kirja pr näyte
- nyt kun olen ottanut käyttöön "annan virran viedä"- asenteen, enkä puske tai pakota, marraskuu on ollut (vielä) siedettävä. Katsotaan, miten kauan tätä kestää ;)
- koko viime yön heräilin ja seurasin kännykällä vaaleja. Klo 9 pintaan asia sitten selvisi ja kyllä v-tti kuin viiriäistä etenkin niiden amerikkalaisten puolesta, jotka toivoivat muutosta. Melko sanaton olen, eli sanon vain "nyt on näin, this too shall pass".
- olen pitkän tauon jälkeen löytänyt sisäisen leipojani ja tehnyt kaksi kertaa viikossa kauraleipää. Niin hyvää, halpaa ja helppoa. Paras hetki on kun, lämpimän leivän päälle sivellään PALJON voimariinia, 2 siivua oltermannia ja maustekurkkua. Nam.
- YLE Areena on pullollaan hyviä (britti)sarjoja, melkein on massiivista runsauden pulaa. The Jetty, Syvissä vesissä oli kelpojännitystä, vaikka alkoikin hiukan tahmeasti, plussaa yllättävästä lopusta.
The Responder sarjan kakkoskausi oli myös karun ja tummasävyisen realistinen, ja sen sydän Martin Freemanin näyttelemä empaattinen poliisi Chris. Nerokas hahmo on myös vastanäyttelijä Rachel, vasta alalle tullut nuori, hämmentynyt poliisi, joka on elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa.
Ruotsalaisen Ohuella langalla sarjan 2.kausi oli myös vaikuttava ja niin todenmukaisen oloinen, että meni uniin.
- koskenlaskijan lohikeitto on niin hyvää 6/5
- Hanna Himangan Kauhan Tasapainon luin kahdessa päivässä ja tykkäsin!
Hanna Himangan Kauhan tasapaino on koskettava retki muistojen maailmaan, jossa ruokaelämykset ja kokemukset kietoutuvat toisiinsa saumattomasti. Kirjassa ruoka ei ole pelkästään ravintoa; se on väline, jonka kautta pohditaan perhesuhteita, kulttuurista taustaa, omista juurista loittonemista, miellyttämisen halua ja henkilökohtaisia kipupisteitä.
Himangan teksti on elävää ja nopealukuista. Kirja kutoo yhteen lapsuuden ja aikuisuuden ruokailuelämyksiä, joissa ruoka ja henkilökohtainen historia kohtaavat. Lyhyet anekdootit ruokailuhetkistä herättävät eloon omiakin lapsuuden muistoja, esim.miltä maistuu lämmin, vastalypsetty maito, grillimakkaraa syödään tottakai sinapin kanssa, muurinpohjalättyjä sokerin kanssa. Mielenkiintoista oli lukea Hannan tarjoilijauran alkuajoista, esim. Ravintola Helmessä tuli nuorempana itsekin käytyä, miltä tuntuu syödä ensi kertaa hienostuneessa Savoyssa, tai menettää elämänhalunsa sellaiseen, joka on ollut vuosikausia elanto ja identiteetin suurin määrittäjä?
Ehkä kiinnostavinta kirjassa on monelle tuttu häpeän ja miellyttämisen teema, se tuo kirjaan syvyyttä ja seuraa punaisena lankana lähes koko kirjan läpi. Aiheen nosti esille myös itse kirjailija Helsingin Kirjamessujen haastattelussa. Olen itsekin yrittänyt ja ponnistellut olla jotain mitä en ole, jotta tuntisin itseni hyväksytyksi tai rakastetuksi. "Matkin niin kauan, kunnes osaan, sitten yritän sulautua jo joukkoon, jonne haluan kuulua. Haluan olla uniikki ja täysin samanlainen kuin he, joita ihailen"
"Erilaisuutta on ehkä vaikea sietää, kun sitä ei näe. Kaikki pienessä pitäjässä ovat samanlaisia, pyrkivät hiljaisuuteen, neutraaliuteen ja näkymättömyyteen, jos poikkeaa se huomataan ja sitä arvostellaan. Lähisuhdeväkivalta hyssytellään näkymättömäksi, kuuhun ei kehoteta kurkottamaan ja vaatimattomuus on hyve, mutta kun minusta kaikki tämä on täyttä paskaa. Tämä suvaitsemattomuus alkaa ilmestyä eteen kuin raaputusarvat pinnan alla olevat numerot alan nähdä sen, koska Helsingissä ympärilläni olevat ihmiset ovat aivan kaikenlaisia. Alan hävetä juuriani ja pelätä, että minustakin tulisi suvaitsematon rasisti. Olen vaihtanut vessasadan naistenhuoneeksi ja haluan toimia siten koko sanavarastoni suhteen, etten paljastu maalaistolloksi," kirjoittaa Hanna.
Kirjan parhaimmat hetket liittyvät siihen, kun Hanna uskaltaa raottaa miellyttämisen verhoa, matkaa omaksi itsekseen, jolloin ollaan vähän liian kaikkea, mutta ehkä juuri tarpeeksi.
Valoa viikkoon!
0 comments
Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!