva



Ja nämä muotoilevat All Day Premium denimfarkut ovat nyt kiikarissa ja kevään ostoslistalla:

Kuva

Se siitä. Toivottavasti tästä oli apua ja tietenkin oli. 
Hip hei kevät tule vaan tänne, olen valmis!


Parasta juuri nyt

perjantai 2. helmikuuta 2018


- perjantai, viikon paras päivä.
- ensi viikolle sovittu teatterikeikka Pinkin kanssa. Olen ollut hyvin hyvin epäsosiaalinen koko tammikuun, jospa helmikuussa aktivoidun ja kömmin ylös itserakennetusta poterostani
- Maaret Kallion "Luksusnarina on merkki unohdetusta hyvinvoinnista" kolumni osui ja upposi:

Ja sitten, yhtäkkiä, herännyt muistamaan, miten onnekas olen saadessani purra hammasta arkisten asioiden äärellä. Miten suurta etuoikeutta onkaan elämäntilanne, jossa harmit liittyvät vain kiristäviin kurahousuihin, liiallisiin sähköposteihin ja loputtomiin pyykkikasoihin.

Kaikki voisi olla niin toisinkin. Suomessakin moni toivoisi voivansa narista pienistä asioista sen sijaan, että surut murjovat mielen kumaraan ja pakottavat elämän polvilleen.


Vahvemmalla on järkähtämätön velvollisuus auttaa heikompaansa. Valtaa ja hyvinvointia on aina käytettävä toisten eduksi, ei koskaan haitaksi.

Jos mieli ei jaksa venyä auttamiselle, on raivattava tilaa edes nöyrälle kiitollisuudelle ja sitkeälle suhteellisuudentajulle. Silloin voi huomata, miten paljon on jo saanut.

Kuinka tavallinen arkipäivä on jo osa suurta, sanatonta unelmaa, jonka harva tässä maailmassa saavuttaa.

 

- Doctor Foster – palkittu brittisarja YLE:llä. Ihana Suranne Jones tekee vaikuttavan roolityön mustasukkaisena vaimona. Superkoukuttava ja varmaa brittilaatua.


- vaaleanpunainen buumi- ihana väriläikkä kevääseen.


Ihanaista viikonloppua kaikille!

ps Viimeisenä vaan ei vähäisempänä- synttärionnea ihanalle pikkusiskolleni Supelle. Olet rakas!

Vink vink, tämä ihana pitsipaita on nyt mustana HM alessa, hintaa 19,9 eur


Back to Top