Parasta juuri nyt

perjantai 5. elokuuta 2022

- ehdottomasti se kun selvisi ensimmäisestä työviikosta, vaikka olin hyvin pieni, paniikissa ja epävarmuudessaan ehdoton vielä alkuviikosta. Olen rättipuhkipoikki juuri nyt, mutta hyvällä tavalla. 

- VALMIIT lounaat työpaikalla! Olen myös ylpeä siitä, että olen syönyt joka päivä kasvisvaihtoehdon, mm. kasvismunakas, tortillat kasvistäytteellä + salsa+ cheddarkastike. Melkein tunnen itseni päivä päivältä kevenevän...tai sitten ei!

- kun perjantai tuntuu perjantailta ja sitä kuuluu pitkästä aikaa työyhteisöön! 


Kuva Trendi lehti 07/22


Kuva Gloria 08/22

- uusin YLE Areena löytö Syntinen:

Rikosetsivä Harry Ambrose on jäänyt viimein eläkkeelle, lähes 40 vuoden loistavan uran jälkeen. Harry on totutellut uuteen elämään jo vuoden päivät, ja nyt hänellä on rinnallaan uusi elämänkumppani. Maisemanvaihdos voi tehdä hyvää ja pari suuntaa kesäksi pieneen merenrantakylään. Jo ensimmäisenä lomapäivänä hän tapaa rannalla nuoren kalastajanaisen, jonka jutuissa on jotain synkän kiehtovaa. lainattu teksti klik

Sarja on mitä parhainta jännäriä, joka koukuttaa heti ensi jaksosta. Bill Pullman on todella parhaimmillaan, etsivä Ambrose on sekoitus Agatha Christien Poirotia ja  Sorjosen kaukaista amerikkalaisserkkua omituisuuksineen. (Ekat 2 jaksoa löytyvät nyt Areenasta)

- aikakausilehtien SYYSnumerot ovat täynnä tyyli-inspiraaatiota.  Paljon on esillä pastelleja, ihan yllättäen, olin jotenkin ajatellut, että ne ovat kevätjuttuja! Trenssit pitävät pintansa, kuin myös Cargo-housut ja värien yhdisteleminen. 



Kuva Trendilehti  07/22

- Lola Odusogan haastis uusimmassa Trendi lehdessä. Hän on ehdottomasti asennenainen!

Ei niin kivaa, löysin jalasta punkin ekaa kertaa koskaan. Sain onneksi punkin kokonaan irrotettua pihdeillä ja pureman putsattua desifiointiaineella. Wish me luck!

Verratonta viikkistä!
  

3 kommenttia :

  1. Kiva lukea sun uusista työfiiliksistä, hyvä sinä! Lola on nainen mun makuun, vahva sellainen <3
    Ihanaa viikkistä Taru <3

    VastaaPoista
  2. Onnea ensimmäisestä työviikosta selviämiseen. Minulla on kohta edessä kesäloman jälkeinen ensimmäinen maanantai ja vähän on kanhevaa, että nyt se arkinen aherrus sitten alkaa. Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Onnea ekasta työviikosta. Pahin ohi.
    Toi syntinen on mahtava sarja, etenkin pari ekaa kautta.
    P

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Powered By Blogger
Back to Top