" Ei fanfaareja, ei oivallusta, ja – ennen muuta – ei prinssiä, ei ketään. Pelkästään minä "

Miksi kukaan ei ole kertonut, että Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on vallan mainio, vaikka kovin moni muu kirjailijan opus (paitsi Raja) on ollut LIIAN siloiteltu ja kiillotettu mulle?

Mielestäni Riikka Pulkkinen on teknisesti taitava kirjoittaja,  mutta jokin hänen kirjoissaan on tökkinyt. Kuin olisi lukenut jotain Glorian tapaista naistenlehteä, jossa henkilöhaastattelut on viilattu niin viimeisen päälle edustuskelpoisiksi, että vaikka periaatteessa kerrotaan ikävistä asioista, niin kovin soveliaalta ja tyylikkäältä kaikki vaikuttaa. Eli missä verevyys, jos olo lukemisen jälkeen on ontto?

Mutta tämä Iiris-kirja on kupliva ja verevä ja sitä tekee mieli lainata: 

  …ettei naisen tule olla yhtäkään miestä varten, ei asettaa yhtäkään miestä onnensa ehdoksi. Joten entäpä jos minunkin tarinani päättyy vain risteykseen, katuvaloihin tai raitiovaunumatkaan minä tahansa keskiviikkona, eikä mitään erikoista tapahdu.
   Menen tien yli, sillä selvä.
   Sillä selvä, eikö niin?
   Ei fanfaareja, ei oivallusta, ja – ennen muuta – ei prinssiä, ei ketään. Pelkästään minä, Iiris Lempivaara, reikä sukassa, suklaata käsilaukussa, hätäkalja työpöydän laatikossa, kaaos kotona ja pään sisällä, mutta sydän painavana kaihosta ja ilosta, sata suunnitelmaa takataskussa, suunnitelmaa, joista yksikään ei liity siihen, miten löytää se oikea. Pieniä suunnitelmia, tai miksei isoja, mutta pelkästään itseni varalle.

Riikka Pulkkinen