Kyllä maailma on kaunis, kun näkee valoa.

Vuoden viimeinen päivä käsillä eli viimeistä viedään. Lorvikatarri/yleinen lamaannus on vaivannut koko joulukuun ajan. Olen lukenut yllättävän vähän, napsinut suklaata, katsonut aivottomana kaikki mahdolliset brittijännärit ja ollut ajatuksissani rauhaksiin pimeyden suojissa. 

Ajattelen, että mun mieli on kaamoksen aikana jotenkin mukautunut olotilaan, että saan vaan olla kaikessa rauhassa ja hissuksiin pyöritellä asioita pimeydessä, mutta nyt joku toinen voima, toinen osa mun mieltä on noussut ja on sitä mieltä, että NYT saa talviunet riittää ainakin hetkeksi! Tänään heräsin ensi kertaa varmaan viikkoon yllättävän pirteänä, avasin silmät ja päätin että nyt saa riittää. Annan raikkaiden tuulien virrata pääni sisälle ja käännän katseeni tulevaan. 

Ylipuhuin toisen pojista Kallvikiin koiralenkille, se onnistuminen oli jo jonkintason ihme.  Voi kiesus, että siellä oli kaunista. Ilma oli kuin morsian, meri eli omaa elämäänsä, ihmisiä oli liikkeellä, ja kuitenkin oli yllättävän hiljaista. Oli kuin universumi olisi kuiskaillut korvaan jokaisella kinttupolulla: "maailma on kaunis", "elämä kantaa" ja "eteenpäin". "Moving ahead so life won't pass me by".

En tiedä kauanko raikkaiden tuulien-olotilani kestää, ja mihin se johtaa tai johtaako mihinkään. Siitä viis, nautin nyt hetkestä. 

Like the north wind whistling down the sky

I've got a song, I've got a song

Like the whippoorwill and the baby's cry

I've got a song, I've got a song

And I carry it with me and I sing it loud

If it gets me nowhere, I'll go there proud

Jim Croce I got a Name 

Kyllä maailma on kaunis, kun näkee valoa. Valoisaa ja lempeää uutta vuotta 2025!