 |
| Kuva |
On päiviä ja sitten on päiviä. Eilen oli sellainen päivä, että tunsin itseni maanmatokseksi, surkeista surkeimmaksi.
Piti lopettaa itsensä psyykkaaminen olemaan kiitollinen ja tyytyväinen. Jos ei ole tyytyväinen, ei ole. Millään ei saa itseään helpommin pahalle päälle kuin sillä, että pakottaa itsensä olemaan iloinen.
Piti ihan löllötä kurjuudessa, lakata kynnet mustiksi, tehdä lasagnea, katsoa murhasarjaa ja omaa surkeuttaan silmiin. Kun sen antaa olla juuri sellainen kuin se on, se alkaa pienetä. Pikku hiljaa.
Tänään jo valoisia ajatuksia, erityisesti nuo Trendin ajatukset kannattelevat !
Kivaa keskiviikkoa, murut!
aivan totta tuo "jos ei ole tyytyväinen, ei ole..."
VastaaPoistaHarmillisesti tämän päivän positiivisuuspuhe antaa joskus ymmärtää aivan toisin, ikäänkuin vastoinkäymiset ja niitä seuraava ruttuinen mieli olisivat silkalla tahdonvoimalla käännettävissä hetkessä iloksi.
Olen yrittänyt teinille opettaa että "yhden illan saa harmitella ja itkeä, sit mennään taas" (itse en tietenkään vielä osaa. mutta opettelen)
Ihana toi sun ohje Teinille. Noinhan se just on!
PoistaMulle on ollut suuri oivallus, että murheenkin kanssa voi olla kaveri, olla sujut. että ok, ole vaan, en minä tästä lamaannu.
Tuo on niin totta ja olen itsekin sen kannalla, että väkisin ei voi reipastua. Liiallinen positiivisuuspuhe on petollista, kuten Marika tuossa yllä totesikin. Toisinaan pitää vaan antaa itsensä rypeä ja olla maailman surkein olento. Sitten taas jonakin hetkenä jaksaa ponnistaa, kun on saanut tarpeekseen möyrittyä pohjamudissa :)
VastaaPoista♥
Mä olen sitä mieltä, että väkisin ei välttis edes kannata reipastua koska siinä voi jäädä jotain prosessoimatta ja oivaltamatta.
PoistaItsekohtaaminen on tärkeää, mutta aika aikaansa silläkin, kunhan ei tee sitä viikkotolkulla....loputon möllöttäminen vaan laamaannuttaa ja tekee onnettomaksi.
Onneksi mä osaan pohjamuteilla, sillai kivan lyhyesti ja ytimekkäästi ;)
Mulla oli ihan samanlainen fiilis johtuen saamastani todella törkeästä, vihjailevasta kommentista blogissani jota en julkaissut enkä tule koskaan julkaisemaankaan. Tätä kommenttia olemme mieheni kanssa puineet kaksi päivää ja molemmat olemme todella surullisia sekä mielettömän vihaisia. Tuntuu ettei tästä ahdistusfiiliksestä pääse millään eroon vaikka kuinka koittaisi asiaa itselleni järkeillä.
VastaaPoistaVoi ei, olen tosi pahoillani. Voimia tosi paljon.
PoistaMuista, että tuollaiset kommentit kertovat enemmän kirjoittajasta kuin sinusta. Sulla on ihana, kaunis ja aito blogi.
Halaus ja hops ylös pohjamudista sitten kun olet valmis!
Kiitos Elisa, olet oikeassa, kommentoija kertoo enemmän itsestään kuin minusta <3
PoistaMutta asiasta nakkisoppaan, atk-nero tässä taas terve, mistä löydän kohdan josta voin alkaa seuraamaan blogiasi. Jeps olen ihan uuno näissä asioissa :D
Iikk mun pitää ihan tarkistaa koska olen super uuno näissä asioissa. Palaan asiaan kultainen.
PoistaKiitos. Vika on varmaan minussa, järjenjättiläinen kun olen näissä tietsikka hommissa.
PoistaOli todella hyviä elämänviisauksia. Kun nuo aina muistaisi, niin päivät voisivat mennä paremmin. Mieheni on käynyt viime viikot läpi työhakuprosessia haastatteluineen ja testeineen ja tuo itsensä kehuminen on hänelle täyttä tuskaa.
VastaaPoistaMukavampia päiviä loppuviikkoon!
Kiitos Sari. Tsemppiä miehelle työnhakuun. Samassa veneessä ollaan ja kovaa työtä tuo on.
PoistaTotta. Välipakolla positiiviseksi muuttuminen lähinnä huonontaa oloa. Rypeminen auttaa. JA tietty sit se perspektiivi. Pitää muistaa et huonomminkin vois olla. JA silti saa rypeä.
VastaaPoistaMä kyllä saan itse apua paljon siitä, kun muistan et negisolo yleensä menee päivässä ohi ja seuraavana päivänä taas miettii et "mikä mulla oli".
Ja toisekseen, kuka tykkkäis olla tasainen? :D
Mä en ymmärrä tasaisuutta koska se on vaan niin epämua. Ja ton allekirjoitan:
PoistaMä kyllä saan itse apua paljon siitä, kun muistan et negisolo yleensä menee päivässä ohi ja seuraavana päivänä taas miettii et "mikä mulla oli".
Onneksi samassa veneessä on muitakin- kuten sä :).