Niin ja seura oli loistavaa ja luomufalafelit/hummus/munakoiso maistuvia!
Riemukasta perjantaita!
 |
| Pinkkikin tykkäsi! |
perjantai 30. syyskuuta 2016
Itiksen Fafas
..tuli testattua eilen Pinkin kanssa. Olenko jo kertonut, että rakastan autenttista ja käsintehtyä lähi-idän street foodia? Onkin ihan mahtavaa, että Itä-Helsinkiin saadaan muitakin kuin ketjuravintoloita! Happy happy joy joy!
Niin ja seura oli loistavaa ja luomufalafelit/hummus/munakoiso maistuvia!
Riemukasta perjantaita!
Niin ja seura oli loistavaa ja luomufalafelit/hummus/munakoiso maistuvia!
Riemukasta perjantaita!
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Luksusmuija matkalla yksin No 2 - mitä opin?
Matkan tarkoitushan oli saada irtiotto arkeen ennen aktiivista työhakua ja
löytää taas kateissa ollut luksusmuija asenne. Ehkä halusin myös
tarkkailla omaa elämää objektiivisesti kaukaa matkalaukun takaa ja
miettiä mm. ammatillisia pyrkimyksiäni.
Tämä matka oli toinen matkani yksin. Ensimmäinen matka oli sellainen "nappimatka", että oksat pois. Löysin jo lentokoneessa itselleni luksusmuijan, jonka kanssa seikkailimme paikasta toiseen ja teimme matkasta unohtumattoman ja hauskan.
Vaikka periaatteessa aina ajattelen, että kaikki on mahdollista, olin varautunut että tämä matka voisi olla sellainen, jonka viettäisin enemmän omassa seurassani. Tuollaisia asioita kuin matkaseuran löytäminen ei voi kontrolloida, pitää vain mennä virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu.
Noh toisin kävi, seuraa löytyi- jo toisen reissupäivän jälkeen minun ei tarvinnut syödä yksin ja rannallakin mulla oli kamuina kaksi mainiota suomalaisnaista. Seurasta huolimatta ehdin viettää aikaa myös yksin, ja sekin teki mulle tosi hyvää. Luin kirjoja, lööbalin, kuuntelin ajatuksiani ja tavoitin taas itsessäni onnistumisten kautta luksusmuijaa, ja mikä parasta en tehnyt oikeastaan mitään mitä "kuuluu tehdä".
Mitä muuta opin:
- mitä enemmän luen kirjoja ja mitä vähemmän katson TV:tä, sitä paremmin voin (TV:tä ei ollut ja tällä lomalla luin pelkästään kirjoja, lehdet jäi kokonaan pois)
- itsensä kohtaaminen tekee hyvää ja yksin matkustaminen on AINA myös matka itseen!
- olen oppinut, että kun olet liikkeellä yksin, ajaudut helpommin heittämään läppää ihmisten kanssa, jolloin huomaat uusien tuttavuuksien ja ystävyyksien syntyvän hämmästyttävän nopeasti. Eli vaikka matkustat yksin, et todennäköisesti ole kovin kauaa yksin (paitsi jos haluat – ja osan matkasta kannattaakin)
- seuraa saa ja löytyy varsinkin jos on itse aktiivinen/hymyilevä, itse asiassa helpommin kuin seurassa matkustaessa
- kurjia hetkiä tulee. Mulle the kurja hetki oli toinen illallinen yksin. Vaikka ruoka oli herkkua, puitteet mainiot ja vaikka mulla oli kissa "seurana" yksinäinen fiilis painoi mielialan alas
- yksin matkustaessa oppii juuri paljon itsestään ja eri toten pärjäämisen kautta (mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta): ROHKEUS kasvaa ja itsetunto nousee
- rakastuin uudestaan turkkilaiseen ruokaan, erityisesti kasviksiin. Maailman ihanin ruoka Turkissa oli "roasted aubergine in tomato sauce". Munakoiso hyvin valmistettuna on NIIN parhautta!
- rakastan vohveleita hunajalla
- rakastan myös suklaakastikkeeseen kastettuja vaahtokarkkeja- NAM
Tämä matka oli toinen matkani yksin. Ensimmäinen matka oli sellainen "nappimatka", että oksat pois. Löysin jo lentokoneessa itselleni luksusmuijan, jonka kanssa seikkailimme paikasta toiseen ja teimme matkasta unohtumattoman ja hauskan.
Vaikka periaatteessa aina ajattelen, että kaikki on mahdollista, olin varautunut että tämä matka voisi olla sellainen, jonka viettäisin enemmän omassa seurassani. Tuollaisia asioita kuin matkaseuran löytäminen ei voi kontrolloida, pitää vain mennä virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu.
Noh toisin kävi, seuraa löytyi- jo toisen reissupäivän jälkeen minun ei tarvinnut syödä yksin ja rannallakin mulla oli kamuina kaksi mainiota suomalaisnaista. Seurasta huolimatta ehdin viettää aikaa myös yksin, ja sekin teki mulle tosi hyvää. Luin kirjoja, lööbalin, kuuntelin ajatuksiani ja tavoitin taas itsessäni onnistumisten kautta luksusmuijaa, ja mikä parasta en tehnyt oikeastaan mitään mitä "kuuluu tehdä".
Mitä muuta opin:
- mitä enemmän luen kirjoja ja mitä vähemmän katson TV:tä, sitä paremmin voin (TV:tä ei ollut ja tällä lomalla luin pelkästään kirjoja, lehdet jäi kokonaan pois)
- itsensä kohtaaminen tekee hyvää ja yksin matkustaminen on AINA myös matka itseen!
- olen oppinut, että kun olet liikkeellä yksin, ajaudut helpommin heittämään läppää ihmisten kanssa, jolloin huomaat uusien tuttavuuksien ja ystävyyksien syntyvän hämmästyttävän nopeasti. Eli vaikka matkustat yksin, et todennäköisesti ole kovin kauaa yksin (paitsi jos haluat – ja osan matkasta kannattaakin)
- seuraa saa ja löytyy varsinkin jos on itse aktiivinen/hymyilevä, itse asiassa helpommin kuin seurassa matkustaessa
- kurjia hetkiä tulee. Mulle the kurja hetki oli toinen illallinen yksin. Vaikka ruoka oli herkkua, puitteet mainiot ja vaikka mulla oli kissa "seurana" yksinäinen fiilis painoi mielialan alas
- yksin matkustaessa oppii juuri paljon itsestään ja eri toten pärjäämisen kautta (mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta): ROHKEUS kasvaa ja itsetunto nousee
- rakastuin uudestaan turkkilaiseen ruokaan, erityisesti kasviksiin. Maailman ihanin ruoka Turkissa oli "roasted aubergine in tomato sauce". Munakoiso hyvin valmistettuna on NIIN parhautta!
- rakastan vohveleita hunajalla
- rakastan myös suklaakastikkeeseen kastettuja vaahtokarkkeja- NAM
tiistai 27. syyskuuta 2016
Killer Red
Huomasitteko Hillaryn pukeutumisen punaiseen eilisessä Trump-Clinton väittelyssä? Nappivalinta tuo punainen puku, dynaaminen punainen kun on täynnä alkukantaista voimaa, elämänhalua ja varmuutta. Go Hillary go!
Ps. Taidanpa pukea päälleni jotain punaista tänään!
Ps. Taidanpa pukea päälleni jotain punaista tänään!
 |
| http://www.nytimes.com/2016/09/26/us/politics/presidential-debate.html?_r=0 |
maanantai 26. syyskuuta 2016
Weekly Report
Viikko sisälsi sekä lämmintä että kylmää. Kun palasin torstaiyönä kotiin oli tosiaan totuteltava n 30 astetta viileämpään säähän :D Tosin olihan viikossa kerennyt imeä lämpöä ja aurinkoa luihin ja ytimiin, joten oli oikeasti kiva tulla kotiin, tänne varautuneitten ihmisten ja hernekeittojen luvattuun maahan.
IHANINTA oli nähdä kaksi mussukkaani, joiden kanssa halittiin ja suukoteltiin, ja jotka vain ovat sydämeeni taottu! Arki, harrastusroudaukset (&veljeskinat) alkoivat joten pitkään en päässyt leijailemaan....:D
TOISEKSI IHANINTA OLI nähdä suloinen nappisilmäkarvatassu, joka yllättäen hyväksyi minut, eikä pahemmin osoittanut mieltään viikon tauosta kauniiseen symbioottiseen suhteeseen. Kovasti koira tosin oli väsynyt. Hän ei ollut liikoja malttanut (turvattomuuttaan) nukkua hoitopaikassa, joten nyt on uni maistunut....
Muuta kivaa oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä terassille sytytetyt lyhdyt, kirpakat aamukävelyt, istuttamista odottavat kanervat ja suomalainen voipulla.
VIIKON ELOKUVA: Florence. Elokuva on nähty jo edeltävällä viikolla mutta onko se niin justiinsa? Tositarina kertoo Florence Foster Jenkinsistä,
legendaarisesta new yorkilaisesta perijättärestä ja seurapiirirouvasta,
joka sinnikkäästi tavoitteli unelmaansa tulla laulajaksi.
Elokuva ei ole saanut kovin mairittelevia arvioita, esim IS kirjoittaa näin " Erikoislaatuisesta ihmisestä on valitettavasti tehty kovin konservatiivinen ja ulkokohtainen elokuva. Florence ei tunkeudu nimihenkilönsä mieleen, vaan tyytyy esittämään hänet rakastettavana hupsuna, jonka palava into ja rakkaus musiikkiin hyvittävät laulutaidon ja arvostelukyvyn puutteen."
Niin, kyllä minäkin huomasin elokuvan puutteet, mutta kuitenkin tykkäsin elokuvasta ihan hurjasti. Meryl Streep on huonoimmillaankin hyvä/loistava, ja elokuva oli oikeasti sekä viihdyttävä että HYVÄÄ mieltä tuottava.
Florence antaa myös perfektionisteille kyytiä. Ei ole väliä osaako tai kykeneekö tekemään jotakin täydellisesti. Niin kuin Florencen kerrotaan sanoneen: People may say I couldn’t sing, but no one can ever say I didn’t sing.
Ja lopuksi: on kai noloa tykätä, jostain joka on kriitikoitten lyttäämä, I don't care! Älkää aina uskoko kriittisiä ja sitruunaisia kriitikoita, jotka jauhavat omaa diipadaapaa, tämä leffa on oikeasti katsomisen arvoinen!
VIIKON MOTTO: On niin hyvä, että se on kirjoitettava kahteen kertaan. People may say I couldn’t sing, but no one can ever say I didn’t sing.
VIIKON RUOKA: siskonmakkarakeitto ja spagetti bolognese (poikien toiveesta)
VIIKON HASSUTTELU: Tapahtui viimeisenä iltana hotellilla. Oli ihan pakko päästä kuvaan Bamsen kanssa ;D!! Koska elämme vain kerran!
VIIKON LEHTI: Lidlin Liedellä! Ihan ilmainen ja täynnä ihania kokeilemattomia reseptejä! Annakin yllätti; ihaninta oli mielenkiintoisen ja valovoimaisen Hectorin haastis, eikä muotijututkaan pettäneet.
Kivaa tulevaa viikkoa mahtavat!
IHANINTA oli nähdä kaksi mussukkaani, joiden kanssa halittiin ja suukoteltiin, ja jotka vain ovat sydämeeni taottu! Arki, harrastusroudaukset (&veljeskinat) alkoivat joten pitkään en päässyt leijailemaan....:D
TOISEKSI IHANINTA OLI nähdä suloinen nappisilmäkarvatassu, joka yllättäen hyväksyi minut, eikä pahemmin osoittanut mieltään viikon tauosta kauniiseen symbioottiseen suhteeseen. Kovasti koira tosin oli väsynyt. Hän ei ollut liikoja malttanut (turvattomuuttaan) nukkua hoitopaikassa, joten nyt on uni maistunut....
Muuta kivaa oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä terassille sytytetyt lyhdyt, kirpakat aamukävelyt, istuttamista odottavat kanervat ja suomalainen voipulla.
 |
| Lempi mekko Zarasta ja lempikoira |
Elokuva ei ole saanut kovin mairittelevia arvioita, esim IS kirjoittaa näin " Erikoislaatuisesta ihmisestä on valitettavasti tehty kovin konservatiivinen ja ulkokohtainen elokuva. Florence ei tunkeudu nimihenkilönsä mieleen, vaan tyytyy esittämään hänet rakastettavana hupsuna, jonka palava into ja rakkaus musiikkiin hyvittävät laulutaidon ja arvostelukyvyn puutteen."
Niin, kyllä minäkin huomasin elokuvan puutteet, mutta kuitenkin tykkäsin elokuvasta ihan hurjasti. Meryl Streep on huonoimmillaankin hyvä/loistava, ja elokuva oli oikeasti sekä viihdyttävä että HYVÄÄ mieltä tuottava.
Florence antaa myös perfektionisteille kyytiä. Ei ole väliä osaako tai kykeneekö tekemään jotakin täydellisesti. Niin kuin Florencen kerrotaan sanoneen: People may say I couldn’t sing, but no one can ever say I didn’t sing.
Ja lopuksi: on kai noloa tykätä, jostain joka on kriitikoitten lyttäämä, I don't care! Älkää aina uskoko kriittisiä ja sitruunaisia kriitikoita, jotka jauhavat omaa diipadaapaa, tämä leffa on oikeasti katsomisen arvoinen!
VIIKON MOTTO: On niin hyvä, että se on kirjoitettava kahteen kertaan. People may say I couldn’t sing, but no one can ever say I didn’t sing.
VIIKON RUOKA: siskonmakkarakeitto ja spagetti bolognese (poikien toiveesta)
VIIKON HASSUTTELU: Tapahtui viimeisenä iltana hotellilla. Oli ihan pakko päästä kuvaan Bamsen kanssa ;D!! Koska elämme vain kerran!
VIIKON LEHTI: Lidlin Liedellä! Ihan ilmainen ja täynnä ihania kokeilemattomia reseptejä! Annakin yllätti; ihaninta oli mielenkiintoisen ja valovoimaisen Hectorin haastis, eikä muotijututkaan pettäneet.
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Muutama näpsy Turkista
 |
| Meri- niin kaunis niin arvaamaton! |
 |
| Tomaattien maku, oh la laa! |
 |
| Meriahven taivaasta |
 |
| Hei me höpsötellään! |
 |
| Onneksi lomalla EI tarvinnut olla sitruunana! |
perjantai 23. syyskuuta 2016
Parasta juuri nyt
- home sweet home. Pitkien halailu- ja kyynelehtimis rituaalien jälkeen arki alkoi taas rullata....OLI niin ihana nähdä pojat ja koiruus = koko perhe koolla taas!
- kun on syönyt valkoista pullaleipää viikon, ruisleipä (se jälkiuuniversio, jota todella saa pureskella) ja päälle kasa oltermannia
- tuleva mökkiviikonloppu talkoineen ja ah- puuceen tyhjennyksineen
- SYKSY - miten lumoavan kaunista nyt on! Ne värit, valo ja syksyn tuoksu!
- kietoutuminen VILLAPAITAAN- tai takkiin ei ole koskaan ollut yhtä ajankohtaista kun nyt....ja aamuisin koiralenkillä tarvitsee jo myssyn ja hanskat
Iloa viikonloppuun, puput!
- kun on syönyt valkoista pullaleipää viikon, ruisleipä (se jälkiuuniversio, jota todella saa pureskella) ja päälle kasa oltermannia
- tuleva mökkiviikonloppu talkoineen ja ah- puuceen tyhjennyksineen
- SYKSY - miten lumoavan kaunista nyt on! Ne värit, valo ja syksyn tuoksu!
- kietoutuminen VILLAPAITAAN- tai takkiin ei ole koskaan ollut yhtä ajankohtaista kun nyt....ja aamuisin koiralenkillä tarvitsee jo myssyn ja hanskat
Iloa viikonloppuun, puput!
 |
| Kuva https://fi.pinterest.com/pin/218565388146192316/ |
 |
tiistai 20. syyskuuta 2016
Haribon madoista
Olenko kertonut, että opiskeluaikoina siivosin SAS Royal Hotellissa kesät ja viikonloput? Se oli opettavaista aikaa nuorelle naiselle, siinä oli minuuttiaikataulu siivota huoneita, joiden siivoustasoa kontrolloitiin esimiesten taholta päivittäin säännöllisesti. Pienikin pölytippa sai aikaan palautteen kerrossiivoojalle. (Neljän tähden hotellissa siivoustahti oli n 15 min per huone vaikka lakanat vaihdettin tuolloin vähintään joka toinen päivä, pölyt, imurointi, kylppäri jne...)
Juuri tämän taustan vuoksi, pyrin antamaan siivoojalle vapautuksen yhden huoneen osalta, ihan vain sen vuoksi, että itse aikoinaan koin suuremmoista ILOA kun pystyin löysäämään siivoustahtia per huone 2-3 minuutilla jos edes yksikin huone ei tarvinnut siivousta. Ja by the way, harva hotellissa tarvitsee päivittäistä siivousta, noh en ainakaan minä tarvitse, mutta ehkä olen niin siisti ihminen ;)....
Lomani on pian loppumassa ja olen pitänyt siivousvapaita neljä kertaa viikon aikana, jättämällä "do not disturbe"- lapun oveen.
Lomani on pian loppumassa ja olen pitänyt siivousvapaita neljä kertaa viikon aikana, jättämällä "do not disturbe"- lapun oveen.
En tiedä onko niistä ollut hyötyä, mutta jotain iloa kuitenkin kenties jollekin.
Tänään kun palasin rannalta huoneeseen, oli siivooja jättänyt pöydälleni HARIBO pussin hedelmämatoja kiitos-sanojen kera. Juuri näitä nameja olin ostanut jo pariin otteeseeen itse, juuri samoja pusseja olin levitelty huoneessani sinne tänne (haribon irttarit ovat parhaita!). Voitte siis kuvitella, miten henkilökohtaiselta siivoojan "tervehdys" tuntui.
Pieni voi olla suuri ilo. Ainakin minulle.
maanantai 19. syyskuuta 2016
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Yksinäisyydestä
Eräs tuttava kysyi multa matkalle lähtiessäni, että miksi valitsin juuri tuon kohteen. Noh määräävin tekijä matkan valinnassa oli budjetti, joka oli rajallinen. Esim lennot Kroatiaan olisivat maksaneet saman verran kuin tämä matka. Hän myös ihmetteli hotellivalintaani, kyseessä kun oli perhehotelli perinteisessä turistikohteessa, jossa oli paljon rakastuneita pareja ja onnellisia perheitä.
Toki perhehotelleissä tulee nähtyä - halusi tahi ei - perheiden elämää ja onhan niitä laidasta laitaan. On symbioottisia pareja jotka kuivaavat itsensä samaan (!) pyyhkeeseen ja roikkuvat toisissaan kiinni altaassa, niin ettei hurrikaanikaan heitä toisistaan erotaisi. Tai hellästi toisaan katsovia lapsiellisia pariskuntia, jotka vuorotellen hakevat karkailevia taaperoitaan ja joista näkee että ihan oikeasti rakkautta on ilmassa. Ja sitten sitä näkee muunlaisiakin suhteita.,...
En tiedä on korrektia sanoa, mutta näin yksin matkailevana on ihan hyvä nähdä parisuhteiden kääntöpuolia. Esim Check-in jonossa marmattavaa ja alituisesti kiroilevaa äijänkäppyrää, joka jankkasi kovaäänisesti varmaaan 10 krt "Mikä v-tu tässä kestää?". Ja hänen pitkämielistä vaimoaan, joka yritti rauhoitella miestään. Voin vain kuvitella, että ainakin vaimon päätä kirsti vanne, eikä syynä ollut jono vaan mies. Lapsista paroista puhumattakaan.
Hyvänä muikkarina itselleni ja vastauksena ystävälleni: uskon, että yksinäisyys parisuhteessa on pahempaa kuin sinkun yksinäisys. Olen sen itsekin kokenut, ja se on ihan pahin tunne kun tyhjyys on sydämessä vaikka vierellä olisi toinen ihminen. Ei ajoittaista yksinäisyyttäni lisää se, että vietän lomani perhetaivaassa, koska täällä näkee saman asian kääntöpuolen. Useimmiten olen kuitenkin yksin vaan en yksinäinen.
Eli kumpa sitä erityisesti silloin kun syö illallista kissan ja dekkarin kera muistaisi, rakkaus on jo tässä. Rakkaus minussa ja meissä jo nyt. Pitkäikäisin rakkaus ja turva on minussa itsessäni.
Eikä haittaa vaikka elämäni on juuri nyt keskeneräistä. Sekin on vapauttavaa. Keskeneräisyys maistuu elämältä. Ei kulisseilta.
Puss!
Toki perhehotelleissä tulee nähtyä - halusi tahi ei - perheiden elämää ja onhan niitä laidasta laitaan. On symbioottisia pareja jotka kuivaavat itsensä samaan (!) pyyhkeeseen ja roikkuvat toisissaan kiinni altaassa, niin ettei hurrikaanikaan heitä toisistaan erotaisi. Tai hellästi toisaan katsovia lapsiellisia pariskuntia, jotka vuorotellen hakevat karkailevia taaperoitaan ja joista näkee että ihan oikeasti rakkautta on ilmassa. Ja sitten sitä näkee muunlaisiakin suhteita.,...
En tiedä on korrektia sanoa, mutta näin yksin matkailevana on ihan hyvä nähdä parisuhteiden kääntöpuolia. Esim Check-in jonossa marmattavaa ja alituisesti kiroilevaa äijänkäppyrää, joka jankkasi kovaäänisesti varmaaan 10 krt "Mikä v-tu tässä kestää?". Ja hänen pitkämielistä vaimoaan, joka yritti rauhoitella miestään. Voin vain kuvitella, että ainakin vaimon päätä kirsti vanne, eikä syynä ollut jono vaan mies. Lapsista paroista puhumattakaan.
Hyvänä muikkarina itselleni ja vastauksena ystävälleni: uskon, että yksinäisyys parisuhteessa on pahempaa kuin sinkun yksinäisys. Olen sen itsekin kokenut, ja se on ihan pahin tunne kun tyhjyys on sydämessä vaikka vierellä olisi toinen ihminen. Ei ajoittaista yksinäisyyttäni lisää se, että vietän lomani perhetaivaassa, koska täällä näkee saman asian kääntöpuolen. Useimmiten olen kuitenkin yksin vaan en yksinäinen.
Eli kumpa sitä erityisesti silloin kun syö illallista kissan ja dekkarin kera muistaisi, rakkaus on jo tässä. Rakkaus minussa ja meissä jo nyt. Pitkäikäisin rakkaus ja turva on minussa itsessäni.
Eikä haittaa vaikka elämäni on juuri nyt keskeneräistä. Sekin on vapauttavaa. Keskeneräisyys maistuu elämältä. Ei kulisseilta.
Puss!
lauantai 17. syyskuuta 2016
Tiedän mitä tein eilen
Terveisiä Turkista! Matka on alkanut hyvin, olen katsellut muutakin kuin hotellinhuoneen kukkatapettia, tehnyt tuttavuutta muihinkin kuin suomalaisiin tai oppaisiin ja mottoni on "C'est la vie".
Eilen:
- Päätin lähteä heti aamusta Alaniaan, koska siellä oli perjantaimarkkinat- eikun tuumasta toimeen
- Odotin Domus-bussia n 30 min jonka aikana AIKA moni turisti bussipysäkillä luovutti ja otti taksin hotellilta. Vihdoin bussi saapui ja änkeydyimme sisään kahden turkkilaisen matkustajan kanssa. BUSSI ON äyräitään myöten täynnä matkustajia ja esim itse seisoin 20 min matkan bussissa selkä menosuuntaan, kuumissaan ja huonovointisena. Ilmanvaihto oli minimaalista jos mitätöntä, hiki virtasi! Mutta jee, loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille- jey!
- Vaelsin päämäärättömästi basaareissa ja perjantaimarkkinoilla. Kovin paljon oli pysäyttelijöitä ja huutelijoita, mutta eteenpäin pääsi määrätietoinen katse silmissä ja hymy huulissa. Markkinat olivat aivat huiput, ja tori suorastaan ruokahullun taivas! Viikunat, persikat, pähkinät ja aprikoosit olivat taivaallisia. Ja tomaatit, oo la la. Mansikat maksoivat 5 liiraa kilon. Ei mitään siis....
- Paluumatka hotellille ei sujunutkaan ihan niin sutjakkaasti, kun epähuomiossa ajoin bussipysäkkini ohi n 6 km. Ei siinä mitään hyppäsin ulos bussista, ja lähdin talsimaan takaisinpäin. Seuraani lyötäytyi hauskannäköinen turkkilainen miekkonen, jonka kanssa juttu luisti englanniksi siinä heinäsirkkojen laulaessa ja joka olisi halunnut päästä treffeille kanssani. Kieltäydyin kohteliaasti, vaikka olisihan se voinut olla kokemus sekin... Vaihdoimme poskisuukot erotessamme ja sanoimme Farewell! Virkistävää!
- (ensimmäisen illan) yksinäinen dinner hotellilla oli taaksejäänyttä elämää, kun sain seurakseni mukavan ja puheliaan suomalais naisen, joka oli myös matkalla yksin. Koska hän oli niin puhelias ja vilkas, (ilmaisia) drinkkejä satoi pöytään ja saimme hyvän menon aikaiseksi! Tulipa kuultua myös monia tarinoita ihmisistä ja heidän kohtaloistaan...
Mikä siinä muuten on, että lomalla olen se ihminen joka tahdon Suomessa olla? Olen sosiaalinen, iloinen, hymyilevä, rohkea. Syviä huokauksia. Tämä PITÄÄ saada käytäntöön Suomessakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)