Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu

Viikonloppuna tuli käytyä läpi omaa historiaa kaseerauksen muodossa. Luin vanhoja päiväkirjoja,  kirjeitä/kortteja, rakkauskirjeitä exiltä, pojilta saamia äitienpäiväkortteja, vanhoja aineita ja kävin läpi kirjahyllyt x 4 jne. 

Päiväkirjojen kirjoittamisen aloitin jo n 7-vuotiaana. Viimeisimmät merkinnät ovat ehkä 5 vuoden takaa. Niin paljon muistoja, hyviä, huonoja, kipeitä ja mahtavia. 

Näin jälkeenpäin harmittaa, että heitin roskikseen päiväkirjat, jotka olivat vaikeimmilta teini-iän vuosilta. Muistan, että niiden poisheittäminen n 13-14 vuotiaana oli jotenkin helpottavaa. Mikä oli poissa silmistä, ei ehkä tapahtunut. Olin tuolloin ylitunnollinen epävarma silmälasipäinen tyttö. Tuolloinen kouluympäristö oli välillä raskas (varmasti aika monelle), ja opettajien aika meni usein järjestyshäiriöihin. Joskus saatoin löytää sylkeä ulkotakista, joka oli luokan naulakossa, lempparihuulipunan murskattuna tai pyörän kumit puhkaistuna koulun pihalta. Minua ei kiusattu, mutta kaikenlaista pahaa oloa koulussa ilmeni. Monesti yritin vain olla näkymätön ja kaikille mukava ja miellyttävä. 



Ihanat kirjeet ja kortit toivat roskia silmiin. Mulla on (ollut) ihania ystäviä ja poikaystäviä. Olen ollut rakastettu monesti. Olen saanut tukea ja antanut tukea.  Ja kaikki ihanat tyttökirjat, jotka ovat osa mua edelleen;  Merri Vikin Lotta-kirjat, Vihervaaran Anna ja Seljan tytöt. 

Illan viimeisteli Ulla-Maija Aaltosen Colette Pieni musta koira kirja, jonka luin n tunnissa. Kirja sai mut vollottamaan yli äyräiden, räkä poskella. En tiedä itkinkö Colettea, silitettäväksi syntynyttä pientä mustaa koiraaa, josta ei tullut suurta koiraa. Itkinkö edesmennyttä veljeä, josta ei tullut aikuista miestä?  Vai  omaa historiaani, kaikkea koettua ja kokematta jäänyttä,  rakkauden ja hyväksytyksi olemisen tarvetta, menneitä kurjuuksia, kipeää ja iloisaa, mene ja tiedä. 

Vai sitä, että joudun ensi viikolla päästämään irti kodista, joka oli meille usein hyvä 12 vuoden ajan. Täällä me aloittelimme elämää eron jälkeen, ensin haparoiden, sitten varmemmin. Täällä paiskottiin ovia, koettiin raivonhetkiä, itkettiin ja huudettiin - ja sovittiin.  Täällä pojat kasvoivat tirriäisistä teini-ikäisiksi. Meistä tuli täällä perhe uudella kokoonpanolla.  Saimme monia ihania naapureita, pidin hulvattomia partyja ystäville, pojille ystävä-ja sukulaissynttäreitä, tänne saimme ensin yhden rakkaan koiran, sitten toisen. Tästä kodista on niin paljon muistoja, sydämen muistoja. 

Tänään on sadellut miltei koko päivän. Kävin terapiassa viimeistä kertaa ennen kesätaukoa.  Hoidin myös muutamat Tori.fi kaupat, pojat piipahtivat. Talo henkii jo lähtemisen tunnelmaa, teemme jäähyväisiä. Koirat ovat hiukan rauhattomia, uskon, että ne vaistoavat tulevan muutoksen. 

Tätä kirjoittaessani, ymmärrän että muutto on mahdollisuus päästää irti vanhasta, hyvästellä, hyväksyä menneisyys, ehkä tehdä myös jonkinlaista tilinpäätöstä. Jotkut unelmat ovat toteutuneet, mutta osa odottaa vielä vuoroaan, jos/kun niin on tarkoitettu. Niin elämä toimii, se järjestelee uudelleen palapelejä, kaikki toiveet, odotukset ja kuvitelmat eivät toteudu, jotkut taas toteutuvat, niin se menee. Lähetänkin uuden tilauksen universumille, katsotaan miten käy. 


Sen kun muistaisi, että kaikissa elämän muutoksissa on mahdollisuus uuteen kasvuun. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Uusi elämä odottaa. Kiitos koti 12 vuodesta <3

11 comments

  1. <3!
    Ihana postaus, ja varmasti hyväätekevää käydä läpi elämää ja tapahtumia, tehdä jonkinlainen välikatsaus ennen uutta.

    Harmittaa, kun viime päivinä sun blogi on latautunut mulle kovin huonosti tai ei ollenkaan, en ole päässyt kommentoimaan, enkä aina lukemaankaan. Mutta hengessä mukana kovasti <3
    Onnea ja iloa kaikkeen siihen, mihin onnea ja iloa tarvitaan!
    Ja elämänvoimaa muuttohommiin, ne ovat aika rankkoja joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru. Olen varmasti ihan höntti, että käyn läpi vanhoja juttuja mutta toisaalta haluan aloittaa tyhjältä pöydältä uudessa kodissa. Ja hei kiitos palautteesta koskien blogia, yritän selvitellä missä vika.

      Poista
  2. Mulla samoja ongelmia. Sivujen avaaminen kestää oudon kauan. Onkohan sille jotain tehtävissä? Kiitos kuitenkin kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, että vinkkasit. Selvittelen ja palaan <3<3

      Poista
  3. Ihana Sinä <3 Eläydyin niin kirjoitukseen ja omat samat kokemukset vyöryivät päälle. Osaan niin tuntea tuon kipeänhaikean olon ja samalla vähän jännittävän uuden. Paljon merkityksiä molemmilla! Onneksi sä teet ajatustyötä ja osaat sanoittaa monta asiaa <3
    Hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, että olit antelias ajastasi, kannustit HYVIN väsynyttä muuttajaa. Piristi! Halit <3

      Poista
  4. On se tunteikasta käydä lävitse vanhoja muistoja. Mahtavaa, että sinulla on niitä paljon tallessa. Minä en nuorena juuri kenellekkään kirjoitellut kirjeitä, en pitänyt päiväkirjaa ja pokkarikameratkin olivat vielä aika harvinaiset ja kuvien kehittäminen kallista. Konkreettisia muistoja on jäänyt aika vähäisesti.

    Minä en uskalla edes ajatella muuttoa, kun 20 vuotta olemme keränneet joka kaapin aivan täyteen tavaraa. En tiedä, kuinka selviäisin muuttourakasta. Noh, joskushan se on toki edessä.

    Iloa ja onnea uuteen!

    PS. Marika kommentoi että blogisi latautuu hitaasti. Minulla on ihan sama ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen, että vanhat päiväkirjat jne auttavat oman elämän ja valintojen ymmärtämisessä. Hemmetin silmiä avaavaa, sen voin sanoa.

      Sitä tavaran määrää, joka kertyi 12 vuodessa - aivan järkkyä. Olisi pitänyt aloittaa kaseeraus aiemmin, mutta kämppä meni kaupaksi 5 päivässä..... Kiitos tsempistä ja ihanaa kesää!

      Poista
  5. Testasin ja aika hitaasti latautui, mutta pääsin kommentoimaan. <3

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus. Kaikkea hyvää sinulle ja pojille uuteen kotiin. Uusia muistoja tulossa <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!